Hyvän ja huonon päätöksen kriteerit

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 9.1 Matkailu, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

TIETOISKU – Miten tehdään hyviä ja miten huonoja päätöksiä?

Lähtökohtia hyvälle päätöksenteolle:

”Siellä missä on monta neuvonantajaa, siellä on voitto.” 

Aluekehitys, 1110

Aluekehitys RD valokuva: Allure of the Seas luovutuskunnossa 11.10.2010.  Telakoiden merkitys meriklusterille on huomattavasti suurempi kuin niiden välitön työllisyysvaikutus telakalla.  Risteilyalusosaamisen juuret ja suomalaisten  menestys projektiosaamisessa ovat mm. arktisessa toimintaympäristössä.  Arktisen ympäristön ominaisuuksiin kuuluu pitkien etäisyyksien haaste, mikä on osasyy risteilyalusosaamisen kehittymiseen Suomessa (ks. etenkin ruotsinlaivakonsepti). Nämä seikat on mm. huomioitava meriteollisuuden päätöksenteossa. Huomioita niin meriteollisuudessa kuin muissakin yhteyksissä Suomessa pitäisi kiinnittää myös rahoitusratkaisuihin, joka on osa  myös telakoiden kilpailukykyä.

Tulevaisuuden mahdollisuudet riippuvat faktojen lisäksi toimijoiden näkemyksistä. Fakta+näkemys=tulevaisuustietoa (=tietoa siitä, millaisia erilaisia tulevaisuuksia meillä on valittavana, tietoa etenkin toivottavasta ja mahdollisesta tulevaisuudesta). ”Faktasta ei voi johtaa näkemystä.” Näkemyksellä jäsennetään faktoja. ”Faktakin on fakta tulkinnasta riippuen.” Faktojen korostamisen lisäksi tarvitaan etenkin näkemysten (= pitkälti toimijoiden tahtotilojen) systemaattista kartoitusta  ja huomioon ottamista päätöksenteossa. Jouluna toivotetaan hyvää tahtoa ihmisille. Suomalainen sananlasku sanoo, että ”luja tahto vie läpi harmaan kiven”.

Yksipuolinen faktojen painottaminen päätöksenteossa ja selvitystöissä on ylikorostunutta ja näkemysten kartoittaminen alikorostunutta. Molempia tarvitaan hyvän päätöksenteon edellytyksenä. Esimerkiksi RD Aluekehitys Oy on erikoistunut näiden elementtien hyödyntämiseen päätöksentekoa tukevassa työssään korostaen etenkin osaamistaan näkemysten kartoittamisessa. Katso esim. ajankohtainen  Arktisen meriteknologian ennakointiprosessi, minkä malli on RD Aluekehityksen toimesta sovellettavissa kaikille alueille vauhdittamaan kehitystä mahdolliseen ja haluttuun suuntaan. (RD Aluekehityksen osaltaan kehittämä malli on arvioitu Euroopan unionin parhaimmaksi YK:n ILOn arvioinnissa EU:n komission toimeksinnossa vuonna 2010.)

Kaivosteollisuuden, meriteollisuuden ja miksenpä myös tietoliikennetekniikkaan liittyvä päätöksenteko etenkin 1990-luvun alusta/puolesta välistä alkaen on herättänyt kysymyksiä. Kaiken päätöksenteon todennäköiset vaikutukset ei ole mielestäni lainkaan linjassa asetettuihin tavoitteisiin nähden, jos asiaa katsoo esimerkiksi RD Aluekehityksen ennakointiosaamisen näkökulmasta. Joskus vaikuttaa myös, että demokratia ja kansan tahto (ml. yrityskansalaiset) ei aina toimisi (ks. myös lopussa oleva juuri ilmestynyt artikkelimme ”Ennakointi demokratian vahvistajana”, jossa esitellään kehittämäämme EU:n komission EU:n parasta alueellisen ennakoinnin, alueellisen rakennemuutoksen hallinnan käytäntöä). Toisaalta varmasti on puutteita ja osaamattomuutta demokratiajärjestelmän käyttämisessä, joten tässä mielessä päätöksentekokulttuurin ihmettelemisen sijaan huomiota pitää kiinnittää myös siihen, että lukee koulukirjansa uudelleen siitä, että miten demokraattinen päätöksenteko toimii ja on oikeaan aikaan oikeassa paikassa tekemässä oikeita esityksiä.

Koettu elämä kuitenkin etenkin 1990-luvun puolesta välistä alkaen viime päiviin asti pakottaa miettimään myös, miksi vaikutuksiltaan ilmeisen suuria huonoja päätöksiä kuitenkin jatkuvasti tehdään ja mikä on hyvän päätöksenteon taustalla. Seuraavillakin osin kokemusperäisillä havainnoilla tai arvailulla voi olla merkitystä.  Arvioin, että yhdenkin alla kuvatun 1-7 hyvän päätöksenteon kriteerin noudattaminen  ja 1-7 huonon välttäminen, voisi viedä Suomea eteenpäin tähän asti kulkemallaan kunniallisella tiellään (esitys ei ole mitenkään tieteellinen tai siinä mielessä vakavaksi tarkoitettu, halutessa tämän voi tulkita ns. kokemukseen perustuvaksi  hiljaiseksi tiedoksi):

Hyvän päätöksen kriteerit

”Siellä missä on monta neuvonantajaa, siellä on voitto.”

  1. Erilaisten näkökulmien kuuleminen (keskustelu, eri intressinäkökulmat ja riippumattomat näkökulmat mukaan).
  2. Päätöksentekijän oma itsenäinen ajattelu (vaatii keskittymistä aiheeseen ja mielellään pitkäjänteistä harrastusta aiheen tiimoilta ja em. näkökulmien kautta oppimista).
  3. Pitkän ja  keskipitkän aikavälin kehityksen huomioiminen (10-20 v) (on helppoa puhua seuraavasta vuodesta tai 100 vuoden päässä olevista asioista, mutta vaikeinta tehdä järkeviä päätöksiä 10-15 vuoden tähtäimellä – näin totesi myös eräs tunnettu talousvaikuttaja Kauppalehdessä loppuvuodesta).
  4. Alueellisuus ja maantiede ovat mukana vaikuttamassa päätöksentekoon (maantieteen pitäisi vaikuttaa politiikkaan ja talouteen).
  5. Kokonaisnäkemyksen muodostaminen (Asioista pitäisi pystyä piirtämään esim. kuva, mikä vaikuttaa mihinkin tai mikä on se kokonaisuus, jota rakennetaan, tämä on tae, että ainakin jonkinlainen kokonaisvaltainen systeeminen näkemys asioista on.  Esimerkiksi kokonaisnäkemyksen puutteesta voisi olla, että, huonossa suhdanne ja työllisyystilanteessa valtio merkittävästi irtisanoo työntekijöitään ja keskittyy maksamaa niille työttömyyskorvauksia, ehkäpä myös telakkateollisuuden tietoinen kurittaminen ja toisella kädellä rahan antaminen työttömyyden yms. hoitoon, tämä ei ainakaan äkikseltään vaikuta järkevältä. Kenties taidetta arvostava tai harrastava päätöksentekijä  kykenee paremmin kokonaisnäkemykseen kuin sitä ei arvostava. Viime aikoina monessa tapauksessa on unohtunut myös se, että mitä merkitsee, että raha pyörii suomalaisessa kansantaloudessa mm. hankintoja tehtäessä. Esim. olisi tärkeää, että teknologialta edellytetään toimivuutta Suomessa ja arktisissa olosuhteissa sitä tänne hankittaessa ja raha saataisiin kiertämään Suomessa. Ajankohtaisena kysymyksenä esim. 100 sähköveturin hankinta).
  6. Päättäjän rohkeus henkisiin (itsensä ylittämiseen) ja sosiaalisiin riskeihin löytämänsä totuuden puolesta (kaikki eivät anna heti hyväksyntää), näiden jälkeen rohkeus myös taloudelliseen riskinottoon.
  7. Hyvä päätöksentekijä kokee tehtävänsä myös palvelutehtävänä, kutsumuksena ja velvollisuutena  – ei vain itsensä elättämisen välineenä.

Esimerkkejä valtakunnan tasolla

  • Metsien hyödyntäminen, mm. tieverkoston rakentaminen 1950-luvulta alkaen (vaikutukset moninaiset mm. nykyisen aluerakenteen pohja, tukee mm. nousevaa matkailua- ja kaivosteollisuutta 2010-luvulla)
  • Satamien ympärivuotinen käyttö valtion avustuksella (tuonut osaltaa mm. pitkän perinteen jäänmurtajaosaamiseen, Suomi hallitsee n. 60 % osuudella jäänmurtajamarkkinoita)
  • Nesteen perustaminen sotien jälkeen. Yritys tarjonnut mahdollisuuksia verkottumisen kautta vientiin ja kansainvälistymiseen useille yrityksille vuoteen 2005 asti, vaikutukset kauppataseeseen suuret, myös Venäjän kaupan väline bilateraalisella kaupankäyntikaudella mm. 1970-80 -luvuilla
  • Valtion toimiminen innovaatioalustana (pilotointikohteena) mm. arktisen teknologian osa-alueilla 1980-1990 -lukujen paikkeilla tilauksillaan ja tuotekehitysohjelmillaan:  Käsittääkseni mm. tämän vuoksi Suomessa on mm. maailmanluokan potkurituotannon klusteri, jonka myynti huitelee vuositasolla nyt jo mrd:n euron paikkeilla puhumattakaat tähän liittyvää laivojen moottorituotantoa, jossa maailmanmarkkinoita hallitaan Vaasasta ja tuetaan näin mm. koko kaupungin alueen kasvua.
  • Yliopisto- ja teollisuuspolitiikka 1960-1970 -luvuilla, mahdollisti Suomen luonnonvarojen, asutusrakenteen, infrastruktuurirakenteen, osaamisen/inhmillisen pääoman hyödyntämisen yritysten ja kansakunnan kasvuun.

Esimerkkejä aluetasolta?

  • Oulun liikennejärjestelmäsuunnittelu ja toteutuksen päätökset 1960-2000 vuosina (liikennekuolemat, hyvinvointivaikutukset, järjestelmän vientiaspekti)
  • Oulun yliopiston omaehtoinen siirtyminen sähkötekniikassa heikkovirtapainotukseen raskaan vahvavirran sijaan 1980-luvun alkupuolen paikkeilla, loi mm. vahvaa edellytystä elektroniikkateollisuuden ja Nokian menestykselle myöhemmin, Technopoliksen syntyyn ja menestymiseen (positiiviset ehkä jopa miljardiluokan vaikutukset)
  • Turun risteilyalusosaamiseen panostaminen 1960-luvulta alkaen (Ruotsinlaivakonseptin johdosta korkeatasoinen kehittynyt risteilyalusosaaminen, jonka johdosta alueella tehty mm. maailman suurimmat risteilyalukset – alueellisen ylpeyden ja itsetunnon hyödyntäminen – joka monesti on pullonkaula kehittämisessä, tässä voimavara – positiiviset miljardiluokan vaikutukset)
  • Koillis-Suomessa mm. Kuusamon ja Taivalkosken alueella on luotu satoja yksityissektorin työpaikkoja pelkästään julkisten toimijoiden näkemykseen ja yhteistyöhön perustuen – vaikka väitetään, että julkinen valta ei voisi vaikuttaa työpaikkojen syntyyn – saamani tiedon mukaan elinkeinojohtaja, työvoimatoimiston johtaja sekä koulutuksen kehittämisestä vastaava henkilö – ovat olleet avainasemassa jo vuosia sitten tehdyille päätöksille, joka on synnyttänyt alueella joitakin satoja työpaikkjotka näkyvät esim. tuoreesti seuraavasssa 19.12.2012 uutisessa:

Ilmassa olevia ajankohtaisia mahdollisuuksia?

  • 100 sähköveturin tilaus – työtä Suomeen vai valutusta ulos – mahdollisuus lähtee tarjouspyynnön kriteeristöstä mm. arktiset toimintaolosuhteet huomioiden?
  • ?

Huonon päätöksenteon kriteerit

Tuhoavan päätöksenteon perusteet, joka  ”vie kalatkin vedestä”, jäljelle jää vain ”suomalainen sisu”…

  1. Kateus (kateus vie kalatkin vedestä ja on tuhoisin käyttövoima, pelkästään kateudesta irti pääseminen voisi pelastaa Suomen).
  2. Oma etu yleisen edun edelle (esim. politiikassa omat kannattajat vs. muut; oma etu ja yleinen etu pitäisi olla samansuuntaiset, esim. päättäjän toiminnan lähtökohta vain oma leipä, ahneus, pelko työpaikan menetyksestä tai esimiesten moitteista tms.).
  3. Pitkän tähtäimen puute (katsotaan korkeintaan muutaman 1-5 vuoden tähtäimellä ja seuraavia vaaleja ajattelen tms. – tai puhutaan 50-100 vuoden päässä olevista asioista  etenkin 5-20 vuoden aikajänne puuttuu).
  4. Näkemyksille ei anneta arvoa, vaan faktojen yksipuoliselle tulkinnalle…”…faktat puhuvat sen puolesta…”  (faktatkin on osittain muutettavissa tahtoa sisältävillä näkemyksellä, ihmisten tahtotilaa ei arvostateta, korkeintaan painotetaan yhden intressiryhmän,  tahtoa yleisenä viisautena ottamatta huomioon, että ”jokainen laulaa sen lauluja, kenen leipää syövät”. Oikeanlainen asiantuntijatiedon käyttö jo yksistään voisi pelastaa Suomen tuhansia työpaikkoja).
  5. Alueellisuus ja maantiede eivät ole mukana (esim. naapurissa on presidentti toimii kiinteästi maantieteen seuran kanssa yhteistyössä – mm. kaavailtu Niinistön ja Putinin tapaaminen loppuvuodesta seuran järjestämä. Talous on riippuvainen myös maantieteestä, pääkaupunkiseutu tarvitsee muuta Suomea eli koko ruumista tullakseen toimeen. Tällä hetkellä alueellisuus vaikuttaa vähän päätöksien lähtökohdissa).
  6. Venäjän pelko (tai muu pelko. Pelon ei pitäisi antaa ohjata päätöksentekoa liikaa niin että mahdollisuuksia ei hyödynnetä. Esimerkiksi Venäjä on Suomen ja koko EU:n suurimpia mahdollisuuksia).
  7. ”EU-tms. idealistinen usko” (tai USA-, Nato-, markkinavoimat hoitaa-, valtion ei pidä puuttua-, ilmastonmuutos,  Jäämeri ja Koillisväylä sulaa, kaikki heti sinne tai mikä tahansa muu hypetys tai materiaalinen usko ilman (evidenssiä ja) pragmaattisuutta. On tullut myös mieleen, että erilainen idealismin korostaminen jossakin määrin  myös oman ajatteluvelvollisuuden välttämistä, muuta vastuun pakoilua tai parhaimmillaan laiskottelua – toiset hoitakoot tämän puolestamme – jolloin kysymys pitäisi esittää, että mistä vastuuntunto tulee? Suomi on pieni kansa, suurvaltojen rooli ja suhteet muuttuvat, hyvät suhteet suurvaltoihin pyrittävä rakentamaan, mm.  siksi että kysyntä tulee pitkälti niistä, EU:n kautta pyrittävä toimimaan myös jne. Ilmastonmuutoksen suhteen päästöjä pitää estää, mutta on toimittava pragmaattisesti ja niin että päätöksenteko kestää erilaiset ajassa vaihtuvat skenaariot ja -ismit. On satsattava arktiseen kuljetus-, energia- ja ympäristöteknologian tutkimukseen, koulutukseen ja kehittämiseen  – näin  mm. vihertyvät junatkin pysyvät raiteillaan).

Esimerkkejä valtakunnan tasolta

Esimerkkejä aluetasolta

  • ?

Ilmassa olevia ajankohtaisia mahdollisuuksia?

  • 100 sähköveturin tilaus – arktisessa toimivuus kriteeriksi? (valtava projekti, miten suomalaista osaamista kehitetään projektissa?)

Miten eteenpäin? Yhteinen visio ja paras osaaminen nopeasti tehokäyttöön:

1. Pohjoisuus yhdistäksi teemaksi. Virheiden tunnustaminen ja niistä oppiminen julkisen ja muun keskustelun kautta tuskin toteutuu.  Kurssin muutosta on siksi ehkä syytä hakea toisella tavalla. Suomen pienelle kansakunnalle on tärkeää voimavarojen kokoaminen yhdistävien tärkeiden  tavoitteiden hyväksi  kiistelyn sijaan. Tällainen yhteinen yhdistävä nimittäjä voisi löytyä pohjoisuudesta.

2. Paras päätöksenteon tuki-/konsultti-/ennakointiosaaminen käyttöön. Toinen edelliseen yhdistettynä ja erikseen on asiantuntevan ennakointi ja tulevaisuudentutkimuksen osaamisen käyttäminen, jossa kiistelyä ja keskustelua voidaan käydä ilman että esim. huonon päätöksenteon kriteerit pääsevät vahvasti vaikuttamaan ja hyvien kriteerien vaikutus voidaan maksimoida. Tätä varten allekirjoittaneen toimesta RD Aluekehitys Oy:n puitteissa osaltaan on kehitetty yhteistyössä erityisesti Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa EU:n komission parhaimmaksi alueelliseksi ennakointikäytännöksi arvoitu käytäntö 27 EU:n maan ennakointikäytäntöjen joukosta, jonka soveltamisella jo yksistään edesautetaan hyvien päätösten syntyä (18.10.2010 EU:n komission rakennemuutoksen hallintaseminaarissa Brysselissä esittämä).

Em. käytäntöä on käsitelty mm. seuraavassa juuri ilmestyneessä Futuran referee-artikkelissa (voitte tilata kopion osoitteesta yrjo.myllyla@rdmarketinfo.net):

Myllylä, Yrjö & Jouni Marttinen, & Jari Kaivo-oja (2012). Ennakointi demokratian vahvistajana. Esimerkkinä EU:n palkitsema TKTT-konsepti ja muut kansainvälisessä arvioinnissa esille nostetut suomalaiset ennakointikäytännöt. 38-49.  Futura 4/2012.

***

Risteilyalusosaamisen juuret ja jatkomahdollisuudet ovat mm. arktisuudessa – osaamisesta on pidettävä kiinni

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 5. Koillisväylä, Arktinen meriteknologia, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Risteilyalusosaamisen ja laajemmin Suomen vientituotteiden, kuten Nokia-tietoliikenneklusterin osaamisen juuret ovat arktisuudessa. Nämä mainitut osaamisen alueet perustuvat arktisen keskeisen ominaisuuden – pitkien etäisyyksien -haasteen ratkomiseen toimintaympäristössämme (ks. esim. Kaleva-Alakerta 2.11.2012).

Allure of the Seas. lokakuu 2010. Kuva YMy

Allure of the Seas lokakuussa 2010. Royal Caribbean edustaja tarkistamassa luovutettavaa laivaa. Kuva YMy

Tätä osaamista ei kannattaisi valuttaa Suomesta tieten tahtoen ulos omilla valinnoillamme. Nokian tapauksessa loimme vauhtia valumiselle yhteiskunnan taholta mm. Lex Nokialla. Meriteollisuudessa esimerkki – jonka seuraukset ovat nähtävissä – mahdollisuuksien valuttamisesta ulos oli vuoden 2006 Norilsk Nickel -pilottilaivan valmistumisen jälkeen, kun  saksalainen telakka sai mm. venäläisen Norilsk Nickelin tilaamat 4 sisaraluksen tilauksen, vaikka ensimmäinen oli suunniteltu ja tehty Suomessa Helsingissä Koillisväylän ympärivuotiseen liikenteeseen (Dudinka-Murmansk -välille) ja vaikka yhtiö olisi mieluusti halunnut ostaa laivat Suomesta. Saksalainen Nordic Yard on saanut sen jälkeen hyvän jalansijan Venäjän arktisten rahtialusten tuotannossa. Viime mainitussa syynä oli mm. yhteisen näkemyksen puute arktisen mahdollisuuksista, minkä luomisessa ja yhtenä osapuolena on julkiset toimijat.

Arktisen ja pohjoisen ympäristön ominaisuuksia ovat pitkät etäisyydet, kylmyys. lumi, jää, sää- ja lämpötilojen vaihtelut, herkkä luonto, muuta maailmaa voimakkaammin näkyvä ilmastonmuutos, pimeys talvella ja runsas valo kesällä. Maailman pohjoisimpana suurimpana 60 leveyspiirin (Helsingin tasa) pohjoispuolella asuvana kansankuntana olemme joutuneet selviytymään pitkien etäisyyksien kanssa. Nokia ja siihen liittyvä langaton teknologia on syntynyt tähän haasteeseen. Matkapuhelin keksittiin Suomessa ja NMT-verkko otettiin käyttöön harvaan asutussa Pohjoismaissa ensimmäisenä maailmassa. Siihen liittyvät standardit levisivät maailmalle. Ankarat arktiset olosuhteet ovat pakottaneet myös yhteistyöhön ja yhteistyötä edellyttävä projektiosaaminen mm. laivojen rakentamiseksi on myös selitettävissä arktisilla ympäristötekijöillä. Olosuhteet pakottavat meitä jatkuvasti eri toimialoilla innovaatioihin, jotka on sovellettavissa mm. lämpimillä ja helteisillä alueilla (loistoristeilijöiden lisäksi ks. esim. tuore Marine Alutechin tilaus, Talouselämä 15.10.2012).

Risteilyalusosaamisen juuret ovat  mm. ”Ruotsinlaivoissa” / pitkissä meriyhteyksissä ja ohuissa tavaravirroissa, jotka on kuitenkin pakko hoitaa. Harvaan asuttu saari, Suomi on pitänyt kytkeä muuhun Pohjolaan ja Keski-Eurooppaan säännöllisellä laivaliikenteellä. Liikenne on pitänyt saada kannattavaksi. Pelkkä tavaraliikenne ei ole riittänyt vaan on kehitetty matkustajaliikenteen ja tavaraliikenteen palveluiden yhdistelmä, jossa matkustajien mukavuuteen ja viihtyvyyteen on kiinnitetty huomiota. Maantieteelliset ympäristötekijät ovat näin yhdessä vahvojen ja ennakkoluulottomien persoonien ja yrittäjien kanssa sekä yhteiskunnan myötävaikutuksella luoneet Suomen risteilyalusosaamisen juuret ja kilpailuedun maailmalle viimeistään 1960-1970 -luvulta alkaen (jota mm. vauhditti siirtolaisten matkustustarve Suomen ja Ruotsin välillä sekä yleistynyt autoilu ja autolauttojen tarve – merenkulkualan emeritusprofessorin Jorma Tainan haastattelu 17.12.2012). Sopivalla hetkellä rohkeiden, osaavien ja verkottuneiden johtajien, kuten Martin Saarikankaan, toimesta ja innovatiivisten suunnittelijoiden yms. toimesta tämä osaaminen on voitu skaalata jättiloistoristeilijöiden tuottamiseksi. Maailman suurimmista loistoristeilijöistä valtaosa on tehty Suomessa ja suurimmat kaikki, jotka voivat jäädä maailmanennätyksiksi. Mikä muu vientiala on yhtä merkittävä Suomelle työllisyysvaikutusten näkökulmasta? Kaikista risteilyaluksista maailmassa Suomen markkinaosuus on n. 20 %, autolautoista 40 % ja jäänmurtajista 60 %.

Arktsen ympäristön ominaisuuksia. Lähde www.amtuusimaa.net, Tietoisku 2, 2012Kuva. Arktisen ympäristön ominaisuuksia. Lähde Yrjö Myllylä / http://www.amtuusimaa.net, Tietoisku 2/2012.

On hämmystyttävää, että risteilyalusosaaminen on lähes 100 % kotimaisissa käsissä (ja jatkunee näin, jos telakkarakentaminen säilyy Suomessa). Laivanrakentamisen verkostot työllistävät laajasti koko rannikkoseutua ja sisämaatakin mm. Koillis-Suomea myöten (esim. Telatek, www.telatek.com Taivalkoskella) ml. hyvinkin pieniä ja erikoistuneita alan ammattilaisyrityksiä. Meriteollisuuden työllisyysvaikutukset ovat lähes 50 000 henkilöä vielä tänäänkin ja säilyy korkeana, jos telakoiden kilpailukyvystä pidetään huolta. Osaaminen ja työpaikat ovat tällä hetkellä erityisesti pk-yrityksissä, joista osa on kansainvälistymässä pakon edestä. Telakat ovat kuitenken äärimmäisen tärkeitä Suomelle tuoreen Arktisen meriteknologian ennakointihankkeen tulosten mukaan.  Telakoita tulee kehittää, jotta pk-verkosto kehittyisi. Muuten edessä on Ruotsin tie tai Nokian tie. Valmistusta ei pidä päästää liian kauas Suomesta tuoreen ennakointitutkimuksemme mukaan (www.amtuusimaa.net) vaan telakoiden kehittämiseen on nyt satsattava. Se tapahtuu silloin, kun niillä on tilauskuormaa mm. koulutuksen ja toimintatapojen kehittämisen kautta.

Maailmalla, kuten Ranskassa tai Saksassa on ymmärretty telakoiden merkitys yhteiskunnille. Suomessa päättäjät puhuvat ja harmittelevat telakkateollisuuden tukiaisia. On kuitenkin halpaa lystiä osallistua telakoiden edellytysten tukemiseen ja luomiseen sen sijaan, että maksetaan jättityöttömyydestä korvauksia ja otetaan lainaa sitä varten ulkomailta. On tärkeää ymmärtää, että jos raha kiertää taloudessa, se tuottaa hyvinvointia. Tätä ei ole ymmärretty, kun esimerkiksi sotalaivoja ja junia on tilattu Italiasta. Nyt esimerkiksi Pendolino-junat joudutaan kunnostamaan talvikäyttöön. Tällä hetkellä 100 sähköveturin tilaus on ajankohtainen eikä tarjouskriitereissä ole lehtietojen perusteella edellytetty toimivuutta Suomessa maailman äärimmäisissä olosuhteissa. On aika herätä.

Esimerkiksi kun Helsingin Arctech Helsinki Shipyard Oy perustettiin Suomen valtiota toivottiin vahvasti mukaan telakkaan. Telakka perustettiin 2 miljoonan euron pääomalla venäläisten ja eteläkorealaisten toimesta. STX:n Ranskan telakasta valtio omistaa merkittävän osan. Saksassa perheyhtiö-statustuksella menestynyt Mayerin telakka menestyy myös siksi, että se tekee tiivistä yhteistyötä valtion ja aluekehitysviranomaisten kanssa. Erilaisia EU:n aluekehitysrahoja käytetään telakkateollisuuden hyväksi tietojeni mukaan. Kaukaa ei ole Timo Soinin viime aikoina julkisuudessa esittämä ajatus haettu, että Suomen valtion rahoja käytetään Kreikan telakkateollisuuden tukemiseksi – mutta ei välttämättä kotimaan.

Risteilyalusosaaminen muuntuu kyllä evoluutioprosessissa uusiin tarpeisiin, kunhan pidämme jatkuvuudesta huolta. Mahdotonta ei ole, että yhdistämme jatkossa risteilyalusosaamiseen samaa arktista jäänkestoa kuin on nyt esim. jäävahvisteisissa Itämeren risteilyaluksissamme. Onhan arktinen risteilyalustoiminta kasvamassa vaikkapa Grönlannin, Etelä-Mantereen ja Jäämeren alueella. Risteilyalusosaaminen on monin tavoin tarpeen kun rakennetaan muita arktisen alueen aluksia, joissa suomalaisilla jääosaamisen kautta on vielä vahva kilpailetu. Esimerkiksi tutkimusalukset, jäänmurtajat, huoltoalukset, jäämanagement-alukset ovat tulevaisuutta ja niissäkin tarvitaan monia risteilyaluksiin kehitettyjä osaamisen alueita. (ks. AMTE-Tietoisku 2/2012)

On aivan selvää, että Suomen politiikassa on tehty suuria virheitä halki vuosikymmenten. Siitä huolimatta meille on sallittu jonkinlainen menestyminen. Menestyminen ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Nykytilanteessa hallitus ja julkinen valta tekee merkittävän ja kenties erittäin kohtalokkaan virheen, jos se ei lähde mukaan varmistamaan meriteknologian ja arktisen meriteknologian tulevaisuutta. Suomi elää tulevaisuudessa metsän lisäksi merestä ja maaperän rikkauksista. Ympäristötekijöistä irroitetun osaamisen kehittäminen on kansakunnalta itsetuhoista käyttäytymistä ja tätä on harjoitettu Suomessa nyt noin 20 vuotta. Kaivosteollisuuden koulutus- ja tutkimus on ehditty lähestulkoon lopettaa. On varottava, että samaa osaamisen kuilua ei synny meriteollisuuteen, kun joku päivä telakkateollisuus nähdään tärkeäksi, mutta osaamisen ja kokemuksen siirto on katkennut. Valtion, yritysten ja muiden toimijoiden on toimittava saman päämäärän hyväksi. Menestys ei ole koskaan yhden johtajan tai yrityksen ansiota vaan yhteistyön. Myös tämän yhteistyön hedelmät on jaettava koko yhteiskuntaan oikeudenmukaisesti.

Toisaalta jatkossa on muistettava, että yhteiskunnan tulisi sitoutua tiettyjen alojen kehittämiseen, ei yksittäisten yhtiöiden, vaikka niiden vaikutus olisi suuri suomalaiseen talouteen. Laivateollisuus ja siinä mm. arktinen ja offshore-ulottuvuus ovat tulevaisuuden kasvualoja, joihin yhteiskunnan kannattaisi sitoutua. Parasta yhteiskunnan kehittämistä voi tällöin olla, että varmistetaan se, että alalle syntyy riittävästi kilpailua myös Suomeen esimerkiksi metsätalouden tapaan (=horisontaalinen klusteroituminen). Sen sijaan pitäisi välttää Nokia-tilannetta, jossa valtio säätää kilpailua estäviä lakeja (Lex Nokia) (=pelkästään vertikaalinen klusteroituminen). Sama vaara on telakkateollisuudessa, että estetään alan uusiutuminen, koska ei olla sitouduttu alan kehittämiseen vaan ollaan yksittäisten yhtiöiden armoilla.

***

Lue viimeisimmät artikkelit Arktisen meriteknologian ennakointihankkeesta:

  • Ks. viimeisimmät blogikirjoitukset Pohjoisesta ulottuvuudesta ja meriteollisuudesta

”Uusi pohjoisen maantiede” – mitä se on?

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 5. Koillisväylä, Arktinen meriteknologia, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Hallituksen tulevaisuuspoliittisessa selonteon valmistelussa on otettu  Uusi pohjoisen maantiede pohdittavaksi yhdeksi kuudesta horisontaalisesta teema-alueesta keväällä 2012.  Edustan Suomessa harvalukuista maantieteilijöiden joukkoa, vielä harvempaa siinä väitelleiden joukkoa ja vielä vähälukuisempaa Pohjoisen ja arktisen ulottuvuuden kysymyksiin keskittyvää. Tämän vuoksi katson velvollisuudekseni osaltani tuoda aiheeseen liittyvät  muutamat olennaiset näkökulmat esille pyrkimättä  tyhjentävästi vastamaan kysymykseen tai jäsentämään tekstiäni tässä yhteydessä. Perusteellinen vastaaminen vaatisi paneutumista ja aiheesta kirjan kirjoittamisen ”Arktinen ja Itämeren kasvualue Suomen intressien polttopisteessä” (TEM 43/2010) mallin mukaisesti. Mahdollista kirjahanketta voisi laajentaa myös toimittamistyöksi, jolloin mukaan otettaisiin esimerkiksi noin 10 muuta kirjoittajaa.

Uusi pohjoisen maantiede -teeman valintaan mahdollisesti vaikuttaneita ajankohtaisia virikkeitä

Aluksi on todettava mahdollisista ”virikkeistä”, jotka ovat johtaneet teeman valintaan. Oletan, että jollakin tai kaikilla alla luetelluilla on ollut osavaikutuksensa valintaan mahdollisten muiden tekijöiden lisäksi.

1) Muotoilu on sukua kalifornialaisen maantieteen professori Laurence C. Smithin (2011) ”Best selleriksi” yltäneen kirjan ”Uusi Pohjoinen – Maailma vuonna 2030” nimelle. Katso kirjasta lisää (esitelmästäni Tieteiden talolla helmikuussa ”Uusi pohjoinen ja sen kulkuväylät”, jossa käsittelen kirjaa ).

2) Osallistuin  Tulevaisuusverstaaseen Finlandia-talolla 27.3.2012 tutkijoiden kiintiössä. Keskustelussa ”Uuden pohjoisen maantieteen kysymykset korostuivat”. Tulevaisuusverstaan jälkeen ja pohjalta tehtiin varsinaiset teemavalinnat. (ks. esim.  blogiartikkeli Fintrip-seminaarista ja Tulevaisuusverstasta edeltävä artikkeli sähköisestä   prosessiin liittyvästä kyselystä)

3) Maantiede on pinta-alaltaan maailman suurimmassa maassa Venäjällä arvossaan ja itse maan presidentillä on hyvät suhteet maantieteen seuraan  – olisiko Suomenkin poliittisen johdon kuunneltava enemmän mm. Venäjää ja pohjoista maantiedettä Suomessa tutkineita maantieteilijöitä? (Ks. esim. Kaleva 24.10.2012 ja HS uutinen 11.10.2012.) Ainakin eräs presidenttimme historiassa oli sitä mieltä, että maantieteelliset tosiasiat on syytä tunnustaa. Vaikuttaa, että myös Suomen Maantieteellinen Seura, jonka jäsenenä myös toimin, varautuu yhteistyön tiivistämiseen Venäjän maantieteellisen seuran kanssa. Olisiko politiikkojen ja päättäjien aikaa päivittää uuden maantieteen tosiasiat ja niiden vaikutus / huomioimisen tarve? Todettakoot ja jo tässä yhteydessä, että näissä tosiasioissa kysymys ei ole pelkästään ilmastonmuutoksesta, vaikka tutkimuksen määrärahat ja ”yleinen tahtotila” sen selvittämistä mieluusti tukisivatkin.

Venäjällä siis presidentti Putin toimii kiinteässä yhteydessä  maantieteellisen seuran kanssa (ks. Suomen Maantieteellisen Seuran hallituksen jäsen vuoden 2013 alusta, tutkimuskollegani Kari Synbergin blogikirjoitus)  – mikä on meidän ulkopoliittisen johdon rooli maantieteen edistämisessä ja sen hyödyntämisessä päätöksenteossa? Tutkijayrittäjänä esitin Murmansk-tutkimukseni tulosten julkistamista Ulkoministeriön sarjassa vuonna 2008. Oletusarvo tilaajapuolella oli, että ainakin maantietelijä elää sillä, että nimi näkyy, niin kuin monilla tahoilla julkisella sektorilla vaikuttaa käsitys olevan tutkimuksen erityisluonteesta. Kiitos niille sponsoriyrityksille, jotka mahdollistivat kirjan  ”Murmanskin alueen teollinen, logistinen ja sosiaalinen kehitys vuoteen 2025” julkistamisen Ulkoministeriön sarjassa ja jonka tarkoitus oli esityksemme mukaan palvella myös ulkomaankauppaministerin matkoilla Venäjälle. Toivottavasti ulkopolitiikan lisäksi, koko valtionhallinto jatkossa käyttää myös kokeneita soveltavaa tutkimusta tekeviä ja näyttöjä tutkimustensa vaikuttavuudesta hankkineita maantieteilijöitä hyväkseen – allekirjoittaneen kautta tähän pakettiin saa myös yhteiskuntatieteellisen ja tulevaisuudentutkimuksen ja logistiikan vahvan näkökulman.

Mitä on uusi?

Uudella voitaneen tässä yhteydessä viitata merkittävään muutokseen.  Merkittävästä muutoksesta puhutaan myös paradigmaattisena muutoksena:

“Paradigma ja paradigman muutos[1]. Nykysuomen sanakirjan mukaan paradigma on tieteessä jotain tutkimuksen aluetta hallitseva perusnäkemys, malli, esikuva tai viitekehys, jota sen puitteisiin sopeutuva tutkimus ei aseta kyseenalaiseksi. Erityisesti Thomas S. Kuhnin virittämä keskustelu tieteellisistä paradigmoista, niiden suhteesta toisiinsa ja vaihtumisesta tieteellisten kumousten tai murrosten myötä on 1960-luvulta lähtien ollut tunnetuimpia tieteenfilosofisia debatteja. Yleiskielessä paradigmalla tarkoitetaan jonkin joukon tai yhteisön tapaa toimia.  Pelkkä kehittäminen ja parantaminen ei välttämättä johda paradigman muutokseen, missä on kysymys perustavaa laatua olevasta toimintatavan muutoksesta.  Muutos voi olla evoluution tai nopean revoluution seuraamus.  Kieliopissa taas paradigmalla tarkoitetaan yleensä taivutusparadigmaa eli sanan kaikkien taivutusmuotojen sarjaa. Arkisemmassa käytössä paradigman muutos tarkoittaa siis perustavaa laatua olevaa  toimintatavan muutosta. Systeemi- ja elinkaariajattelun näkökulmasta paradigman kehittymisen tai muutoksen voi nähdä myös evolutionaarisena prosessina.” (Karjula & Myllylä 2006).

Mikä on pohjoinen?

Arktiseen ja pohjoiseen liittyvät osa tai kaikki seuraavista  ympäristön ominaisuuksista: mm. kylmä, lumi, jää, lämpötilanvaihtelut, nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet, pimeys, valo, pitkät etäisyydet, herkkä luonto ja ilmaston muutos (Myllylä 2012, Arktisen meriteknologian ennakointi, Delfoi-paneelin 1. haastattelukierroksen yhteenvetoraportti, www.amtuusimaa.net)

”Kaikki em. ominaisuudet ovat läsnä myös Suomessa, maailman arktisimman kansakunnan alueella (Suomessa asuvat ovat suurin yksittäinen väestöpopulaatio 60 leveysasteen pohjoispuolella, lähteestä riippuen noin 30-60 % maailman ihmisistä). Pohjoisuuteen kohdistuvan kysynnän kasvaessa suurvaltojen – ja suuryhtiöiden taholta, tälle ympäristön synnyttämälle luontaiselle osaamisellemme on käyttöä ja kasvavaa globaalia kysyntää. Mitä pohjoisemmas mennään, sen enemmän nämä tekijät vaikuttavat, ne on huomioitava, ne ovat läsnä.”

”Arktinen on hyvä kehitysalusta edelleen uusille tuotteille, vaikka niiden markkinat olisivat muualla maailmassa. – Jopa Nokiakin voitaneen tulkita syntyneen osittain arktisista haasteista, koska yhtenä osana Nokia-tarinan syntyä on pyritty joidenkin mukaan ratkomaan kansallisena tutkimus- ja tuotekehitysprojektina pitkien etäisyyksien tietoliikennehaastetta, väitöskirjoja ja diplomitöitä on tehty runsaasti Nokia-ilmiön synnyttämiseksi. ”

Em. lainaukset artikkelista ”Mitä on arktinen teknologia?”

Myös risteilyalusten kehittyminen Suomessa voidaan nähdä arktisen ympäristön kautta: pitkien etäisyyksien merimatka Suomen ja Ruotsin välillä edellytti ohuiden tavaraliikennevirtojen tueksi konseptia, jossa ihmiset viihtyvät, lepäävät ja virkistyvät ja ylläpitävät kannattavaa elintärkeää laivalinjaa Suomelle. Tästä tuli kilpailuetu Suomelle varhain, jota sovellettiin myöhemmin kasvavaan risteilyalusbusinekseen. Jatkossa pitäisi ehkä ponnistaa edelleen arktisuudesta ja lisätä myös muita siitä lähteviä kilpailuetuja, kuten jäävahvisteisuuden, jäämurto- ja risteilyalusosaamisen yhdistäminen.

Yrjö Myllylä 13.12.2012 AMT-esittely,  Industria Oy, STX Europe Rauma TP.arkt alue

Kuva. Pohjoinen ja arktinen voidaan määrittää ympäristöominaisuuksien, kuten kylmyyden, pitkien etäisyyksien, herkän luonnon yms. avulla joustavasti. Kuvassa Nasan sateliittikuvia pohjoisesta.

Mutta mitä on maantiede?

Yrjö Myllylän väitöstilaisuuden 28.12.2007 lektiosta:

”Tutkimukseni on yhteiskuntamaantieteellinen. Maantieteen perusolemukseen on kuulunut jonkin ilmiön tarkastelu maantieteellisesti rajatulla alueella. 1800-luvun puolivälissä tarkasteltiin alueen maantiedettä lähtien sen luonnonoloista, joilla pitkälti selitettiin tutkimusalueella oleva toiminta. Tämä loi vahvan luonnonolosuhteita kuvaavan maantieteen tradition. Suomessa tradition piiriin tulkitsen kuuluvan Sakari Topeliuksen Maamme-kirjan, joka tunnettiin erityisesti koulujen maantieteen oppikirjana. Aluelähtöisyys, jossa tutkimusalueen lopullinen rajaus tehdään jo tutkimuksen alkaessa, on asetettu viimeaikoina kyseenalaiseksi ja aluetta on käsitteellistetty ensisijaisesti sosiaalisten prosessien kautta. Bathelt ja Glückler (2003) kuvaavat tämän uuden ajattelutavan lähtökohtia. Tutkimuksessaan he toteavat, että taloudelliset toimijat itsessään muodostavat heidän alueellisen ympäristönsä.”

”2000-luvun alussa kehitetyn prosessiperustaisen talousmaantieteen lähtökohtien mukaan taloudelliset systeemit ovat avoimia suljetun sijaan. Talousjärjestelmän toiminnalle on keskeistä taloudelliset toimijat ja niiden sosiaaliset suhteet. Tämä lähtökohtatulkinta taloudellisesta systeemistä vaikuttaa myös tutkimuksen menetelmävalintaan. Tutkimuksessa onnistuminen edellyttää aineiston, tutkijan ja teorian vuorovaikutusta jatehtäväkohtaista ja tutkimustilanteeseen sopeutuvaa joustavaa ja luovaa menetelmien käyttöä. Myös tutkimuksen käsitteet ja menetelmät tulee olla räätälöityjä ja valideja ja niitä on pystyttävä kehittämään tutkimusprosessin aikana. Kehityksen perustekijöiden analyysi eli trendien taustalla olevien kausaalitekijöiden tunnistaminen edellytti empiria-aineiston läpikäyntiä ja tulkintaa driving forces -tekijöiden tunnistamiseksi.”

Mikä on uutta maantieteessä?

ENSIKSI edellä viitattiin jo, että itse maantieteen tieteessä on uutta ennalta määrätyn aluelähtöisyyden rinnalla korostuva prosessiperustainen ajattelu, jossa alue määrittyy tutkittavan ilmiön kautta (esim. toiminta tai edellä kuvattu arktinen alue ympäristön ominaisuuksien kriteerillä joustavasti määriteltynä).

TOISEKSI: GEOPOLITIIKASTA GEOEKONOMIAAN -TERMINOLOGIAN MUUTOS ON MYÖS OSA UUTTA MAANTIEDETTÄ – Esimerkkinä Murmanskin alueen luonnonvarojen ja sijainnin merkitys Venäjän federaatiolle

Geopolitiikka-termi ja Murmanskin alue (Myllylä 2007: 134-135):

”Geopolitiikalla tarkoitetaan maantieteellisten tekijöiden vaikutusta valtioiden politiikkaan (Enkama 1986: 556;  Mackinder 1904; Juntunen 2002: 82). Murmanskin alueen maantieteellinen sijainti ja alueen luonnonvarat vaikuttavat sen, että alue otetaan huomioon Venäjän valtion politiikassa. Geopoliittisesta näkökulmasta on ymmärrettävä väite, että Moskova ei tule koskaan antamaansa valtaansa ainakaan Murmanskin alueesta kokonaan alueelle tai oligarkeille. Geopoliittisessa ajattelussa luonnonvarojen hallinnalla on keskeinen merkitys eikä resurssisotien merkityskään ole vähentynyt (Moisio 2005: 17).”

Geoekonomia-termi ja Murmanskin alue (Myllylä 2007: 60):

Murmanskin alueen geoekonominen merkitys Venäjän federaatiolle perustuu alueen runsaisiin luonnonvaroihin ja maantieteelliseen asemaan. Tärkeitä luonnonvaroja ovat rautamalmi, nikkeli, kupari, mangaani, sinkki, fosfaatti, kiille ja kala. Näiden hyödyntämiseksi alueelle on perustettu kaivos- ja metalliteollisuutta ja kalanjalostusteollisuutta. Venäjän koko apatiittituotanto tapahtuu Murmanskissa ja 40 % Venäjän nikkelin tuotannosta on Murmanskin alueella (EM 2007). Myös energiantuotanto on huomattavaa, koska alueen teollisuus tarvitsee runsaasti sähköä. Alueella on siksi myös neljän reaktorin ydinvoimala. Luonnonrikkauksien ja niitä hyödyntävien teollisuudenalojen lisäksi alueen maantieteellinen sijainti on Venäjän federaatiolle tärkeä. Alueella sijaitsee Venäjän ainoa ympäri vuoden sulana oleva valtamerisatama, josta on suorat yhteydet Atlantille. Venäjän merivoimien pohjoinen laivasto sekä osa Venäjän kauppalaivastosta sijaitsevat molemmat Murmanskin alueella. Alue on tunnettu erityisesti ydinkäyttöisten sukellusveneiden tukikohdista ja jäänmurtajista, kalateollisuudesta ja laajasta ei-rautapitoisten malmien sekä apatiittien tuotannosta. (EM 2007)”

Summa summarum: geopolitiikka, geoekonomia ja Suomen politiikka

Geopolitiikka ja geoekonomia tarkoittavat jossakin määrin samaa asiaa. Geopolitiikkaa pidetään jossain määrin kylmän sodan aikaisen käsitteenä, vaikka kyllä sillä käyttöä on nytkin. Yksinkertaistettuna ajatus geopolitiikka-termissä on, että maantiede / ”maantieteelliset tosiasiat” vaikuttavat valtion politiikkaan. Aiemmin, geopolitiikka-termin valtakaudella, pohjoisten alueiden merkitys oli pitkälti kylmän sodan näkökulmasta tärkeä, esimerkiksi Murmanskin alueen (= Murmanskin lääni, eli koko Kuolan niemimaa) on joiden lähteiden mukaan edelleen maailman tiheimmin ydinasevarusteltu (ks. esim. ao. artikkelini Futura 2/2008 Murmanskin alueesta logistiikan ja energiateollisuuden keskus?).

Nykyisessä ”uudessa tilanteessa”, geoekonomia-termin aikakaudella,  pohjoisilla alueilla on myös merkittävää taloudellista merkitystä, mikä pitää sovittaa yhteen turvallisuuspoliittisten intressien kanssa. Tätä myöten ja tätä näkökulmaa painotettaessa tulee tavallaan käyttöön sana ”geoekonomia”.  Uuden Venäjän synty ja kylmän sodan päättyminen, on keskeinen prosessi tai ”megatrendi”, joka on meneillään. Venäjä elää pohjoisesta (esim. 90 % Venäjän kaasusta tulee Yamalista em. Kalevan artikkelin mukaan ja 25 % maailman kaasusta, ks. Yamalin tämän artikkelin taustakuvakartassa. Alueen piti olla myös peruuntuneen presidenttitapaamisen paikkana, jossa järjestäjänä siis oli Venäjän maantieteellinen seura) ja sille on elintärkeää nämä pohjoiset kysymykset, joissa Suomi voi olla strateginen kumppani, arktisen osaamisen suurvalta.

Tässä yhteydessä sopii toivoa, että ”Uusi pohjoisen maantiede” vaikuttaisi meilläkin valtion politiikkaan, siis että geo vaikuttaisi politiikkaan ja ymmärrettäisiin geon vaikutus ekonomiaan, talouteen. Onko maantieteellistä ja alueellista ymmärrystä valtion ja ministerien neuvonantajilla? Montako tilaustyötä on teetetty maantieteen ja päätöksenteon kytkennän hallitsevilla konsulteilla valtakunnan tärkeisiin päätöksiin liittyen viime aikoina?  Onko maantiede vaikuttanut tai sitä otettu millään tavalla huomioon esimerkiksi kuntarakenneuudistuksessa, mikä on mitä maantieteellisin kysymys?  Tällä hetkellä on pakko  kysyä, eikö Suomen maantieteellinen asema ja sen luonnonvarat todellakaan vaikuta millään valtion politiikkaan?   Paasikivi-Kekkosen -linjasta puhuminen ainakin edellyttäisi maantieteen huomioimista. Tällä hetkellä vaikuttaa  olevan tärkeää erilaiset ympäristöstä irroitetut asiat, joissa globaalia kilpailuetua pitää hakea. Menestyminen näissä edellyttää niiden kytkemistä maantieteeseen ja ympäristötekijöistä lähteviin etuihin. Geoekonomia termi viittaa myös siihen, että maantieteelliset seikat vaikuttavat talouteen.  Geon pitäisi vaikuttaa meilläkin politiikkaan ja ekonomiaan? Miten tämä / geo näkyy Suomen valtion politiikassa, valtionyhtiöiden ja pk-yritysten kehittämispolitiikassa? Entä Eurooppa-politiikassa – Euroopan ainoita mahdollisuuksia olisi tiivistää yhteyksiään itään (erit. Venäjälle) ja etelään (eri. Afrikkaan), mutta politiikkojen tärkein tavoite on irroittaa se näistä ja kehittää Euroopasta itsenäinen ja riippumaton mm. Venäjän energiasta.

Talousmiehet toisensa jälkeen antavat neuvojaan, miten pitää toimia – mutta mitäpä, jos talous onkin riippuvaista myös maantieteestä eikä kaikki ole kiinni vain siitä, mitä on korvien välissä tai mikä on korko- ja veroprosentti ja johtajien bonukset tai työntekijöiden palkka? Esimerkiksi öljyteollisuudessa, mistä Norja mm. elää, liikkuvat niin isot rahat, että tärkeintä on, että hommat sujuvat ja tehdään laadukkaasti aikataulussa, jos halutaan hommia. Mutkista ja muutoksista voi laskutta. Suomalainen ydinvoimalaprojekti toimii esimerkkinä. Kenelläkään ei pitäisi olla varaa makuuttaa pääomia niin pitkään ja pitkäveteisesti.

Väitteeni on, että osaamista eikä taloutta  ole olemassakaan ilman sen toimijoiden kytköstä ympäristöön / maantieteeseen (laajasti tulkittuna ja ymmärrettynä, kulttuuri- ja ihmismaantieteelliset tekijät huomioiden), ei ainkaan menestyvää taloutta. Pelkillä kilpailukykypuheilla ja siihen liittyvillä vero- ja palkkapolitiikalla ei kilpailukykyä tule, ellei osaaminen ja muu toiminta suuntaudu tulevaisuuden kannalta relevanteille alueille ympäristössömme. Tätä osaamisen ja ympäristön linkkiä pitää vahvistaa eikä heikentää, kuten on tehty koulutusaloja alasajamalla (esim. rak.tekn. Oulun yliopistossa ja vuoriteknologia TKK:ssa) ja ihmetellään, kun sattuu ympäristökatastrofeja kaivostoiminnassa tai kun ei löydy yrittäjiä kaivosalalle. Offshore-koulutus pitäisi luoda uutena alana Suomeen liittyen meidän vahvuuksiin (esim. jääosaaminen). Tai ajankohtaiseen pilvipalveluiden kehittämiseen on tuotava maantieteellisiä kilpailuetuja, jotka voivat olla monen muun tekijän lisäksi myös kylmä ilmanala ja sen tuomat kustannussäästöt (vrt. Facebookin investointi Luleåån). Maantieteellinen ja ympäristöön liittyvä näkökulma on oltava jatkuvasti läsnä. Muuten voitaneen puhua kansakunan itsetuhoisesta käytöksestä.

Mikä on Suomen hallituksen, eduskunnan ja valtakunnan yleinen intressi maan erityisen rikkaisiin luonnonvaroihin? Niitä on jaettu korvauksetta pois tähän päivään asti viimeiset 20 vuotta luomatta mitään hyötymismekanismia kansakunnalle. Istumme konkreettisesti kulta-arkun päällä ja valittelemme eläkkeittemme tasoa ja tulevaisuutta, työttömyyttä, väestörakenteen vinoutumista yms. Norjassa vaikuttaa olevan töitä kaikille suomalaisille, sen väkiluku kasvaa suhteessa Suomeen paljon tulevina vuosikymmeninä (Smith 2011).  Venäjä ei anna maakaupoissa oikeutta maaperään, vaan pitää siellä olevia rikkauksia valtion omaisuutena, jota me ihmettelemme.  Voisiko molemmissa naapureissa käydä  kuitenkin oppimassa miten maantiede vaikuttaa politiikkaan ja talouteen? Esim. Norja on mm. määrännyt mannerjalustan luonnonvarat valtionomaisuudeksi tietojeni mukaan – miten mallia voisi soveltaa Suomessa?

Olemassaolleita hyötymisrakenteita on siis purettu Suomessa viimeiset 20 vuotta, mm. koska on haluttua luopua ”alkutuotannosta” ja siirtyä lisäarvon tuotantoon, mikä tarkoittaa teollisuudessakin pyrkimystä ”arvoketjuissa ylöspäin” ”brändin hallintaan” yms. , mikä edellyttää ”osaamista” – mutta siis mihin se osaaminen liittyy? Sivistys on tärkeää, kuten onkin, mutta sen on liittyttävä selviytymiseemme. Esim. em. väitösteksti ja siten tämä blogiartikkeli mahdollistui osin sen vuoksi, että Neste oli vielä tutkimukseni hakuvaiheessa v. 2003 öljyntuottajana Venäjällä, mutta on siirtynyt palmuöljyn jalostajaksi (myi Lukoilin kanssa omistamansa kentän / oikeudet v. 2005) ja ostaa oman kentän sijaan öljyä nousevaan maailmanmarkkinahintaan erittäin haitallisine vaikutuksineen Suomen kauppataseeseen. Samalla muiden toimijoiden, kuten pk-yritysten pääsy markkinoille estyy.// (Yksi  tutkimusryhmän jäsenistämme, Mattias Spies väitteli Nesteen ja Lukoilin Severtekin öljykentästä ja sen työoloista vuonna 2010. Väitöskirja löytyy englannikielisenä netistä.)

KOLMAS JA EHKÄ KÄYTÄNNÖNLÄHEISIN MUUTOSTA HAVAINNOLLISTAVA ESIMERKKI VAHVOJEN ENNAKOIVIEN TRENDIEN VALOSSA: ARKTISEN MERITEKNOLOGIAN ENNAKOINTIHANKKEEN TIETOISKU 2/2012 TEKSTI ARKTISEEN JA POHJOISUUTEEN VAIKUTTAVISTA MUUTOSTEKIJÖISTÄ (s.3)

Arktista aluetta muokkaavat tietyt vahvat ennakoivat trendit. Ne synnyttävät sinne (tai tänne, koska kuulumme arktiseen) mm. uutta taloudellista toimintaa, jos päätöksenteko kykenee hyödyntämään niiden aiheuttaman kysynnän. Ilmastonmuutos ainoana vaikuttavana tekijänä on ylikorostunut ja johtaa päätöksentekoa harhaan yksinomaisena tulkintana muutokseen vaikuttavista tekijöistä:

”Arktisille alueille, johon myös Suomikin kuuluu em. arktisen ympäristön ominaisuuksien perusteella, kohdistuu kasvavaa kysyntää. Kyse on selvimmin -kaasun, öljyn, mineraalien ja ravinnoksi kelpaavien raaka-aineiden hyödyntämisestä. Vilkas liikenne esimerkiksi Koillisväylällä muussa kaupallisessa mielessä jakaa myös haastateltujen panelistien mielipiteitä.

Raaka-aineiden hintojen nousu maailmantalouden kasvun ja sen taustalla olevan väestönkasvun ja kaupungistumisen vuoksi on yksi keskeinen tekijä.

Yrjö Myllylä 13.12.2012 AMT-esittely,  Industria Oy, STX Europe Rauma TP (1.0) gmo

Kuva. Jeremy Granhalmin kehittämä GMO-indeksi kuvaa, että 33 eri raaka-aineiden keskimääräinen hintaindeksi on lähtenyt 100 vuoden alenevan kehityksen jälkeen kasvuun.

Toinen usein huomiotta jäänyt tekijä on, että arktisen alueen suurimman ja pinta-alaltaan maailman suurimman valtion Venäjän luontaiset intressit ovat siirtyneet pohjoiseen Neuvostoliiton hajottua, kun se menetti luonnonvaroiltaan rikkaita eteläisiä valtioita. Venäjä tarvitsee Koillisväylää ja arktista teknologiaa lähtökohtaisesti ilman ilmastonmuutosta tai raaka-aineiden hinnan nousuakin.

Kolmas tekijä on hyvin tullut selväksi Arktisen meriteknologian ennakointihankkeessa mm. Jon McEwanin tekemien kansainvälisten haastatteluiden kautta: Kustannuksia ja ympäristöä säästävä teknologinen kehitys on avainasemassatoimittaessa kalliin tuotantokustannusten alueilla, tarvitaan innovaatioita, jotka tekevät luonnonvarojen hyödyntämisen mahdolliseksi. Tässä mielessä Suomi arktisen meriteknologian ”suurvaltana” voi olla avainasemassa ylipäätään pohjoisen hyödyntämisessä.

Ilmastonmuutoksella on merkittävä helpottava vaikutus toimintaan mm. yksivuotisen jään vähetessä ja jos trendi jatkuu, sen vaikutus voi korostua siitä, mitä se on ollut tähän asti. Tähän astista kiinnostusta ja toimintaa pohjoisessa Arktisen meriteknologian ennakointihankkeen koordinaattori Yrjö Myllylä RD Aluekehitys Oy:stä perustelee enemmän edellä mainituilla kolmella tekijällä kuin ilmastonmuutoksella, mm. väitöskirjastaan ”Murmanskin alueen teollinen, logistinen ja sosiaalinen kehitys vuoteen 2025” tukea ajatukselleen hakien.”

(em. lainattu Tietoisku on osoitteessa www.amtuusimaa.net , jossa on myös muuta mielenkiintoista otsakkeen ”Uusi pohjoisen maantiede” alle liittyvää tietoa.

Tässä trendejä esittelevässä viimeisessä osiossa oli yhdistettynä maantiedettä myös tulevaisuudentutkimuksen käsitteistöön eli trendeihin – tarkemmin sanottuna Yrjö Myllylän väitöskirjassaan käyttämään vahvojen ennakoivien trendien ajatteluun. Väite on, että nämä trendit mm. vaikuttavat pohjoisen maantieteeseen, pohjoisen eri ilmiöihin. Trendit ja niiden taustalla vaikuttavat liikkeellepanevat driving force -tekijät on esitelty tarkemmin mm. Myllylän väitöskirjassa ja joissakin alla olevissa julkaisuissa.)

Johtopäätöksiä mm. väitöskirjani lektiosta, joka päättyy seuraavasti:

”Geopoliittista ja maantieteellistä näkökulmaa tulisi mielestäni vahvistaa Venäjän tutkimuksessa. Karttaa katsomalla voidaan havaita pinta-alaltaan maailman suurimman ja mannermaisen Venäjän geopoliittisen vaihtoehtojen olevan vähissä. Murmansk muodostaa Luoteis-Venäjällä ainoan valtameriyhteyden, joka on ympäri vuoden sulana ja sieltä on lyhyt matka keskeisille markkina-alueille. Myös Suomenlahden rooli on keskeinen Venäjän Euroopan kaupassa Venäjän hakiessa uusia kilpailukykyisiä reittejä ja pyrkiessä kontrolloimaan itse kuljetuksiaan. Uudet voimistuvat logistiset virrat Murmanskissa ja Suomenlahden pohjukassa toimivat myös aluekehityksen keskeisinä moottoreina ja suomalaisen talouselämän merkittävinä mahdollisuuksina.”

”Suomen lähiympäristö on näin muuttumassa investointien myötä. Kehitys luonnollisesti tarjoaa suomalaisille paljon mahdollisuuksia öljy- ja kaasutuloilla rikastuneen Venäjän viennissä ja siihen liittyvässä logistiikassa. Tulevaisuudessa erityisesti arktisen kuljetus- ja energiatuotantoteknologian tarpeet tarjoavat suomalaisille kaupallisia mahdollisuuksia, jos maailmantalous jatkaa kasvuaan.”

”Venäjällä on kasvavat taloudelliset intressit turvata Murmanskin alueen kehitys ja kehittää logistiikkaa niin Jäämerellä kuin koko Luoteis-Venäjällä. Suomessa on vasta vähän keskusteltu siitä, miten Venäjän pyrkimykset vaikuttavat Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan. Uudessa tilanteessa olisikin suositeltavaa monipuolisesti arvioida ja ennakoida Venäjän geopolitiikan ja talousmaantieteen kehitystä niin talouden kuin ympäristö- ja turvallisuuspolitiikankin näkökulmasta.”

Lähteet:

Myllylä, Yrjö (2007). Murmanskin alueen teollinen, logistinen ja sosiaalinen kehitys vuoteen 2025 (Industrial, logistical and social Development of Murmansk Oblast until 2025). 321 p. Väitöskirja (Dissertation).  <http://joypub.joensuu.fi/joypub/alldefences.php>

Myllylä, Yrjö (2008). Murmanskin alueesta logistiikan ja energiateollisuuden keskus? Futura 2/2008. Tulevaisuuden tutkimuksen seura. 27-35.

Smith, Laurence C. (2011). Uusi pohjoinen – Maailma vuonna 2050. 378 s. Tähtitieteellinen yhdistys URSA. Suomentanut Tuukka Perhonniemi Koneen Säätiön tukemana.

Karjula, Kyösti & Myllylä, Yrjö (2006). Vaurastuminen kansallisena velvollisuutena – Alueellisen yritys- ja innovaatiotoiminnan selvitysraportti. 102 s. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 12/2006. <http://vnk.fi/julkaisukansio/2006/j12-vaurastuminen-kansallisena-velvollisuutena/pdf/fi.pdf>

Ks. myös:

Myllylä, Yrjö (2012). Pohjoisen tutkimuksen erityiskysymykset – NorNet verkoston / Luonnonvara- ja ympäristöalan ennakointi vuoteen 2025. Northern Research and Innovation Platform, NorNet-verkosto, Thule-instituutti, Oulun yliopisto. Loppuraporttiluonnos 7.3.2012.

Myllylä, Yrjö (2011). The Norht-East Passage is already a fact. Baltic Rim Economies 31.5.2011, Bimonthly Review 2/2011, 38. Expert Article 765. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/05_julkaisut/bre310511>

Myllylä, Yrjö (2010). Arktinen ja Itämeren kasvualue Suomen intressien polttopisteessä. 92 s. Työ- ja elinkeinominsteriö, alueiden kehittäminen, 43/2010. < http://www.tem.fi/files/27375/TEM_43_2010_netti.pdf>

Myllylä, Yrjö (2010). The Development of Murmansk Region in the light of three scenarios. In the book: Nysten-Haarala, Soili & Katri Pynnöniemi (eds.) (2010). Russia and Europe: from mental images to business practices. Papers from the VII International Conference of Finnish Russian and East European Studies and other writings Kotka, Finland 2010 Publications of Kymenlaakso University of Applied Sciences. Series B.
Research and Reports. No: 65. 61-79. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/05_julkaisut/kyamk2010>

Myllylä, Yrjö (2010). The Murmansk region’s growing importance in the energy economy and logistics creates opportunities also for Finnish companies. In the book: Kuusi, Osmo & Hanna Smith & Paula Tiihonen (eds.) (2010). Russia 2030 based on contracts. Publication of the Committee for the Future 6/2010. 170-180.  <http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=vy14010113558959&cmd=download>

Myllylä, Yrjö (2010). Murmanskin alueen merkityksen kasvu energiataloudessa ja logistiikassa luo mahdollisuuksia myös Suomen yrityksille. Teoksessa Kuusi, Osmo, Paula Tiihonen & Hanna Smith 2010: Sopimusten Venäjä 2030. 161-170. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisuja 3/2010. <http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=gi29410111625283&cmd=download>

Myllylä, Yrjö (2009). Luoteis-Venäjän taloudellinen kehitys ja Pohjois-Suomen mahdollisuudet. Presentation in De Urbe Uloa – Suomi Euroopassa seminar in Oulu 9.9.2009. University of Oulu, City of Oulu, Council of Oulu Region. State Provincial Office of Oulu, The Finnish Local Heritage Federation.  Suomen Kotiseutuliiton julkaisuja A:23.   < http://rdaluekehitys.files.wordpress.com/2012/04/suomieuroopassa2009-ymy.pdf>

Myllylä, Yrjö & Oleg Andreev & Vesa Rautio (2008). Where are the hubs and gateways of development? Developments in Murmansk Oblast. 182-199. In Rautio, Vesa & Markku Tykkyläinen (eds.): Russia’s Northern Regions on the Edge. Kikimora Publications. University of Helsinki. <http://www.helsinki.fi/aleksanteri/english/publications/contents/kikimora_b37_contents.pdf>

Myllylä, Yrjö (2008). Industrial, Logistic and Social Future of the Murmansk Region – Summary of the Doctoral Dissertation by Yrjö Myllylä. 64 p. Publications of the Ministry for Foreign Affairs of Finland 3/2008. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/uutiset/uutiset/ummurmanskkirja> Sponsored by Cargotec, Aker Arctic Technology, Finstaship, Lapland Chamber of Commerce, Municipality of Salla, Barents Group Ltd and Management & Transportation Experts Matrex Oy

Myllylä, Yrjö & Markku Tykkyläinen (2007). Murmanskin alue – kehityksen solmu ja hiipuva takamaa. Terra 119:1. 19-36.

Myllylä, Yrjö (2006). The future of the Murmansk Oblast assessed by three Delphi panels. Fennia 184:1. 53-73.  <http://ojs.tsv.fi/index.php/fennia/article/view/3732/3523>

Myllylä, Yrjö (2011). Murmanskin alueen kehitys kolmen skenaarion valossa. Lapin yliopiston tiedostuslehti KIDE. p. 36. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/05_julkaisut/kide0511>

Myllylä, Yrjö (2010). Russia’s geopolitical focus has moved to the North – the development of Murmansk region in the light of three scenarios. Expert article 576, Baltic Rim Economies, Bimonthly Review 4/2010. <http://www.tse.fi/FI/yksikot/erillislaitokset/pei/Documents/BRE2010/BRE_4_2010_web.pdf>

Myllylä, Yrjö (2009). Uudistusten ja Sekurokration välissä. Book review, Arto Luukkanen book “Projekti Putin – Uuden Venäjän historiaa 1996-2008”.

Ks. myös tietopaketit / artikkelikoosteet

Yhteistyöterveisin

_____________________________

Yrjö Myllylä, YTT

Erikoistutkija, Toimitusjohtaja,

RD Aluekehitys Oy

Meriusva 5

FI-02320 Espoo

www.rdaluekehitys.net

yrjo.myllyla@rdmarketinfo.net

Tel: + 358 500 450 578

RD Aluekehitys Oy

_____________________________

AMT-ennakointi: www.amtuusimaa.net

Blogi: http://yrjomyllyla.com

In english: https://yrjomyllyla.com/category/in-english/