Seuratessani keskustelua EU:n arktisen politiikan hahmottamisesta, totean seuraavaa:

Kiinnittäisin ensiksi huomiota totuudenmukaisempaan kuvaan arktisista ajureista. EU-tarpeisiinkin sovellettavasti pyrimme selvittämään niitä kohta julkaistavassa Wihuri-säätiön rahoittamassa Polar Geographyn artikkelissa ”Strong Prospective Trends in the Arctic and Future Opportunities in Logistics.” Työ perustui Tekesin Arktisen strategian avaukseen ja siinä kokoamaamme aineistoon SMARCTIC-hankkeessa.

Nykykeskustelussa painottuu liiaksi ilmastonmuutoksella arktisten aktiviteettien selittäminen. Ilmastonmuutoksen (1) liiallinen painottaminen aktiviteettien synnyttäjänä ja muiden tekijöiden unohtaminen johtaa helposti vääriin ja kestämättömiin johtopäätöksiin. Missä ovat esimerkiksi seuraavat:

2) arktisesta puolet hallinnoivan Venäjän sisäisen kehitysprosessin ymmärtäminen eli Venäjän pohjoistumisprosessi kylmän sodan päättymisen seurauksena tai

3) arktisen teknologian draiverimerkitys, jossa olemme Suomessa ratkaisijan paikalla,

4) raaka-aineiden hintakehitys jne.?

Etenkin kohtaa 1 ei käytännössä käsitellä lainkaan, mihin liittyy myös EU:n ajautuminen kriisiin Ukrainan kanssa ja asian ymmärtämättömyys.  Kohdan 2 sisältö on heikosti ymmärretty myös meillä  – esimerkiksi jos se olisi ymmärretty vahvasti, Helsinki olisi varautunut arktisen telakan tulevaisuuteen kaavoittamalla sille tulevaisuuden. Kohta 3, raaka-aineiden hintakehitys, asiaa katsotaan tyypillisesti nykyhetkessä, eikä trendinä esimerkiksi 20 vuoden tms. aikajänteellä, jolloin ns. syklisyyden eli lyhyen aikavälin vaihtelu poistuu.

Esimerkiksi Jäämeren rataa ei voi perustella ilmastonmuutoksella, kenties huoltovarmuudella, mutta nykyajan ohjusteknologia-aikaudella radatkin voitaneen maalittaa ja tuhota kohtalaisen helposti? Uusien väylien rakentaminen on tietenkin yksi arktisen draiveri itsessään. Koillisväylä on kuitenkin Venäjän vientiputki varmimmin kuin Aasian ja Euroopan kauppaväylä. Jos suurvallat EU, Venäjä ja Aasian mahdit jotakin sopivat logistiikasta ja sen yhdessä päättävät toteuttaa Koillisväylää hyödyntäen, se on toinen juttu. Venäjää ja arktisia olosuhteita ei voi ilmastonmuutospuheidenkaan aikana unohtaa. Koillisväylällä on -50 astetta pakkasta ja enemmän eikä meri ole sulamassa kuin korkeintaan kesäaikana pieneksi hetkeksi.

Lisäksi pohdiskelen, että arktinen on myös keskeisimmin kaasukysymys, etenkin lähiaikoina ja pitkälle tulevaisuuteen. Päättäjillä EU:ssa ja Suomessa on heikot valmiudet kaasukysymyksen käsittelyyn (iKNOW 2011, EU-komission tilaama ja toteuttamamme hanke). Nyt puhumme liikaa öljystä. Muut mineraalit ovat tärkeä myös. Biomassa (kuten sellu) tulee ehkä vähän myöhemmin (Venäjällä siis sitä riittää). Näille prioriteeteille ja useimmille tässä sanomalleni löytyy Delfoi-tutkimuksistani hyvästi tukea. Suomi varmaan tekee jäissä kulkevia sellulaivoja Venäjälle, jossakin vaiheessa, mutta nyt ja lähitulevaisuudessa jäänmurtajia ja jopa kaasualuksia ensin (kaasualuksia ehkäpä jopa Helsingin telakalla lähitulevaisuudessa). Tilauskanta kaasulaivojen teknologiaan Venäjän Koillisväylälle on tällä hetkellä mielestäni n. 2 mrd € suomalaisille (ABB, Wärtsilä, Helsingin telakka, vaneritehtaat). Loppupeleissä EU:n tulevaisuus on energiayhteistyössä Venäjän kanssa, tätä yhteistyötä pitää edistää eikä estää. Tällä hetkellä mm. USA:n pakotteet pyrkivät estämään Suomenkin yhteistyötä em. asiassa. Monet haluavat unohtaa idän arktisesta puhuttaessa, mutta arktisesta helpommin hyödynnettävän puoliskon hallitsijaa Venäjää, jolla on siihen vielä suuri intressi, ei saa unohtaa.

EU ei ymmärrä alkuperäiskansojen asiaa, kun se pyrkii Arktiseen neuvostoon, mutta vastustaa hylkeenpyyntiä ja ainakin tuontia (Smith 2011) – onko sellaisella oikeutta päästä alkuperäisasukkaiden asialla olevaan Arktiseen neuvostoon? Mielestäni ei. Asiaa ei ymmärrä Suomikaan. Kahden sokean on vaikea taluttaa toisiaan onnistuneesti. Venäjän jälkeen olemme huomioineet toiseksi huonoiten arktisen alkuperäiskansojen asian. Suomen Metsähallituksen yhtiöittäminen voisi tarjota mahdollisuuden ratkaista EU:n alkuperäisasukkaiden kysymys, kun saamelaiset otetaan osakkaaksi ja hyötyjiksi Pohjois-Norjan maankäyttöyhtiön tapaan. Testasin hallituksen Mermaid-hankkeessa, jossa olin asiantuntijana, että malli sopisi saamelaisille.

Kaivostoiminta on siis tärkeä kysymys, harvinaiset maametallit ja muut. Ehkä malminetsintä ja siihen satsaaminen voisi olla hyvä tavoite EU:n tuella ja Suomen hyppysissä – tämä on meillä vielä ratkaisematta, kun valtio on sanonut mm. viimeksi aloitteentekijöille, että keskitymme vain valmiisiin kaivoksiin (kuten Talvivaaraan). Suuri strateginen kuvio on Suomelle satsata Arktiseen kuljetus-, energia- ja ympäristönsuojeluteknologiaan (ml. mm. merenalaiset toimet ja teknologiat). Tässä EU-voisi oman etunsa nimissä antaa taustatukea. EU:n oma arktinen tutkimusalus on ollut kysymyksenä aiemmin – pitäisikö sitä lämmittää vai ei, en osaa nyt sanoa aivan varmaksi. Kiina ym. satsaavat sellaiseen.

EU:n arktisen strategian linjaukset tullevat olemaan ensi vaiheessa kuin Suomen 1. arktinen strategia, se ei johda konkretiaan ja toimintaan vaan on liian yleisellä tasolla eikä tue käytännössä EU:n taloutta vaan vaatii pian uuden prosessin. Hyvä sekin. Arktinen teema on näin nostettu pöydälle.

Vastuuta Suomen arktisista asioista ei kannata antaa kuitenkaan EU:lle. Pohjoinen ulottuvuus osoitti, että se ei toimi. Suomen pitää olla aktiivinen ja näkevä asiassa ja pyrkiä saamaan toiminnalleen tukea EU:lta, jos mahdollista esimerkiksi  suuntaamaalla EU:n  toimintaa tavoitteitaan tukevaksi.

__

Ks. myös

• Arktisen kuljetus-, energia- ja ympäristöteknologian tutkimus- ja kehittämisohjelma
• EU:n arktisen strategian laadinta ja Suomi-yhteistyön asemointi siinä mm. arktisen teknologian osaajaksi
• Helsingin Sanomien Paavo Lipposen haastattelu.

Tässä TEM 43/2010 julkaisussa EU:n ja Suomen arktisen politiikan yhteensovittamista on käsitelty mm. sivulla 35.