Suomen Psykologiliiton hopeinen ansiomerkki luovutettiin Pirkko Myllylälle 80-vuotisjuhlassaan

2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI

Äitini Pirkko Myllylä täyttää tänään 80 vuotta. Hänen juhliaan vietettiin pääsiäislauantaina 26.3.2016 Oulussa Perämeren rannalla Haukiputaan seurakunnan leirikeskuksessa 80 vieraan läsnäollessa. Ennen ja jälkeen juhlan tein muutamia Facebook-päivityksiä, jotka ovat alla. Kiitos äidilleni vielä hienoista juhlista ja onnittelut vielä tänään 80-vuotispäivänä! Kiitos juhlissa julkistetusta kirjasta Vanhan kaapin tarina sekä aiemmista Minun Amerikkani, Milloin isä tulee?, Piilosilla -kirjoista. Kiitos etenkin juhlassa kerrotuista tarinoista kuten luonnollisesti kaikesta muustakin elämän varrella.

Tarinan kerronnan merkitys itselle ja yleensä ihmiselle sai uutta ymmärrystä juhlassa. Jos siis jotakin kaikille välitettävää on tuosta juhlasta ja siellä luovutetusta Suomen Psykologiliiton hopeisesta ansiomerkistä ja sen taustoista niin olkoon se lyhyesti: kertokamme kukin tarinoita elämästämme, sanoin, kuvin, leikein, musiikin yms. avulla ja kannustakaamme toisiamme tarinan kerrontaan. Kyse on elintärkeästä asiasta. Asian toinen puoli on, että kuunnelkaamme ja olkaamme kiinnostuneita ihmisten tarinoista ikään kuin peilinä eli joskus rehellistä palautettakin antaen. Näillä eväillä maailma jo pysyy kasassa ja menee positiivisesti eteenpäin.

Ehkei se aivan mahdoton ole Facebookikaan (FB) tässä oman elämän tarinankertomispaikkana. Onpa sinne avoimena kirjoittaminen jopa ihmishenkiä pelastunut osaltaan, tiedetään. On FB myös tuhonnutkin esimerkiksi postauksia liikenteessä lukiessa aiheuttaen vakavia kuolonkolareita. FB-palaute ei myöskään ole aina asiallisen rakentavaa ja kannustavaa kaikille tai kuten eräs sosiologian emeritusprofessori totesi sen ongelmat sosiaalisen elämän kannalta: ”näet vain itsesi, kuulet vain oman äänesi”. Ihmiset ovat ihmisiä myös FB:ssa, kuten liikenteessä ns. heikkouksineen ja vahvuuksineen. Tulkoot näin FB joiltain ominaisuuksiltaan esille, koska tämä artikkeli perustuu FB-postauksiin.

Sattumalta tulomatkalla juhliin Porin kautta Satakunnassa näimme yli 100-päisen joutsenparven ruokailemassa. Juhlassa joutsenet olivatkin esillä ja äitini esitti jo nuoruudessaan Raudaskylän opistolla lausumansa runon Joutsenet. Opettaja löysi tai teki hänestä lausujan, kun muut enemmän lauloivat. Silloin muut oppilaat näyttelivät hänen runoa esittäessä, nyt äitini kolme tytärtä eli siskoani. Runon hän lausui kokonaisuudessaan. Runonlausuntakin siis voi olla vaikka oman elämän tarinan kerrontaväline. Opettaja osasi löytää oikean tarinointitavan tuolloin, se voi toimia tänäänkin monelle. Otto Manninen oli hänelle myöhemmin tuttu, josta hän kertoi juhlassa koskettavan tarinan. Myös minulle viime vuosina tutuksi tullut Porin kaupunki sai uuden näkökulman: Vanhan kaapin tarinassa oli kaksi kuvaa Porin sotasairaalassa sodassa haavoittuneesta äidin isästä ja isoisästäni Martti Fiskaalista, jonka en ennen tiennyt viettäneen aikaa Porissa. Papaksi kutsumani Martti kertoi joitakin ilmeisen rankkojakin kokemuksia sodastaan, kun häneltä kysyin kokemuksia sodasta pienenä. Mikäli hänen esille ottamiensa asioiden aihe kertoo kertoo mieltä painavista asioista, niin mm. sotavankien epäeettinen kohtelu johtajansa käskystä jäi minulle mieleen, melkeinpä puhuttaisiin sotarikoksesta, jos oikein ymmärrän. Todettakoon tämäkin tässä, koska nämä kokemukset on osa em. kirjojenkin tarinaa. Valot ja varjot kuuluvat usein yhteen. Nykyistenkin sotien varjot ovat hyvin pitkät.

Virittelen tätä postaustani vielä tulevaisuudessa, kun on aikaa, mutta haluan julkistaa sen nyt tällaisenaan, kun on äitini virallinen 80-vuotispäivä. Lahjaksi, jos tarvitaan apua, lupaan seuraavassa tapaamisessa perustaa blogin äidilleni, jotta tarinoinnille tulee uusia mahdollisuuksia. Tervetuloa vaikka käymään vuorostanne, jos ehditte ennen mahdollista seuraavaa reissuani Ouluun. Asia hoituu tarvittaessa alkuun myös etänä.

Seuraavassa FB-postaukset 25.3 sekä 27.-28.:.

(Kiitos myös äitiäni Facebookissa onnitelleille Timolle, Jonille, Sirpalle ja Jarille sekä syntymäpäipäiväpostauksesta tykänneille: Karille, Tapiolle, Leeville, Catharinalle, Maijalle, Ollille, Tapanille – osa onnitteluista menivät jo tuolloin, tulkoot osa tässä näin esille. Myös alla olevasta kuvasta ja runosta tykkäsivät monet muutkin. Kuva on Satakunnasta matkalla äidin syntymäpäiväjuhliin Pohjois-Pohjanmaalle.)

Joutsenet, YMy FBstä

Yrjö Myllylä, FB 25.3.2016:

Yli soiluvan veen ne sousi,
ne aalloin ulpuina ui.
Kun aurinko nuorna nousi
yöt Pohjolan kun punastui.

(Kuuntele Joutsenet -äänite YouTubesta)

Otto Manninen

Yrjö Myllylä, FB 27.3.2016:

Äitini 80 v juhlien taustamateriaalia (kuvissa). Selkokielinen kirja Vanhan kaapin tarina julkistettiin juhlan lomassa. Juhlapaikalla oli otteita hänen kirjoistaan tai valokuvista elämän varrelta. Hän sai Suomen psykologiliiton hopeisen ansiomerkin juhlassa. Juhlalla oli kolme teemaa, joista yksi oli vanhan arvostaminen.

Yrjö Myllylä, FB 27.3.2016:

Jokaisen oma tarinan kertominen omasta elämästään luo henkilölle identiteettiä (identiteetti on puolestaan melkein kaikki mielenterveydestä kansakunnan itsenäisyyteen), vaikuttaa olevani psykologiliiton hopeisella ansiomerkillä juhlassa palkitun äitini yksi pääsanoma ja tarinan kerronta-asiat yhtenä perusteena merkin hakemiselle CV:ssä. Jokainen voi kertoa ja monella tavalla. Tässä minun yksi FB kerronta:

Äidin 80-v syntymäpäiväjuhlilta Oulusta palatessani muutama väläys juhlapaikalla esilläolleesta Minun Amerikkani kirjasesta, siellä olevasta kahdesta amerikan valokuvasta, joista toinen on lentoterminaalin lähtöselvitys West Lafaetista – suurvalloissa toleranssit ovat suuret – toisessa perheemme edustajia maailman tunnetuimman nyrkkeilijän seurassa (Muhammed Ali), tekstissä kerrotaan 2 viikon sairaalareissustani valloissa, joka oli kaataa perheemme talouden. Sairaalareissusta muistan, mutta en Muhammed Alin tapaamisesta, vaikka myöhemmin hänen nimikirjoituksensa oli vuosia hallussani (opiskeluaikana etenkin). Rehellinenki kait pitää olla tarinoinnissa. Valo ja varjot lienevät usein yhtä aikaa läsnä. Ehkä 2 viikkoa 3-vuotiaalle eristyksessä äidistään ja perheestään happikaapissa vaikutti myös. Käden, joka laski punaisen paloauton ja paloauton muistan.

Juhlassa todettiin, että vanhoista asioista kertominen ja tietäminen on tärkeää monin tavoin. Esim. isäni havahtui taannoin Kalevan etusivun kansikuvapoikaan Matti Anttilaan, jota esiteltiin Suomen ensimmäiseksi klovniksi, joka vaikutti hetken Oulussakin, mutta siirtyi uran vuoksi Amerikkaan. Isäni havahtui asiaan ja katsoi muistelukirjasista ja muisteli puheita, että klovni todellakin oli mummunsa Maria Myllylän, os. Anttila, veli. Nimi oli noussut esille valtakunnallisessa Suomen sirkushistoriateoksessa alan pioneerina Suomessa. Suvun piirissä viihdettä ei ehkä arvostettu niin paljon, että hänen merkityksensä sirkustaiteelle olisi ymmärretty. Kuitenkin samoilla pässin kanssa esitystempuilla kuin Matti Anttila, isän veli Aimo jäi mieleen leikkisänä miehenä.

Äitini on Keski-Pohjanmaalta, jossa poltetaan pääsiäislauantaina kokkoja. Juhannuskokoista alueilla ei niinkään välitetä. Joku laittoi äidillekin tutun, veljeni vihkikirkon yms. juhlapäivänä palamaan. Sen johdosta kommentoin tuoreeltaan FB:ssä vielä kirkon palaessa 28.3.2016:

Eipä tässä muuta mielessä kuin että olisi hyvä, jos saataisiin ihmiset ajoissa kertomaan omaa juttuaan ilmoille. Mieleeni piirtyy kotimme eräs huone, joka oli aina varattu, koska se toimi psykologi äitini puhelinkoppina. Ihmisillä oli asiaa ja hän jaksoi kuunnella (vietimme äitini 80-v päivää viikonloppuna, tämä puhelinjohto ja koppi oli lavastettu juhlan ajaksi keskelle juhlapaikkaa). Ei ollut silloin vielä kunnon kännyköitä. Ymmärsin, että asioihin voidaan vaikuttaa ennen kuin tapahtuu dramaattisia asioita ja sen jälkeenkin, mutta yksi ihminen ei määräänsä enemmän ehdi kuunteluhommiinkaan. Case opettaa, että kannattaa psykologienkin palkkoja maksaa, kyllä niillä monta kirkonpolttoa ja ihmishenkeä ym. pelastetaan. Psykologiaa kutsuttiin äitini opiskeluaikaan sielutieteeksi. Esim. teologia, jota äitini vähän luki aluksi myös ennen kuin vaihtoi sielutieteeseen eli psykologiaan, ei aina riitä ihmisen ongelmien ratkaisuihin. Tarvitaan siis myös sielutiedettä, nykyisin siis psykologiaa.

Jos ja kun kaikkia ei voi kouluttaa ammattikuuntelijoiksi ja maksaa heille siitä palkkaa: Siispä pyrkikäämme me muut siihen ja saamaan ihmiset kertomaan omaa tarinaansa ulos ja olemaan ns. peilinä. No helpommin sanottu kuin tehty… ottakaamme kaikki vastuuta ja huomioikaamme, että juuri minä voin olla joskus tuo ainoa mahdollinen pelastava korva tai peili. Jos esim kuuntelen romaanikerjäläisen tarinaa Helsingin kadunkulmassa, voi sen arvo olla 2 euroseen kahvikuppiinsa heitettyyn lanttiin verrattuna hänelle tuhatkertainen (vaikka kyllä hän sen lanttisenkin todennäköisesti tarvitsee juuri sillä hetkellä).

Hymyillään ja tervehditään jokaista lähimmäistämme ja kysykäämme ”Miten menee?”.

Viime mainitulla kysymyksen muotoilulla ”Miten menee?” kysyi minulta aina tavatessamme äitini ja isäni hyvä naapuri Heikki Vilkama, joka Kirsti-vaimonsa kanssa käveli Välivainiolta Puolivälinkankaan kotiimme silloin tällöin. Tämä muotoilu on jäänyt minulle siitä elämään. Heikki oli sotilas, kuten setänsä, joka oli Suomen rauhanajan 1. sotaväen päällikkö. Heikin kysymyksen ansiosta syntyi myös tämä tarina-kirja.

Ylivieskan kirkon polttouutinen Iltalehdessä 28.3.2016:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001147137.html

Huumorimielessä voisi tuoda esille myös erään tuntemani henkilön käyttöönottaman tarinointimahdollisuuden – nykyaikana, kun kuuntelijoista on pulaa: Hän ilahtuu, kun puhelinmyyjä soittaa. Omalla huumorillaan hän iskee juttua puhelinmyyjien kanssa – näin saa ainakin ”ilmaisen” kuuntelijan. Itsekin ja perheeni jäsenten yrittäessä tehdä puhelinmyyntityötä aika ajoin henkensä pitimiksi, en kuitenkaan suosittele, että kaikki suhtautuvat myyjiin tällä tavalla. Kertokoot esimerkki, että tarinoinnin mahdollisuudet ovat rajattomat alkaen esimerkiksi kaikille sopivasta päiväkirjakirjoittamisesta.

Ks. myös

Liikennementorin syntymäpäivähaastattelu Kalevassa -blogiartiikkeli

Äitin 80-vuotispäivälahjaksi perustettu Tummuntarinat-blogi – perustettu huhtikuussa 2016. Linkki lisätty 25.3.2021: https://tummuntarinat.wordpress.com/ .

Talouskasvun lähteet: tuottavuuden ja työvoiman kasvu – maahanmuutossa Suomen ratkaisu verrokkimaiden tapaan

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Suomikin tarvitsee nykyistä voimakkaampaa maahanmuuttoa:

NORC-maiden väkiluku kasvaa vuoteen 2050 mennessä 15 %, Suomen 2 %

Kalifornialainen maantieteen professori Laurence C. Smith esittää kirjassaan Uusi Pohjoinen – Maailma vuonna 2050 YK:n väestöennusteita vuodesta 2010 vuoteen 2050. Sen mukaan maailmassa pohjoisten maiden väestönkasvu on suhteellisesti nopeampaa kuin esimerkiksi väestörikkaiden Kiinan, Japanin tai vaikkapa Saksan ja Etelä-Korean. Kiinassa väestö kasvaa kylläkin 5 %, mutta Japanissa vähenee 20 %, Saksassa 14 %, Etelä-Koreassa 9 %, Italiassa 5 %. Tällaiset ennusteet eivät ota välttämättä huomioon yllättäviä muutoksia vaan osoittavat, mikä on tulevaisuus, jos viime aikaiset trendit jatkuvat.

Smith ryhmittelee maailman maita ryhmiin ja tuo entisten mm. nopeasti taloutta kasvattavien ns. BRICS tai BRICSA-maiden rinnalle ns. NORC-maat, johon kuuluvat myös edellisen kerhon kanssa yksi väestöä menettävä maa, Venäjä (-17 %). NORC-maiden väestö kasvaa vuoteen 2050 mennessä 76 miljoonalla ihmisellä yhteensä 15 %. Sen pohjoisista maista Kanada, Islanti ja Norja kasvavat nopeimmin yli 20 % verran. Eniten NORC-maista suhteellisesti väkiluku kasvaa Kanadassa (31 %), Yhdysvalloissa (27 %), Islannissa (24 %) ja Norjassa (22 %). Suomen väkiluku kasvaa samassa ajanjaksossa vain 2 %. Pohjoismaissa väkiluvun kasvu on yhteensä lähes 3 miljoonaa, mutta Suomessa ei juuri mitään. Smith pitää pienen kasvun syynä Suomen nihkeää suhtautumista maahanmuuttajiin. Kansamme on aina kärsinyt eristyneisyydestä ja Suomi tunnetaankin mielenkiintoisena lääketieteellisenä tutkimuskohteena monien sairauksien osalta, jotka esiintyvät siellä, missä kaikki ihmiset ovat läheisiä sukulaisia toisilleen.

Pohjois-Norjassa kunnat kasvavat, Suomenkin pohjoisessa mm. Kittilä ja Sodankylä

Kun tarkkaillaan maantiedettä esimerkiksi Pohjois-Norjassa, josta tuli elokuussakin 600 miljoonan euron julkisten hankintojen tarjouspyynnöt, nähdään useinmpien sen kuntien kasvattaneen väestöään viimeisten 20 vuoden aikana. Suomeenkin on syntynyt luonnonvaroja ja maantiedettä hyödyntävän toiminnan ympärille uusia kasvukeskuksia. Kittilässä väkiluku on kasvanut jo 15 vuotta, Sodankylässä 5 vuotta, Tunturi-Lapissa Kittilän lisäksi kasvua on ollut myös Kolarissa ja Muoniossa. Tunturi-Lappi oli Suomen 10. suurin kasvuseutukunta absoluuttisesti vuosien 2009-2013 kasvun perusteella Timo Aron blogiartikkelin mukaan. Mahdollisesti puheiden perusteella myös Rovaniemen seutukunnassa on kasvua. Kaivostoiminta ja matkailu ovat olleet näissä keskeisiä kehittyviä elinkeinotoimintoja. Rovaseutukin vihdoin viimein teollistui kaivostoiminnan tarpeisiin – Lappi ei siirtynytkään suoraan palveluytheiskuntaan, kuten yleisesti luultiin ja opetettiin pitkään. Suomessa on vaikeuksia saada nuorisotyöttömyyden riivaamilta alueilta keskuksista ihmisiä näihin töihin nykyisellä ajattelutavalla, jossa työpaikan pitäisi olla kasvukeskuksissa päivittäisen työmatkan päässä. Kaikki eivät näytä haluavan muuttaa Kittilään tai Sodankyläänkään. Esimerkiksi näin katsottuna maahanmuutto voi jäädä ainoiksi relevanteiksi vaihtoehdoiksi hyödyntää Suomen resursseja.

Ulkomailla syntyneiden osuus Pohjoismaissa vuonna 2015. Lähde Nordregio.

Maahan- ja maassamuutto on kasvun edellytys niin valtakunnan kuin kuntien tasolla

Edellä mainitut väestöään kasvattavat ja meihin verrattuna menestyvät maat hyväksyvät maahanmuuton, jopa laittoman maahanmuuton, koska se on elintärkeää niille. Huomaamme, että em. väestöään kasvattavien maiden taloudessakin menee paremmin kuin Suomessa. Smithin mukaan maahanmuuttajat ovat kriittisen tärkeässä asemassa pohjoisen tulevaisuuden kannalta. Kun katsomme tarkemmin, nämä pohjoiset maat ovat harvaanasuttuja ja arvostavat myös luonnonvarojaan, erityisesti energia-, mineraali- ja vesivarojaan, mikä on teollisuustoiminnan ja monen muunkin toiminnan edellytys. Myös Venäjä on suhtautunut myönteisesti maahanmuuttoon, vaikka sen väkiluvun ennustetaan vähenevän jopa 17 %. Samat tekijät ovat ruokkineet Venäjän taloutta kuin väestöä kasvattavia muita talouksia, maantieteen hyödyntäminen, ja Venäjällekin on syntynyt ja syntyy uusia väestöä kasvattavia kasvukeskuksia pohjoisille alueille. Suomi sen sijaan on valinnut ns. osaamisen kehittämisen linjan, jossa luonnonvarojen merkitystä ja niihin liittyvää osaamista on aliarvioitu. Osin tästä johtuen myöskään työtilaisuuksia ei ole ollut siinä määrin tarjolla kuin esimerkiksi Ruotsissa tai Norjassa. Kuitenkin katsottaessa luonnonvaroja tai ympäristöämme hyödyntävää toimintaamme, löydämme runsaasti maahanmuuttajia mm. kasvihuone- ja puutarhaviljelystä jopa marjanpoiminnasta.

Kuihtuvalla ja vanhenevalla kansalla ei voi olla luonnolakien mukaan tulevaisuutta

Loogisesti ajateltuna lienee mahdotonta, että kuihtuvalla kansakunnalla voisi olla tulevaisuutta. Se tarvitsee uutta verta uusiutuakseen. Suomen tilanne on tällä hetkellä kuihtuminen, ellei elinvoimaiset piirteet vahvistu riittävästi. Tätä taustaa vastaan ei olekaan ihme, että Euroopan tämän hetkinen veturi Saksa pyrkii aktiivisesti toivottamaan maahanmuuttajat tervetulleeksi eikä Italiakaan välttämättä aivan pahana pidä yllättävää maahanmuuttoaaltoa. Maahanmuutolla he voivat paikata kuihtuvaa ja vanhenevaa väestörakennetta. Japanillakin olisi tätä taustaa vasten potentiaalia vastaanottaa maahanmuuttoa.

Talouskasvun lähteinä muun muassa talousnobelisti Robert Solow on pitänyt lähinnä tuottavuuden ja työvoiman kasvua (HS 20.12.2015). Onko digitalisaatio pelastus tuottavuudelle? Solowin mukaan sitä ei voida verrata aiempiin merkittäviin tuottavuuden kasvun tekijöihin, kuten höyrykoneeseen. Digitalisaation tuottavuusvaikutukset ovat pitkälti nähty ja kyse on eräässä mielessä mukavuuslisästä, jota hän vertaa ehkä pikemminkin pesukoneen tuloon kotitalouksiin. Näköpiirissä ei hänen mukaansa ole lähiaikoina dramaattisesti tuottavuutta lisääviä innovaatiota. Jos näin on, jäljelle jää työvoiman kasvu. Suomella ei täten olisi kasvun edellytyksiä ellei työvoiman kasvuun kiinnitetä huomiota. Nykyisellä väestörakenteella ja arvoilla se ei tapahdu vaan tarvitaan maahanmuuttoa edellä lueteltujen verrokkimaiden tapaan.

Suomessakin on pyrittävä pakolaispolitiikasta aktiiviseen maahanmuutto-politiikkaan

Myös Suomen on avauduttava kansainväliseen todellisuuteen ja huolehdittava väestönsä uusiutumisesta ja elinvoimasta sekä työvoimasta. Tämä tarkoittaa keskustelun laajentamista pakolaispolitiikasta aktiiviseen maahanmuuttopolitiikkaan, jossa pakolaispolitiikka on yksi osa kokonaisuutta. On viisautta hyödyntää voimia, jotka ovat nyt vaikuttamassa. Muuttoliike ja kansainvaellukset eivät historian valossa ole tasaisia jatkumoita vaan pyrähdyksiä samoin kuin Suomen kaupunkien historia, jotka kasvavat joskus, mutta uinuvat pääosan olemassaolostaan. Nyt viisaasti mahdollisuuteen tarttumalla voidaan luoda Suomen tulevaisuutta myös pakolaiskriisin hoitamisen kautta. Se voi olla parhaimmillaan lahja meille, mutta pahimmillaan haitta, jos visio, osaaminen, johtaminen ja resurssit asian hoitamiseen puuttuvat.

https://yrjomyllyla.wordpress.com/…/vakiluvun-kehitys-erai…/

Yrjö Myllylä, 29.9.2015

Viittaus Timo Aron blogiartikkeliin, Robert Solowia koskeva osuus ja Nordregion kartta lisätty 22.3.2016.

Ks. myös

https://yrjomyllyla.wordpress.com/2014/07/12/miksi-britannia-ja-baltian-maat-saavat-venalaisia-sijoituksia-mutta-suomi-ei/

EU:n arktisen politiikan muotoilu

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 5. Koillisväylä, Arktinen meriteknologia, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut

Seuratessani keskustelua EU:n arktisen politiikan hahmottamisesta, totean seuraavaa:

Kiinnittäisin ensiksi huomiota totuudenmukaisempaan kuvaan arktisista ajureista. EU-tarpeisiinkin sovellettavasti pyrimme selvittämään niitä kohta julkaistavassa Wihuri-säätiön rahoittamassa Polar Geographyn artikkelissa ”Strong Prospective Trends in the Arctic and Future Opportunities in Logistics.” Työ perustui Tekesin Arktisen strategian avaukseen ja siinä kokoamaamme aineistoon SMARCTIC-hankkeessa.

Nykykeskustelussa painottuu liiaksi ilmastonmuutoksella arktisten aktiviteettien selittäminen. Ilmastonmuutoksen (1) liiallinen painottaminen aktiviteettien synnyttäjänä ja muiden tekijöiden unohtaminen johtaa helposti vääriin ja kestämättömiin johtopäätöksiin. Missä ovat esimerkiksi seuraavat:

2) arktisesta puolet hallinnoivan Venäjän sisäisen kehitysprosessin ymmärtäminen eli Venäjän pohjoistumisprosessi kylmän sodan päättymisen seurauksena tai

3) arktisen teknologian draiverimerkitys, jossa olemme Suomessa ratkaisijan paikalla,

4) raaka-aineiden hintakehitys jne.?

Etenkin kohtaa 1 ei käytännössä käsitellä lainkaan, mihin liittyy myös EU:n ajautuminen kriisiin Ukrainan kanssa ja asian ymmärtämättömyys. Kohdan 2 sisältö on heikosti ymmärretty myös meillä – esimerkiksi jos se olisi ymmärretty vahvasti, Helsinki olisi varautunut arktisen telakan tulevaisuuteen kaavoittamalla sille tulevaisuuden. Kohta 3, raaka-aineiden hintakehitys, asiaa katsotaan tyypillisesti nykyhetkessä, eikä trendinä esimerkiksi 20 vuoden tms. aikajänteellä, jolloin ns. syklisyyden eli lyhyen aikavälin vaihtelu poistuu.

WP_20160318_066 r

Esimerkiksi Jäämeren rataa ei voi perustella ilmastonmuutoksella, kenties huoltovarmuudella, mutta nykyajan ohjusteknologia-aikaudella radatkin voitaneen maalittaa ja tuhota kohtalaisen helposti? Uusien väylien rakentaminen on tietenkin yksi arktisen draiveri itsessään. Koillisväylä on kuitenkin Venäjän vientiputki varmimmin kuin Aasian ja Euroopan kauppaväylä. Jos suurvallat EU, Venäjä ja Aasian mahdit jotakin sopivat logistiikasta ja sen yhdessä päättävät toteuttaa Koillisväylää hyödyntäen, se on toinen juttu. Venäjää ja arktisia olosuhteita ei voi ilmastonmuutospuheidenkaan aikana unohtaa. Koillisväylällä on -50 astetta pakkasta ja enemmän eikä meri ole sulamassa kuin korkeintaan kesäaikana pieneksi hetkeksi.

Lisäksi pohdiskelen, että arktinen on myös keskeisimmin kaasukysymys, etenkin lähiaikoina ja pitkälle tulevaisuuteen. Päättäjillä EU:ssa ja Suomessa on heikot valmiudet kaasukysymyksen käsittelyyn (iKNOW 2011, EU-komission tilaama ja toteuttamamme hanke). Nyt puhumme liikaa öljystä. Muut mineraalit ovat tärkeä myös. Biomassa (kuten sellu) tulee ehkä vähän myöhemmin (Venäjällä siis sitä riittää). Näille prioriteeteille ja useimmille tässä sanomalleni löytyy Delfoi-tutkimuksistani hyvästi tukea. Suomi varmaan tekee jäissä kulkevia sellulaivoja Venäjälle, jossakin vaiheessa, mutta nyt ja lähitulevaisuudessa jäänmurtajia ja jopa kaasualuksia ensin (kaasualuksia ehkäpä jopa Helsingin telakalla lähitulevaisuudessa). Tilauskanta kaasulaivojen teknologiaan Venäjän Koillisväylälle on tällä hetkellä mielestäni n. 2 mrd € suomalaisille (ABB, Wärtsilä, Helsingin telakka, vaneritehtaat). Loppupeleissä EU:n tulevaisuus on energiayhteistyössä Venäjän kanssa, tätä yhteistyötä pitää edistää eikä estää. Tällä hetkellä mm. USA:n pakotteet pyrkivät estämään Suomenkin yhteistyötä em. asiassa. Monet haluavat unohtaa idän arktisesta puhuttaessa, mutta arktisesta helpommin hyödynnettävän puoliskon hallitsijaa Venäjää, jolla on siihen vielä suuri intressi, ei saa unohtaa.

EU ei ymmärrä alkuperäiskansojen asiaa, kun se pyrkii Arktiseen neuvostoon, mutta vastustaa hylkeenpyyntiä ja ainakin tuontia (Smith 2011) – onko sellaisella oikeutta päästä alkuperäisasukkaiden asialla olevaan Arktiseen neuvostoon? Mielestäni ei. Asiaa ei ymmärrä Suomikaan. Kahden sokean on vaikea taluttaa toisiaan onnistuneesti. Venäjän jälkeen olemme huomioineet toiseksi huonoiten arktisen alkuperäiskansojen asian. Suomen Metsähallituksen yhtiöittäminen voisi tarjota mahdollisuuden ratkaista EU:n alkuperäisasukkaiden kysymys, kun saamelaiset otetaan osakkaaksi ja hyötyjiksi Pohjois-Norjan maankäyttöyhtiön tapaan. Testasin hallituksen Mermaid-hankkeessa, jossa olin asiantuntijana, että malli sopisi saamelaisille.

Kaivostoiminta on siis tärkeä kysymys, harvinaiset maametallit ja muut. Ehkä malminetsintä ja siihen satsaaminen voisi olla hyvä tavoite EU:n tuella ja Suomen hyppysissä – tämä on meillä vielä ratkaisematta, kun valtio on sanonut mm. viimeksi aloitteentekijöille, että keskitymme vain valmiisiin kaivoksiin (kuten Talvivaaraan). Suuri strateginen kuvio on Suomelle satsata Arktiseen kuljetus-, energia- ja ympäristönsuojeluteknologiaan (ml. mm. merenalaiset toimet ja teknologiat). Tässä EU-voisi oman etunsa nimissä antaa taustatukea. EU:n oma arktinen tutkimusalus on ollut kysymyksenä aiemmin – pitäisikö sitä lämmittää vai ei, en osaa nyt sanoa aivan varmaksi. Kiina ym. satsaavat sellaiseen.

EU:n arktisen strategian linjaukset tullevat olemaan ensi vaiheessa kuin Suomen 1. arktinen strategia, se ei johda konkretiaan ja toimintaan vaan on liian yleisellä tasolla eikä tue käytännössä EU:n taloutta vaan vaatii pian uuden prosessin. Hyvä sekin. Arktinen teema on näin nostettu pöydälle.

Vastuuta Suomen arktisista asioista ei kannata antaa kuitenkaan EU:lle. Pohjoinen ulottuvuus osoitti, että se ei toimi. Suomen pitää olla aktiivinen ja näkevä asiassa ja pyrkiä saamaan toiminnalleen tukea EU:lta, jos mahdollista esimerkiksi suuntaamaalla EU:n toimintaa tavoitteitaan tukevaksi.

Ks. myös