Granberg Tom & Yrjö Myllylä (1991). Raideliikenteen kehittämisen vaikutukset. Liite 1: Joukkoliikennejärjestelmien tarkastelu. 36 p. Espoon kaupunkisuunnitteluviraston tutkimuksia ja selvityksiä B6:1991. 25.1.1991.
Granberg Tom & Yrjö Myllylä (1990). Liikenneväylähankkeiden vaikutus maankäyttöön ja kaupunkirakenteeseen. 79 p. Viatek Oy, Pääkaupunkiseudun liikenneneuvottelukunta, Helsingin seutukaavaliitto. Helsingin seutukaavaliiton julkaisuja C 22.
Miksi strategia on tärkeä? Jo Mannerheim totesi, että kansakunta ilman suuntaa näivettyy. Koneen Ruhtinas -kirjassa Pekka Herlin osoittaa saman asian persoonallisella tavallaan, kuinka tärkeää on ylipäätään, että yrityksellä on suunta. Videolla useita strategiaprosesseja Delfoi-menetelmällä läpi vienyt YTT Yrjö Myllylä esittelee myös oman yksinkertaisen vertauksen strategiasta: Mustikkametsässä on tärkeää, että lähtee tavoittelemaan jostakin oletetusta potentiaalisesta marjapaikasta marjaa, vaikka kumpareen takaa. Ämpäri voi täyttyä, ennen kuin on määränpäässä. Jos ei olisi ollut suuntaa ja olisi jäänyt paikoilleen, marjaa ei olisi tullut lainkaan. Tai jos olisi valinnut helikopterin keinoksi marjapaikalle menoon, olisi marjat voineet jäädä saamatta. Strategiassa on tärkeää siis suunta, joka selvitetään tulevaisuuden vaihtoehtoja selvittämällä ja toivottu suunta ja visio valitsemalla sekä mietitään tavoitetta tukevat keinot.
Vastuullinen organisaatio huolehtii, että sillä on suunta ja käy säännöllistä strategiaprosessia. Siinä tarvitaan ennakointiosaamista, mihin Delfoi-menetelmä soveltuu hyvin. Myllylä osoittaa esimerkkien avulla, miten Delfoi-menetelmää on sovellettu menestyksekkäästi mm.
– Yhdistysten
– Yritysten
– Yritysryppäiden
– Toimialaryppäiden ja klusterien
– Kuntien- Seutukuntien- Maakuntien
– Valtakunnan tason organisaatioiden, kuten ministeriöiden, Tekesin ja Business Finlandin toimeksiannoissa.
Lopuksi Myllylä kertaa strategia-sanan historiaa tuhansien vuosien takaa sodanjohtamistaitona ja tulee myös II MS:n kautta Delfoi-menetelmän syntyyn, liittoutuneiden tutkan käyttöönoton ja sodan voittamisen tarpeen vuoksi.
Seuraavassa on esimerkkejä ko. tilaajatahojen strategiaprosesseista.
Myllylä Yrjö & Tuija Vänttinen (Eds.) (2020). Etiäinen. Kymenlaakson koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi (Etiäinen – Anticipation of training and competence and skills needs in Kymenlaakso). 246 s. Xamk Kehittää 116, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-260-3
Myllylä, Yrjö (1996). Uudenmaan elinkeinoelämän rooli Pohjois-Euroopassa. Uudenmaan liitto, KTM Uudenmaan piiri, MMM Uudenmaan piiri, TM Uudenmaan piiri. Yhteenvetomuistio. Tulokset osittain julkistettu teoksessa Uusimaa 2020 – Kurkistuksia tulevaisuuteen. Uudenmaan liitto – YTV. Helsinki 1997.
Myllylä, Yrjö (2012). Pohjoisen tutkimuksen erityiskysymykset – NorNet verkoston / Luonnonvara- ja ympäristöalan ennakointi vuoteen 2025. Northern Research and Innovation Platform, NorNet-verkosto, Thule-instituutti, Oulun yliopisto. Loppuraporttiluonnos 7.3.2012. NorNet-verkoston kumppanit Oulun yliopisto, Ilmatieteen laitos, Metsäntutkimuslaitos, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Suomen ympäristökeskus, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira , Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Mittatekniikan keskus,
Myllylä, Yrjö & Jari Kaivo-oja & Jouko Inkeröinen (2018). Ympäristöalan vertailulaboratoriotoiminnan ennakointi – Tutkimusraportti. 67 s. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 61/2018. Raportin pysyvä osoite: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161155>
Myllylä, Yrjö & Jari Kaivo-oja (2014). Trends Relevant the Arctic. In the book: SMARCTIC – A Roadmap to a smarctic Arctic specialisation. University of Oulu, Thule-Institute, Oulu University of Applied Sciences. VTT. http://issuu.com/hanneleh/docs/smarctic/0 .
Strategiaprosessit kansainvälisellä tasolla:
Myllylä, Yrjö & Jari Kaivo-oja (2015). Integrating Delphi methodology to some classical concepts of the Boston Consulting Group framework: Arctic maritime technology BCG Delphi foresight – A pilot study from Finland. European Journal of Futures Resarch. Springer. https://link.springer.com/article/10.1007/s40309-014-0060-7
Myllylä, Yrjö (2008). Industrial, Logistic and Social Future of the Murmansk Region – Summary of the Doctoral Dissertation by Yrjö Myllylä. 64 s. Publications of the Ministry for Foreign Affairs of Finland 3/2008. Sponsored by Cargotec, Aker Arctic Technology, Finstaship, Lapland Chamber of Commerce, Municipality of Salla, Barents Group Ltd and Management & Transportation Experts Matrex Oy
Delfoi-tutkimuksiin erikoistunut YTT Yrjö Myllylä toteaa videolla, että Delfoi-tutkimuksen kolme tärkeintä kriittistä tekijää on 1) panelistien valinta, 2) kysymysten laadinta ja 3) palauteviestintä. Hän myös avaa näihin liittyviä huomioitavia näkökulmia.
Hän myös viittaa Tuleviasuuden tutkimuksen seura ry:n kustanamaan kirjaan, jossa on Osmo Kuusen artikkeli Delfoi-menetelmästä ja suomalaisesta Delfoi-soveltamisen koulukunnasta. Siinä hän nostaa Yrjö Myllylän roolin EU:n parhaimman alueellisen ennakointikäytännön kehittäjänä ja palaute-Delfoin kehittäjänä. Edellä mainittuja kriittisiä tekijöitä ja Myllylän korostuksia niissä voidaan perustella myös Kuusen artikkelin esiin nostamilla näkökohdilla.
Näiden lisäksi Myllylä korostaa, että avainkäsitteet niin Delfoi-tutkimuksessa kuin muissakin tutkimuksissa tulee avata sekä avainkäsitteiden väliset keskinäiset suhteet kuvata ja mielellään visusalisoida.
Lisätietoja voit löytää mainittuihin asioihin esimerkiksi seuraavista teoksista:
Kuusi, Osmo (2013). Delfoi-menetelmä. Teoksessa Kuusi, Osmo & Timo Bergman & Hazel Salminen (toim.): Miten tutkimme tulevaisuuksia? 248-266. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry.
Myllylä Yrjö & Tuija Vänttinen (Eds.)., (2020). Etiäinen. Kymenlaakson koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi. 246 p. Xamk Kehittää 116, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. (Etiäinen – Anticipation of training and competence and skills needs in Kymenlaakso). http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-260-3 .
Myllylä, Yrjö (2007). Murmanskin alueen teollinen, logistinen ja sosiaalinen kehitys vuoteen 2025 (Industrial, logistical and social Development of Murmansk Oblast until 2025). 321 p. Väitöskirja (Dissertation). http://urn.fi/URN:NBN:fi:joy-20070191 .