Timo Kiviaho, VP, kutsumassa Hebei-maakunnan varakunvernööriä Suomeen, Saloon.
Lue Isovanhemman haastattelu sota-ajalta. Haastattelu on tehty lukion historian oppiaineeseen liittyen.
Isovanhemman kokemuksia ja muistoja sota-ajalta
Esko Toljamo 2006, Pirkko Myllylän blogipostauksesta.
Äitini Pirkko Myllylä täyttää tänään 80 vuotta. Hänen juhliaan vietettiin pääsiäislauantaina 26.3.2016 Oulussa Perämeren rannalla Haukiputaan seurakunnan leirikeskuksessa 80 vieraan läsnäollessa. Ennen ja jälkeen juhlan tein muutamia Facebook-päivityksiä, jotka ovat alla. Kiitos äidilleni vielä hienoista juhlista ja onnittelut vielä tänään 80-vuotispäivänä! Kiitos juhlissa julkistetusta kirjasta Vanhan kaapin tarina sekä aiemmista Minun Amerikkani, Milloin isä tulee?, Piilosilla -kirjoista. Kiitos etenkin juhlassa kerrotuista tarinoista kuten luonnollisesti kaikesta muustakin elämän varrella.
Tarinan kerronnan merkitys itselle ja yleensä ihmiselle sai uutta ymmärrystä juhlassa. Jos siis jotakin kaikille välitettävää on tuosta juhlasta ja siellä luovutetusta Suomen Psykologiliiton hopeisesta ansiomerkistä ja sen taustoista niin olkoon se lyhyesti: kertokamme kukin tarinoita elämästämme, sanoin, kuvin, leikein, musiikin yms. avulla ja kannustakaamme toisiamme tarinan kerrontaan. Kyse on elintärkeästä asiasta. Asian toinen puoli on, että kuunnelkaamme ja olkaamme kiinnostuneita ihmisten tarinoista ikään kuin peilinä eli joskus rehellistä palautettakin antaen. Näillä eväillä maailma jo pysyy kasassa ja menee positiivisesti eteenpäin.
Ehkei se aivan mahdoton ole Facebookikaan (FB) tässä oman elämän tarinankertomispaikkana. Onpa sinne avoimena kirjoittaminen jopa ihmishenkiä pelastunut osaltaan, tiedetään. On FB myös tuhonnutkin esimerkiksi postauksia liikenteessä lukiessa aiheuttaen vakavia kuolonkolareita. FB-palaute ei myöskään ole aina asiallisen rakentavaa ja kannustavaa kaikille tai kuten eräs sosiologian emeritusprofessori totesi sen ongelmat sosiaalisen elämän kannalta: ”näet vain itsesi, kuulet vain oman äänesi”. Ihmiset ovat ihmisiä myös FB:ssa, kuten liikenteessä ns. heikkouksineen ja vahvuuksineen. Tulkoot näin FB joiltain ominaisuuksiltaan esille, koska tämä artikkeli perustuu FB-postauksiin.
Sattumalta tulomatkalla juhliin Porin kautta Satakunnassa näimme yli 100-päisen joutsenparven ruokailemassa. Juhlassa joutsenet olivatkin esillä ja äitini esitti jo nuoruudessaan Raudaskylän opistolla lausumansa runon Joutsenet. Opettaja löysi tai teki hänestä lausujan, kun muut enemmän lauloivat. Silloin muut oppilaat näyttelivät hänen runoa esittäessä, nyt äitini kolme tytärtä eli siskoani. Runon hän lausui kokonaisuudessaan. Runonlausuntakin siis voi olla vaikka oman elämän tarinan kerrontaväline. Opettaja osasi löytää oikean tarinointitavan tuolloin, se voi toimia tänäänkin monelle. Otto Manninen oli hänelle myöhemmin tuttu, josta hän kertoi juhlassa koskettavan tarinan. Myös minulle viime vuosina tutuksi tullut Porin kaupunki sai uuden näkökulman: Vanhan kaapin tarinassa oli kaksi kuvaa Porin sotasairaalassa sodassa haavoittuneesta äidin isästä ja isoisästäni Martti Fiskaalista, jonka en ennen tiennyt viettäneen aikaa Porissa. Papaksi kutsumani Martti kertoi joitakin ilmeisen rankkojakin kokemuksia sodastaan, kun häneltä kysyin kokemuksia sodasta pienenä. Mikäli hänen esille ottamiensa asioiden aihe kertoo kertoo mieltä painavista asioista, niin mm. sotavankien epäeettinen kohtelu johtajansa käskystä jäi minulle mieleen, melkeinpä puhuttaisiin sotarikoksesta, jos oikein ymmärrän. Todettakoon tämäkin tässä, koska nämä kokemukset on osa em. kirjojenkin tarinaa. Valot ja varjot kuuluvat usein yhteen. Nykyistenkin sotien varjot ovat hyvin pitkät.
Virittelen tätä postaustani vielä tulevaisuudessa, kun on aikaa, mutta haluan julkistaa sen nyt tällaisenaan, kun on äitini virallinen 80-vuotispäivä. Lahjaksi, jos tarvitaan apua, lupaan seuraavassa tapaamisessa perustaa blogin äidilleni, jotta tarinoinnille tulee uusia mahdollisuuksia. Tervetuloa vaikka käymään vuorostanne, jos ehditte ennen mahdollista seuraavaa reissuani Ouluun. Asia hoituu tarvittaessa alkuun myös etänä.
Seuraavassa FB-postaukset 25.3 sekä 27.-28.:.
(Kiitos myös äitiäni Facebookissa onnitelleille Timolle, Jonille, Sirpalle ja Jarille sekä syntymäpäipäiväpostauksesta tykänneille: Karille, Tapiolle, Leeville, Catharinalle, Maijalle, Ollille, Tapanille – osa onnitteluista menivät jo tuolloin, tulkoot osa tässä näin esille. Myös alla olevasta kuvasta ja runosta tykkäsivät monet muutkin. Kuva on Satakunnasta matkalla äidin syntymäpäiväjuhliin Pohjois-Pohjanmaalle.)
Yrjö Myllylä, FB 25.3.2016:
Yli soiluvan veen ne sousi,
ne aalloin ulpuina ui.
Kun aurinko nuorna nousi
yöt Pohjolan kun punastui.
(Kuuntele Joutsenet -äänite YouTubesta)
Otto Manninen
.
Yrjö Myllylä, FB 27.3.2016:
Äitini 80 v juhlien taustamateriaalia (kuvissa). Selkokielinen kirja Vanhan kaapin tarina julkistettiin juhlan lomassa. Juhlapaikalla oli otteita hänen kirjoistaan tai valokuvista elämän varrelta. Hän sai Suomen psykologiliiton hopeisen ansiomerkin juhlassa. Juhlalla oli kolme teemaa, joista yksi oli vanhan arvostaminen.
Yrjö Myllylä, FB 27.3.2016:
Jokaisen oma tarinan kertominen omasta elämästään luo henkilölle identiteettiä (identiteetti on puolestaan melkein kaikki mielenterveydestä kansakunnan itsenäisyyteen), vaikuttaa olevani psykologiliiton hopeisella ansiomerkillä juhlassa palkitun äitini yksi pääsanoma ja tarinan kerronta-asiat yhtenä perusteena merkin hakemiselle CV:ssä. Jokainen voi kertoa ja monella tavalla. Tässä minun yksi FB kerronta:
Äidin 80-v syntymäpäiväjuhlilta Oulusta palatessani muutama väläys juhlapaikalla esilläolleesta Minun Amerikkani kirjasesta, siellä olevasta kahdesta amerikan valokuvasta, joista toinen on lentoterminaalin lähtöselvitys West Lafaetista – suurvalloissa toleranssit ovat suuret – toisessa perheemme edustajia maailman tunnetuimman nyrkkeilijän seurassa (Muhammed Ali), tekstissä kerrotaan 2 viikon sairaalareissustani valloissa, joka oli kaataa perheemme talouden. Sairaalareissusta muistan, mutta en Muhammed Alin tapaamisesta, vaikka myöhemmin hänen nimikirjoituksensa oli vuosia hallussani (opiskeluaikana etenkin). Rehellinenki kait pitää olla tarinoinnissa. Valo ja varjot lienevät usein yhtä aikaa läsnä. Ehkä 2 viikkoa 3-vuotiaalle eristyksessä äidistään ja perheestään happikaapissa vaikutti myös. Käden, joka laski punaisen paloauton ja paloauton muistan.
Juhlassa todettiin, että vanhoista asioista kertominen ja tietäminen on tärkeää monin tavoin. Esim. isäni havahtui taannoin Kalevan etusivun kansikuvapoikaan Matti Anttilaan, jota esiteltiin Suomen ensimmäiseksi klovniksi, joka vaikutti hetken Oulussakin, mutta siirtyi uran vuoksi Amerikkaan. Isäni havahtui asiaan ja katsoi muistelukirjasista ja muisteli puheita, että klovni todellakin oli mummunsa Maria Myllylän, os. Anttila, veli. Nimi oli noussut esille valtakunnallisessa Suomen sirkushistoriateoksessa alan pioneerina Suomessa. Suvun piirissä viihdettä ei ehkä arvostettu niin paljon, että hänen merkityksensä sirkustaiteelle olisi ymmärretty. Kuitenkin samoilla pässin kanssa esitystempuilla kuin Matti Anttila, isän veli Aimo jäi mieleen leikkisänä miehenä.
Eipä tässä muuta mielessä kuin että olisi hyvä, jos saataisiin ihmiset ajoissa kertomaan omaa juttuaan ilmoille. Mieleeni piirtyy kotimme eräs huone, joka oli aina varattu, koska se toimi psykologi äitini puhelinkoppina. Ihmisillä oli asiaa ja hän jaksoi kuunnella (vietimme äitini 80-v päivää viikonloppuna, tämä puhelinjohto ja koppi oli lavastettu juhlan ajaksi keskelle juhlapaikkaa). Ei ollut silloin vielä kunnon kännyköitä. Ymmärsin, että asioihin voidaan vaikuttaa ennen kuin tapahtuu dramaattisia asioita ja sen jälkeenkin, mutta yksi ihminen ei määräänsä enemmän ehdi kuunteluhommiinkaan. Case opettaa, että kannattaa psykologienkin palkkoja maksaa, kyllä niillä monta kirkonpolttoa ja ihmishenkeä ym. pelastetaan. Psykologiaa kutsuttiin äitini opiskeluaikaan sielutieteeksi. Esim. teologia, jota äitini vähän luki aluksi myös ennen kuin vaihtoi sielutieteeseen eli psykologiaan, ei aina riitä ihmisen ongelmien ratkaisuihin. Tarvitaan siis myös sielutiedettä, nykyisin siis psykologiaa.
Jos ja kun kaikkia ei voi kouluttaa ammattikuuntelijoiksi ja maksaa heille siitä palkkaa: Siispä pyrkikäämme me muut siihen ja saamaan ihmiset kertomaan omaa tarinaansa ulos ja olemaan ns. peilinä. No helpommin sanottu kuin tehty… ottakaamme kaikki vastuuta ja huomioikaamme, että juuri minä voin olla joskus tuo ainoa mahdollinen pelastava korva tai peili. Jos esim kuuntelen romaanikerjäläisen tarinaa Helsingin kadunkulmassa, voi sen arvo olla 2 euroseen kahvikuppiinsa heitettyyn lanttiin verrattuna hänelle tuhatkertainen (vaikka kyllä hän sen lanttisenkin todennäköisesti tarvitsee juuri sillä hetkellä).
Hymyillään ja tervehditään jokaista lähimmäistämme ja kysykäämme ”Miten menee?”.
_
Viime mainitulla kysymyksen muotoilulla ”Miten menee?” kysyi minulta aina tavatessamme äitini ja isäni hyvä naapuri Heikki Vilkama, joka Kirsti-vaimonsa kanssa käveli Välivainiolta Puolivälinkankaan kotiimme silloin tällöin. Tämä muotoilu on jäänyt minulle siitä elämään. Heikki oli sotilas, kuten setänsä, joka oli Suomen rauhanajan 1. sotaväen päällikkö. Heikin kysymyksen ansiosta syntyi myös tämä tarina-kirja.
_
Ylivieskan kirkon polttouutinen Iltalehdessä 28.3.2016:
__
Äitin 80-vuotispäivälahjaksi perustettu Tummuntarinat-blogi – perustettu huhtikuussa 2016. Linkki lisätty 25.3.2021: https://tummuntarinat.wordpress.com/ .
Yrjö Myllylä 