Yksittäisen yrityksen kehittämisen sijaan alueyhteisön ja yhteiskunnan on tehtävä valinnat kehitettävistä aloista

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Kaleva 101208

Ajankohtaiset Nokian irtisanomiset mm. Salossa ja Oulussa pakottavat huomion kiinnittämistä rakennemuutoksen hallintaan. Mielestäni viisasta olisi käyttää näillä alueilla EU:n parhaimmaksi arvioitua alueellisen ennakoinnin käytäntöä ammattimaisesti public-private -mallilla sovellettuna osana meneillään olevaa muutosprosessia. Konsepti palkittiin Brysselissä EU:n komission arviointiprosessin tuloksena syksyllä 2010.

RD Aluekehitys Oy on ollut keskeisesti vaikuttamassa menetelmän kehittämiseen vuodesta 2006. Lisätietoja palkitusta konseptista mm. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaarissa 2011 pidetyssä Yrjö Myllylän esitelmässä. Sen mukaisesti on tehty mm. mallisuoritus Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015. Tekijä on edelleen valmis yhteistyöhön mm. nyt rakennemuutoksen alaisiksi luokiteltujen alueiden kehittämiseksi. Väite on, että pelkkä rahan lisääminen ei yksistään riitä rakennemuutoksen hallitsemiseksi. Ks. esimerkiksi aiemmat puheenvuorot ja esiintymiset rakennemuutoksiksi nimettyjen paikkakuntien tilaisuuksissa.

Helposti sanottu, mutta vaikeammin tehty? Välineitä on siis kyllä olemassa, kuten tulevaisuudentutkimuksen metodit ammattimaisesti mm. em. tapaan sovellettuna. Julkiselta puolelta metodien käyttöönotto edellyttää tilaamista oman tekemisen sijaan. Esim. EU:n komission toimeksiannosta YK:n ILO arvioi kehittämämme menetelmän EU:n parhaimmaksi rakennemuutoksen hallintamentelmäksi, yhtenä perusteena tietojeni mukaan myös public private -toteutusmalli. Missio metodin käytöstä on ollut mielessä kohta 20 vuotta, mutta näkisin sen mahdollisuudet huomattavasti suurempana kuin on tähän asti käytetty. Ennakoinnissa, kuten monessa muussakin toiminnoissa julkiset toimijat haluavat kehittää ja tuottaa edelleen itse palveluita sen sijaan, että keskittyisivät osaamisen ja tuotteistamisen ja viennin edistämiseen tilaaja-tuottaja -mallia soveltaen – mikä malli esimerkiksi teknisellä sektorilla on vakiintunut jo vuosikymmeniä sitten synnyttäen useita menestyneitä yrityksiä Suomeen.

Esimerkiksi kaivosteollisuus voisi työllistää huomattavasti enemmän suomalaisia kuin nyt on tehty, jos metodia käytettäisiin toimialan tarpeisiin (ks. aloite linkissä). Alan vuokratyövoiman hankinta on ulkomailta jo aloitettu tietojeni/tekemieni selvitysten (TEM 39/2011) mukaan, valtiovalta on ilmoittanut keskeisen ministerin suulla, että jos näin käy, olemme epäonnistuneet. Toistaiseksi en ole kuitenkaan havainnut merkittäviä toimia esitetyn tyyppisen työvoiman ja koulutustarvemallin soveltamiseksi alan tarpeisiin – ainakaan julkisten tarjouspyyntöjen perusteella.

Toisaalta alueilla ja klustereissa on muistettava, että tuotteita pitää olla jatkuvasti eri elinkaaren vaiheissa, niin auringon nousun, tähtituotteita kuin aivan välttämättömiä lypsylehmiäkin. Näitä lähtökohtia osaltaan pyritään soveltamaan nyt mm. ajankohtaiseen meriteknologiaan eräässä hankkeessa, joka ehkä voisi olla konseptina esimerkkinä myös tietoliikennalan valtakunnallisille ja alueellisille hankkeille.

Yksittäisen yrityksen sijaan ”yhteiskunnan” tulisi siis tunnistaa ja valita kehitettävät alat ja pikemminkin kehittää valittua alaa ja luoda alalle hyvä innovaatio- / oppimisympäristö (horisontaaliset ja poikkileikkaavat teemat). Toisin sanoen vertikaalisen klusteroitumisen rinnalla on painotettava ns. horisontaalista klusteroitumista. Tämä tapahtuu usein juuri välttämällä yksittäisen yhtiön ylivaltaa politiikassa. Pikemminkin on toimittava joskus yhtiöiden tahdon vastaisesti – toisin kuin viime vuosikymmenenä on monessa tapauksessa toimittu. Monessa tapauksessa kaikkien etu on, että toimijoille haetaan kilpailijoita yrityksen tai toimijan suojelemisen sijaan (vrt. Lex Nokia).

Tosin on myönnettävä, että joissakin tapauksissa voi olla perusteltuakin, että esimerkiksi valtio on vahvasti mukana edistämässä yksittäisen yrityksen kehittymistä. Näin näkisin tällä hetkellä esimerkiksi luonnonvarasektorilla olevan tarve. Koska luonnonvarat kuuluvat yleensä valtioille ja suuryritysten intressipiirien ytimeen, tarvittaneen valtiota mm. porttien avaajaksi pk-sektorille. Tällöin valtion voi olla syytä ottaa vahva rooli yrityksissä, jopa tietyissä valtionyhtiöissä niiden strategioita tarkistamalla.

Parasta aluekehitystä valitun toimialan tai klusterin kehittämiseksi voisi jossakin tilanteessa tai ehkä useinmiten olla kilpailijoiden hankkiminen, näin ehkä varmimmin mm. osaamista ja innovaatioita korostavassa ICT-klusterissa. Esimerkiksi pitäisikö Suomea ja sen keskeisiä tietoliikenteen alueita markkinoida nyt useammalle Nokian kilpailijalle sijaintipaikkana, kuten nyt Oulussa on jo ehkä etupainotteisesti tehty ja saatu mm. Ericssonin tutkimuskeskus alueelle? Olisiko tämä ollut mahdollista jo muutama vuosi sitten, kun Lex Nokiaa säädettiin?

Politiikan painopistettä pitäisi siis siirtää 90-luvun alun vertikaalisen klusteroitumisen mallista yhä enemmän lisäksi horisontaaliseen klusterimalliin, jossa lähekkäisyyteen hakeutumisen syynä on oppiminen ja innovointi – lähinnä kilpailijoilta – kuten alla ja vieressä olevan Kalevan artikkelin pääsanoma tavallaan on. Tosin, jos keskitytään kapeille erikoisalueille, tämä voi olla joskus vaikeaa, koska kumppanit ovat silloin todennäköisemmin hajallaan maailmalla.

Seuraavassa em. asiaa, vertikaalista ja horisontaalista klusteroitumista ja tulevaisuuden tutkimuksen ja ennakoinnin tarpeellisuutta on pohdittu vuoden 2008 Lex Nokiaksi ristityn lain säätämisen yhteydessä:

Artikkeliehdotus 5.12.2008
(julkaistu Kalevassa otsakkeella ”Lex Nokia amupuu tykillä kärpästä”):

Lex Nokia ei tue oppimista ja innovointia – lakiehdotuksen taustalla kilpailun estäminen

Lex Nokiaksi ristitty laki toteutuessaan voi uhata myös Nokia-klusteria ja sen keskeisiä maantieteellisiä toiminta-alueita Suomessa – laki estää oppimista ja innovointia.

Lex Nokian taustalla on arvioitu olleen yhtäältä Oulun seudun tapahtumat, jossa osa työntekijöistä 2000-luvulla alussa siirtyi kilpailevaan yritykseen ja jatkoivat yhteydenpitoa entisen työnantajan työntekijöiden kanssa. Lojaalisuus kulloisellekin työnantajalle on perusarvo. Oulun tapahtumiin on ehkä liittynyt epäkorrekteja piirteitä, mutta pyrkimys estää kilpailua Lex Nokian taustalla on kestämätön lähtökohtana – kilpailijat toimivat nykyisissä globalisaation olosuhteissa pikemminkin henkivakuutuksena ja takeena yritystoiminnan jatkosta. Oulun seutukin on kehittymässä, jos sitä ei Lex Nokialla estetä, alueeksi, jossa toisiaan lähellä olevat kilpailevat yritykset oppivat toisilta ja innovoivat globaalisti aina kilpailukykyisen variaation tietoliikennetekniikan eri tuotealueilla.

Suomessa yritys- ja aluekehittämisessä on korostettu verkostoitumista 1990-luvun lamasta alkaen. Verkostoituminen on tarkoittanut luottamukseen ja yhteistyöhön perustuvaa verkostoitumista. Yhteistyön tiivistymisen, klusteroitumisen, perimmäisenä selittäjänä ovat olleet kustannussäästöt ja verkoston saama kilpailukyky sitä kautta. Tässä yhteydessä Nokian ympärille syntynyt klusteri on toiminut verkostoitumismallin kouluesimerkkinä. Nokia-veturilla on käytännössä luotu Suomeen menestyviä alueita, jonne muiden verkostossa olevien toimijoiden on kannattanut hakeutua tiiviiden verkostosuhteiden edellyttämien vuorovaikutussuhteiden vuoksi. Alihankkijoiden on ollut taloudellisessa mielessä edullista hakeutua päähankkijan läheisyyteen. Viime aikoina Nokia -vetoisia seutuja ovat olleet esimerkiksi Oulun ja Salon seudut, mutta myös monen muun seudun kehitys on saanut tästä merkittävää lisäpotkua, mm. Tampereen seutu, Jyväskylän seutu ja Espoon seutu. Klusterin taloudelliset vaikutukset ulottuvat koko Suomeen. Metsäteollisuuden vaikeuksien vuoksi Nokia-klusterin suhteellinen merkitys on saattanut jopa korostua viime aikoina Suomen talouden näkökulmasta.

Pelkästään luottamuksellisiin verkostosuhteisiin perustuva ns. vertikaalinen klusterimalli on haavoittuvainen. Kun klusterin ytimenä oleva tuote, esimerkiksi matkapuhelin tai muu kyseisen tietoliikennesegmentin tuote, saavuttaa elinkaarensa pään, toisin sanoen sen voimakkaasti kasvava kysyntä hiipuu tai lakkaa kokonaan, verkosto ei välttämättä kykenekään tuottamaan kilpailukyistä uudistuotetta ja uusiutumaan, jolloin kysynnän hiipuessa koko alue, jossa verkosto toimii, taantuu. Hyväksi esimerkiksi käy Suomessa vaikkapa sellu- ja paperiteollisuus, jonka taantuminen uhkaa montaa yksittäistä seutukuntaa ja kaupunkiseutua.

Kustannussäästöihin perustuva usein fyysistä lähekkäisyyttä edellyttävä vertikaalinen klusteroitumismalli on kuitenkin asetettu viime aikaisissa tutkimuksissa kyseenalaiseksi esimerkiksi ruotsalaisten tutkijoiden Anders Maskellin ja Peter Malmbergin mukaan juuri sen uusiutumiskyvyttömyyden vuoksi. Tulevaisuuden klusteroitumismallissa toimijoiden lähekkäisyyteen hakeutumisen syynä on yhä useammin selkeät oppimis- ja innovaatiotarpeet. On havaittu, että todellista innovointia ja oppimista tapahtuu lähinnä saman alan kilpailijoiden välillä.

Vierekkäin päivittäin toimivat Sony-Erikssonin, Siemensin tai Nokian suunnittelijat voivat olla alueen ja yritystensä kehitykselle arvaamattoman tärkeitä muutosvoimia. Vaikka suunnittelijat ovat lojaaleja työnantajilleen eivätkä riko yrityssalaisuuksia, pihojensa haravoinnin, kahvinjuonnin ja lumitöiden teon yhteydessä keskustellessaan he oppivat toisiltaan sellaisia yritystensä kehittymisen kannalta hyödyllisiä asioita, molemmat ehkä erilaisia, joita kukaan ei perinteisillä mittareille ja tutkimusmenetelmillä kykene mittamaan.

Sony-Erikssonin suunnittelijan toisella puolen asuva toisen alan edustaja, ei kykene hyödyntämään naapurin osaamista omassa toiminnassaan ainakaan siinä määrin, kuin keskustelun pienimmätkin vivahteetkin tarkasti aistiva Nokian suunnittelija. Oppimisen ja innovaatiotoiminnan vuoksi jotkut seutukunnat ja alueet houkuttelevat tulevaisuudessa toimijoita sijoittumaan sinne. Seutukunta, jossa toimii saman alan kilpailijoita, saattaa olla pitkällä tähtäimellä uudistumiskykyisempi ja kehittyvämpi kuin yhden yrityksen, esimerkiksi Nokian, varaan perustuvan seudun kehitys. Alue- ja seutu, jossa tapahtuu kilpailijoilta oppimista, kykenee varioimaan maailmanmarkkinoille aina globaalisti kilpailukykyisen ratkaisun. Kalifornian piilaakso on tästä erinomainen
esimerkki. Suomalaiset huonekaluvalmistajat ovat pitkään tehneet retkiä oppiakseen ns. Italian tuolikolmion, Friulin alueelta.

Suomessa ihmetellään Närpiön seudun menestystä, jossa työttömyys, toisin kuin Oulun seudulla, on maan alhaisinta, maahanmuuttajien määrä suurinta ja kilpailevat kasvihuoneyrittäjät toimivat vieri vieressä. Osa kasvihuoneyrittäjistä on varmasti työskennellyt aikanaan nykyisten ”kilpailijoiden” palveluksessa. On huolestuttavaa, että uusi lainsäädäntö on mitä ilmeisimmin viemässä pohjaa Suomen alueelliselta uudistumiskyvyltä. Hämmentävää on myös ollut todeta kilpailuviranomaisten passiivisuus tämän lain säätämisen yhteydessä. Vaikuttaa siltä kuin kilpailuviranomaiset eivät olisi perehtyneet avoimen innovaatiotoiminnan uusiin teorioihin ja niiden saamaan kansainväliseen huomioon. Useat tutkimukset viittaavat siihen, että avointa innovaatiotoimintaa pidetään tänään perusedellytyksenä toimivalle kilpailulle ja teollisuuden aidolle uudistumiskyvylle.

Elämme kulttuurisessa kehitysaallossa maatalousyhteiskunnan ja teollisuusyhteiskunnan jälkeisessä jälkiteollisessa yhteiskuntavaiheessa. Olemme eläneet sen palveluyhteiskuntavaihetta, jossa palvelualan ammatit ovat olleet suurin yksittäinen työllistävä ala. Olemme siirtymässä informaatioyhteiskuntavaiheeseen, jossa suurin osa väestöstä työskentelee informaation jalostusprosessiin liittyvissä tehtävissä seuraavina vuosikymmeninä. Keskustelu pitäisi suunnata Lex Nokian ja kilpailun estämisen sijaan siihen, että millaiset informaatioyhteiskunnan ratkaisut ovat nostamassa Suomea ja koko maailmaa seuraavaan pitkään nousuun ja tukemassa uusia innovaatioita.

Miten yritysten välisen kilpailun kitkemiseen pyrkivä Lex Nokia sopii avoimen innovaatioteorian mukaiseen Linux-, Wikipedia-, Facebook- ja
virtuaaliseen sosiaalisen median maailmaan, joissa keskeistä on avoimuus, vertaistuki ja yhteistyö? Mitkä ovat Lex Nokian ajajien ääneen sanomattomat perusmotiivit? Olisi syytä huolella pohtia sitä,
ovatko nämä motiivit maailman mittakaavassa nykyisen talouskriisin syitä vai ratkaisutekijöitä? Olemme selvästikin siirtymässä jatkuvan oppimisen aikakaudesta jatkuvan innovoinnin aikakauteen. Jos ja kun
näin on, Lex Nokia on jo syntyessään vanhentunut laki.

Jos aluekehittämisen huomio kiinnitetään edelleen tutkimuksen ja koulutuksen kehittämiseen tulevaisuuden kannalta oikeille painopistealueille tulevaisuustietoa hyödyntäen ilman yksittäisen yrityksen täysin määräävää vaikutusta ja ilman markkina-aseman väärään hyödyntämistä, liikutaan pitkällä tähtäimellä kestävällä pohjalla. Sekä vertikaalinen että horisontaalinen klusteroituminen tarvitsevat osaamista tuottavia instituutioita palvelukseensa. Osaamiseen suuntaamiseksi tulevaisuuden informaatioyhteiskunnan mahdolliset ja toivotut painopistealueet saadaan parhaiten haltuun ammattimaisella tulevaisuudentutkimuksen ja aluekehittämisen käsitteistön soveltamisella ja asianmukaisilla menetelmillä, kuten Delfoi-menetelmällä.

Suomen kansallisen kilpailukyvyn varmistamiseksi on hyvin
tärkeää varmistaa vapaan kilpailun toimivuus jälkiteollisessa yhteiskunnassa ja sen kannalta keskeisillä markkinoilla. Eräs tekijä, miksi perinteiset teollisuusalat ovat ajautuneet Suomessa nopeaan kriisiin, on juuri näiden teollisuusalojen tottumattomuus globaaliin toimintaympäristöön ja sen mukanaan tuomaan kilpailuun. Suomi on tarjonnut näille yrityksille suojaisan sataman hyvin pitkään, mutta kiihtynyt globalisaatio ja kilpailu ovat nyt pakottaneet nekin avaamaan silmänsä ja keskittymään aitoon innovaatiovetoiseen kehittämistoimintaan.

Protektionismiin tähtäävällä lainsäädännöllä ei ole koskaan ollut suotuisia vaikutuksia yritysten kilpailukykyyn. Tuskin niin tulee olemaan nytkään. Jos olisi, se olisi historiallinen ihme. Tulevaisuutta ei pitäisi rakentaa ihmeiden toteutumisen varaan.

Yrjö Myllylä, YTT, Delfoi-manageri
Alueellisen ennakoinnin asiantuntija
Oy Aluekehitys RD
http://www.rdmarketinfo.net

Jari Kaivo-oja, HTT, YTM, Tutkimusjohtaja
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Turun kauppakorkeakoulu
http://www.tse.fi/tutu

Ks. myös blogiartikkelit:

Lex Nokia ei tue oppimista (Savon Sanomat)

Rohkeat alueellisen osaamisen valinnat ja suuryritysten intressit

EU:n paras alueellisen ennakoinnin käytäntö

EU-palkittu TKTT innovaatiojärjestelmänä

Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015

Kaivosverolle voi olla tuottoisampia ja kestävämpiäkin vaihtoehtoja

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Viime päivinä on keskusteltu kaivosverosta (mm.Kauppalehti 11.5.2012).

Mikä teidän mielestänne olisi tärkein toimi kaivostoiminnan kehittämiseksi Suomessa? Vastatkaa kyselyyn. Kyselyn jälkeen on esitetty kirjoittajan näkemyksiä aiheesta:

Kaivosveromalleja on erilaisia. On esitetty louhitun maa-aineksen mukaan tapahtuvaa verotusta tai yrityksen voitoista tapahtuvaa verotusta. Varmasti löytyy muitakin malleja. Olisiko kestävä vero yhdistelmä erilaisia ratkaisuja, esim. em. yhdistelmä, jolloin suhdanteet ja yritysten omistussuhteet esimerkiksi eivät vaikuttaisi siihen niin radikaalisti – jos veroon päätetään mennä. Australiassa, jossa kaivosvero on tulossa käyttöön ja ehkä vaikuttanut suomalaiseenkin kiinnostukseen aiheessa, kaivosyhtiöt ovat enemmän omissa käsissä – australialaiset yhtiöthän operoivat myös vahvasti Suomessa. Esim. voittoveron vaikutukset siellä ovat erit kuin Suomessa, jossa ulkomaiset yhtiöt voivat helpommin piilotella voittojaan. Suomessahan heillä on tyypillisesti tytäryhtiöt ja emoyhtiöt toimivat toisaalla. Toisaalta Australiassa talous käy kuumana kaivosbuumin takia ainakin alueellisesti ja siellä lienee tarvetta myös säädellä kehitystä tästä syystä. Kaivosvero voi olla perusteltua, ainakin joidenkin asiantuntijoiden mukaan. Erityisen tärkeäksi kysymykseksi nousee tällöin myös, että miten vero käytetään, pitäisikö se säätiöidä tai perustaa rahasto. Pitkän tähtäimen tuottoa sillä olisi mielestäni haettava ja ehkä tärkeää ratkaisun osaa myös tulevien eläkkeiden turvaamiseksi. Öljykin on mineraalia ja sen kysyntä kasvaa osin samoista syistä kuin muidenkin mineraalien, siltä puoleltakin voi löytyä hyviä esimerkkejä, kuten Norjasta, jossa eläkeläisten eläkkeet lienee turvattu mm. ”öljyrahastojen” tuottojen kautta. Norjakin tiettävästi verottaa alueella toimivia öljy-yhtiöitä voitosta, jotka rahastoidaan ja käytetään myös alan infran rakentamiseen. Norjan mallilla olisi varmasti annettavaa Suomessa.

Kaivosvero oikein ja kohtuullisesti toteutettuna ja käytettynä (rahastoituna, säätiöitynä tms.) saattaisi siis hyvinkin olla yksi ratkaisu. Ennen nopeaa kantojen lukkoonlyömistä julkisuudessa olisi kuitenkin syytä pohtia erilaisia vaihtoehtoja. Pitäisi osata keskustella edes hetki tärkeästä teemasta, kuten Ruotsissa tietojeni mukaan on tapana. Pitäisi nostaa pöydälle erilaiset vaihtoehdot, yksi pääkysymys on, että miten Suomi voi hyötyä kaivostoimintaan kohdistuvasta kysynnästä ja osallistua toiminnan edellytysten, kuten ratojen yms. kehittämiseen. Tunnetusti julkisuudessa esitettyjä kantoja on vaikea muuttaa (mm. siksi on kehitetty ns. Delfoi-menetelmä, jotta mielipidettä voitaisiin muuttaa oppimisprosessin edetessä – tätäkin metodia ammattimaisesti sovellettuna kannattaisi käyttää keskustelun sopivassa vaiheessa – esimerkiksi kun erilaisista kannoista halutaan perusteltu ja toteutuskelpoinen synteesi).

Kaivosveron lisäksi tai jopa sen sijaan voisi miettiä myös muita ratkaisuja kansallisen hyödyn lisäämiseksi. Pitää ymmärtää myös, että ulkomaisten yhtiöiden verottamisen sijaan suomalaiselle yhteiskunnalle voi olla vielä tuottoisampaa, jos sillä on itsellä kotimaassa pääkonttereitaan pitäviä pörssiyhtiöitä, joiden voittorahat ja voittoverot jäävät pyörimään suomalaiseen kansantalouteen. Paitsi, että Suomessa saisi olla luonnonvarayhtiöitä pörssissä vähintään kuten Ruotsissa, Suomessa pitäisi olla enemmän omissa käsissä (kuten Talvivaara), mielellään pörssissä Helsingissä ja Lontoossa, yhtiöitä, joiden liikeideassa keskeistä on malminetsintä Suomessa ja myös muualla lähialueilta – vaikkapa fokuksena Barentsin alue, lisenssioikeuksien hankinta lupaaviin malmioihin ja näillä oikeuksilla kaupankäynti. Tämä voisi tapahtua nykyisten yhtiöiden strategioita tarkistamalla, mutta erityisesti pitäisi ehkä pyrkiä punnertmaan myös uutta liiketoimintaa aiheessa, joka voisi tukea myös nykyisten kymmenien, myös suomalaisten yrittäjien juniorkaivoshankkeita. Tämä on vaikeampi käsitellä, koska pitää pystyä ”kehittämään uutta” verottamisen sijaan.

Edellä mainittuun kehitysyhtiön edellytysten selvittämiseen liittyvän hanke-esityksen teimme vuonna 1997 substanssiosaamista ja intressiä teemaan omaavien tunnettujen pk-yritsten kanssa, kun kaivostoiminta oli vielä alkutuotantoa ja kuului valtion virallisessa politiikassa ei-tuettavaksi alaksi. Valtionyhtiöiden strategioissa luovuttiin juuri näistä toiminnoista sekä Venäjä-yhteyksistä ja käsitykseni mukaan myös ja ehkä erityisesti politiikalla ja politikoilla oli keskeinen rooli (ks. artikkeli ”Uusi suomalainen kaivosyhtiö Helsingin ja Lontoon pörssiin”). Neuvostoliiton hajoamisella, raaka-aineiden tuolloisilla hinnoilla, ydinosaamiseen keskittymisopilla, usko osaamiseen ja koulutukseen, ehkä tietoklusterin nousulla yms. tekijöillä oli käsitykseni mukaan vaikutusta, vaikka tuntemani asiantuntijat, joiden kanssa ja tuella mm. em. aloitteita – tarkemmin linkissä – rakensimme, näkivät tuolloisen politiikan jo tuolloin kestämättömäksi pitkällä aikavälillä ja osin epäviisaaksi liiketoiminnan pitkän tähtäimen kehittämisen näkökulmasta.

Nyt siis puhutaan oikeasta asiasta eli kaivostoiminnan merkityksestä Suomessa ja kehittämisestä Suomen talouselämän ”kivijalaksi” ympäristön ja muu kestävä kehitys huomioiden, mikä on tärkeintä. Keskustelua kannattaa jatkaa parhaimpien ratkaisujen löytämiseksi. Raha ja pääoman puute ei ole ongelma, kuten usein sanotaan, vaan rakenteet (joita on purettu 1990-luvulta alkaen), siis yritykset pörssissä, jotka voivat ottaa pääomat vastaan maailmalta. Myös esimerkiksi kiinalaiset ovat valmiita ostamaan Suomesta kaivoksia – parasta olisi, jos kauppaa voitaisiin tehdä pörssissä ja yhtiöt olisivat suomalaisten osin hallitsemia. Ennen muuta tärkeää on ymmärtää, että suuri vakaata pitkän tähtäimen tuottoa hakeva pääoma, kuten eläkeraha, hakeutuu maailmalla rajallisia luonnonvaroja hyödyntävään toimintaan hitechin sijaan. Kehitys em. tilanteeseen pääsemiseksi voi vaatia, että pitää pystyä yhdistämään sekä pienyrittäjyys että suuren pääoman pörssiyhtiötoiminta. Valtiotakin voidaan tarvita. Tämä on vaikeaa, koska harvoin samat ihmiset ovat vahvoja toimijoita molemmissa tai kaikissa näissä näkökulmissa.

Katso mm. blogiartikkeli / Aamulehden artikkeli ”Rahaa Suomen maaperään”

Kauppalehti ”Pörssiin tarvitaan luonnonvaroja hyödyntäviä yrityksiä”

Vaikka Suomen kaivosstrategian suhteen on tehty paljon töitä, vielä olisi paljon tehtävää. Seuraavassa linkissä olevissa artikkeleissa on lukuisia tärkeitä ehdotuksia em. lisäksi kaivosalan mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Esimerkiksi työvoiman ja koulutuksen tarvetutkimukset (TKTT), Long Distance Commuting / Pitkän matkan pendelöinnin konseptien kehittäminen (LDC) ovat erityisen tärkeitä. Niitä ei voida toteuttaa ministeriselvityksen aikajänteellä (2 kk), jotka eivät tuo ehkä koviun paljon uutta, mutta tuovat jonkun intressiryhmän näkemyksen esille. Tästä on jo näyttöä aiemmilta teemaan liittyviltä selvityskierroksilta. Sen sijaan tarvitaan vähintään puolen vuoden työpanos ja kalenteriaika / ”selvitys”, jossa kartoitetaan erilaisista intressinäkökulmista asiaa tarkastelevien asiantuntijoiden mielipiteitä ja niiden perusteluita. Muuten ei voida tarjota osallistumista, jossa keskusteluun otetaan systemaattisesti eri intressiryhmät ja niiden argumentit ja tuotetaan välttämätöntä yhteistä tahtotilaa. Myös allekirjoittanut on resurssien salliessa valmis edistämään mainittuja aloitteita:

Kaivostoimintaan liittyviä muita artikkeleita

Koillisväylän käytön ja sen vaikutusten ennakointi vaatii perusteellista tutkimusta

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 5. Koillisväylä, Arktinen meriteknologia, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, METODI

TEM 43, 2010

Koillisväylän käytön ennakointi vaatii perustutkimusta, jotta saadaan luotettavia ja perusteltuja arvioita Koillisväylän käytön tulevaisuudesta ja sen vaikutuksista mm. Suomen teknologian ja logistiikkajärjestelmien kehittämistarpeisiin. Perustavaa tietoa ei ole mahdollista saada lyhyessä ministeriselvityksille tyypillisessä toimitusajassa vaan tarvitaan 3-5 vuoden hanke tai hankkeita, joissa kansainvälisesti toimimalla ja ammattimaisesti asiantuntijatietoutta hyödyntämällä, tulevaisuudentutkimuksen ja maantieteen käsitteistöä soveltamalla, haetaan tulevaisuuden mahdollisuudet ja asemoidaan Suomen teknologian ja muun kehittämisen tarpeet. Tarkasteluun voisi ottaa samalla Luoteisväylän ja muunkin Jäämeren alueen. Tämä edellyttäisi jo jonkinmoiden tutkimusryhmän perustamista. Perusteellinen ja haastava hanke mahdollistaisi myös tieteen kehittämisen, mm. käytettävien käsitteiden ja työkalujen sekä konseptien (hyödyntää muita soveltajia eri aloilla). Aloite on tuotu lyhyesti esille mm. raportissa ”Arktinen ja Itämeren kasvualue Suomen intressien polttopisteessä” (TEM 43/2010, s. 36). Nykyinen Suomen menestys arktisessa teknologiassa ja osaamisessa perustuu etenkin 1980-luvun ohjelmalliseen ja perusteelliseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan ja osaaminen ja kilpailukyky saattaa kadota ilman uusia ohjelmallisia satsauksia. Tosin pelkkä satsaaminen ilman yritysten mukanaoloa ei tule tuottamaan tulosta. Seuraaviin em. julkaisun hankealoitteisiin sisältyy myös yritysnäkökulman vahva huomiominen lähtökohtaisesti tehtävän määrittelyssä ja toteutustavassa:

Arktinen ennakointi- ja tulevaisuudentutkimus

Koillisväylän käytön ennakointi (9). Koillisväylän tulevaa käytettävyyttä ja käyttöä on ennakoitava monipuolisesti ja monin eri hankkein. Mm. jääolosuhteiden kehittyminen, kansainväliset sopimukset ja Venäjän valtion politiikka ovat muun ohessa huomioitavia näkökulmia. Vaikutuksia on lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä arvioitava suomalaiselle elinkeinoelämälle (kuten laivanrakennus-, lastinkäsittely-, offhore- ja ympäristöteknologia) ja pitkällä aikavälillä aluerakenteen kehittymiselle.

Edellä mainittu lyhyesti kuvattu hanke tarjoaisi lisäarvoa ja perusteita mm. alla oleville samassa teoksessa mainituile hankealoitteille (s. 33-36)

**
II Arktisen osaamisen ohjelma

Teknologian kehittäminen, EU:n ja Kiina-yhteyksien vahvistaminen

Arktisen kuljetus-, energia- ja ympäristöteknologian tutkimus- ja kehittämisohjelma (4). Aloite on kirjattu myös 20.5.2010 julkistettuun eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kannanottoon ”Sopimusten Venäjä 2030” raportin julkistamisen yhteydessä sekä raportissa olevaan tekijän tämän TEM-hankkeen tuella kirjoittamaan artikkeliin. Pohjoisten alueiden luonnonvarojen hyödyntäminen edellyttää uusia kustannuksia säästäviä logistisia ratkaisuja, uusia energiateknologisia ratkaisuja sekä herkän luonnon säästämistä teknologisin ratkaisuin ja vaurioiden korjaamista (esim. öljyntorjunta). Uudet voimistuvat logistiset virrat Murmanskissa ja arktisilla alueilla samoin kuin Suomenlahden pohjukassa toimivat myös suomalaisen aluekehityksen keskeisinä moottoreina. Suomalaisilla on erityisosaamista mm. arktisessa kuljetusteknologiassa, mutta tilanne voi muuttua muiden maiden eduksi, ellei arktiseen osaamisen panosteta laajalla rintamalla perustutkimuksesta tuotekehittelyyn ja koulutukseen. Mm. innovatiivisilla tilauksilla on keskeinen rooli alan kehittämisessä. Onkin luotava perusteellinen ja laajamittainen ohjelma , jossa mm. Suomen Akatemia, Tekes ja monet muut viranomaiset ovat keskeisiä toimijoita yritysten lisäksi. Ohjelman valmistelu on käynnistettävä yrityksiä kuulemalla, vaikka on hyvin tärkeää, että ohjelmassa perustutkimuksen osuus on suuri. Tärkeää on myös ohjelmien alueellisen ulottuvuuden ja vaikuttavuuden vahvistaminen ts. alueellisten osaamiskeskittymien synnyttäminen ja vahvistaminen. Ohjelmassa voisi olla myös arktisen tie-, rautatie- yms. infrastruktuurin kehittämisosa merkittävällä kansainvälisellä EU-rahalla, pilotointikohteena Suomen infrastruktuuri.

Murmanskin ja Jäämeren suunnan vahvistaminen EU:n vaihtoehtoisen energiankuljetusreittinä (5.) EU:n ja kansainvälisen politiikan painotusten tulisi tukea Murmanskin ja Jäämeren suunnan vahvistumista mm. energialogistisena reittinä. EU on riippuvainen Venäjän energiasta ja sen etu on, että energiankuljetukselle on vaihtoehtoisia reittejä. Venäjä pyrkii ymmärrettävästi välttämään energian läpikuljetuksia entisten Neuvostoliiton aikaisten sateliittivaltioiden kuten Baltian maiden, Puolan, Valko-Venäjän ja Ukrainan kautta mm. vanhentuneen infrastruktuurin, siirtomaksukiistojen vuoksi ja hallitsemaan reittejä itse. Mustanmeren ja Suomenlahden pohjukan lisäksi sille jää kolmanneksi vaihtoehdoksi Pohjoinen Jäämeren rannikko etenkin Murmanskin alueeseen tukeutuen, jonka alueen merkitystä lisäksi tukee se, että uusia hyödyntämättömiä öljy- ja kaasuvaroja sijaitsee lähempänä Uralin länsipuolella rannikkoalueella. Kyse on mm. kuljetus-, energia- ja ympäristöteknologisista kysymyksistä ja olisi perusteltua, että EU näkisi entistä voimakkaammin aiheen panostaa näihin.

Suomi mukaan Aurora Borealis –aluksen avulla tehtävään arktiseen tutkimustoimintaan (6). Kymmenen Euroopan Unionin maata ovat valmistelleet Aurora Borealis -nimisen arktisen tutkimusaluksen tilausta. Saksan opetus- ja tutkimusministeriö on hankkeen ydinpartnereita. Muita osallistujia ovat olleet Venäjä, Norja, Hollanti, Italia, Ranska, Bulgaria, Romania ja Belgia. Espanja ja Tanska ovat olleet kiinnostuneita hankkeesta. Suomalaiset ovat osallistuneet laivan suunnitteluun tekemällä laivan jääkokeita ja ryhmän toimintaan, mutta esimerkiksi lehtitietojen mukaan suomalaiset eivät ole vielä päättäneet sitoutumisesta itse hankkeeseen. Esimerkiksi Saksan on kaavailtu maksavan 30 % laivan kustannuksista. Osallistuminen tutkimustoimintaan näin ollen velvoittaisi myös laivan rakentamiskustannuksiin osallistumista. Laivan rakentamiskustannusten on arvioitu olevan 650-700 miljoonaa euroa. Laivan rakentamisesta on tarkoitus päättää vuonna 2010 (Turun Sanomat 21.4.2009). Vastaavantyyppinen 116 miljoonaa euroa maksava Antarktisen tutkimusalus Etelä-Afrikan ympäristöministeriön tilaamana on tilauskirjoissa tällä hetkellä STX Europen Rauman telakalla ja se on määrä toimittaa vuonna 2012 (Seppälä 2009). Olisi tärkeää, että Suomi olisi täysimääräisesti mukana Aurora Borealis -hankkeessa. Hankkeeseen kannattaisi osallistua täysimääräisesti ja pyrkiä saamaan alus valmistettavaksi Suomessa toimiville telakoille mm., koska vastaavia Arktisen tutkimusaluskaavailuja on myös mm. Kiinassa, joita voitaisiin toteuttaa suomalaisella teknologiaosaamisella. Rahat voisi varata esimerkiksi ehdotetusta arktisen kuljetus-, energia- ja ympäristöteknologian ohjelmasta.

EU:n arktisen strategian laadinta ja Suomi-yhteistyön asemointi siinä mm. arktisen teknologian osaajaksi (7). Useat arktisen alueen maat ovat laatineet arktisen alueen strategioitaan vuoden 2008 jälkeen. Näin ovat tehneet mm. Venäjä, USA, Kanada ja Norja (Immonen 2009a, 2009b). Myös Suomi on laatimassa omaa arktisen alueen strategiaansa. EU:lta puuttuu oma arktisen alueen strategia. Strategian laadintaa on pyrittävä Suomen aloitteesta käynnistämään ja strategiassa tulisi huomioida Suomen intressit toimia etenkin arktisen kuljetus-, energia- ja ympäristöteknologian keskeisenä osaajana arktisilla alueilla.

Kiina-asiakkuusyhteyksien vahvistaminen arktisessa teknologiassa (mm. arktiset tutkimusalukset) (8). Myös Kiinan mielenkiinto on kasvamassa arktisia alueita kohtaan ja Kiina on mm. kaavaillut oman / omien arktisten tutkimusalustensa rakentamista. Tällä hetkellä sillä lehtitietojen mukaan käytössä vain yksi arktinen tutkimusalus, jolla on tehty tutkimusmatkoja Antarktiselle. Kiinan mielenkiintoa arktisissa kysymyksissä on seurattava ja pyrittävä toimimaan teknologian tuottajana mahdollisten kiinalaisten arktiseen liittyvien alus- ja muiden tilausten osalta. Esimerkiksi arktisilta alueilta tuotetaan tällä hetkellä öljyä, joka laivataan Murmanskin kautta Kiinaan. Kiina lähtee sen napa-aluehallinnon johtajan Qu Tanzhoun mukaan siitä, että ”pohjoisen merialueiden löytämättömät öljy- ja kaasureservit ovat globaaleja resursseja, ei paikallisia” (Yläjoki, Janne, Turun Sanomat 12.5.2010).

***

Myös tekijä on kiinnostunut em. hankekokonaisuuksista tai niiden osa-alueiden edistämisestä luontevan mahdollisuuden tullessa, erityisesti laajasti vaikuttavan Koillisväylän käytön ennakoinnista (em. TEM 43/2010, hankealoite 9, s. 33), koska teema ja hanke on merkityksellinen laajasti. Toistaiseksi varsinaiset vuosina 2008-2011 jätetyt perustutkimushankealoitteet tieteemme varsinaiselle perusrahoittajalle ovat kaatuneet ja lyhyessä loppulausunnon yhteydessä on otettu kantaa mm. seuraaviin seikkoihin (suluissa tekijän kommentointia):
1) 2008: Vaadittavia asiantuntijoita on vaikea löytää tai saada haastateltua erityisesti Venäjällä (väitöshaastattelut onnistuivat kuitenkin Venäjällä), jolloin hankkeen tavoitteet eivät toteudu, (keskeisin perustelu 2008 haussa, arvioinnin kokonaispisteet muutoin 4/5),
2) 2010: Hakija on irrallaan tutkimusyhteisöstä, koska työskentelee RD Aluekehitys Oy:n palveluksessa (hakuhetkellä, mutta hakemus jätetty yliopiston nimissä) (keskeinen perustelu vuoden 2010 haussa),
3) 2011: Tekijällä voisi olla enemmän kansainvälisiä referee-artikkeleita, nykyisessä julkaisuluettelossa lähinnä kansainvälisiä seminaariesiintymisiä ja artikkeleita (keskeinen perustelu vuoden 2010 haussa) (tämä onkin yksi hankkeen tärkeimpiä tavoitteita, joka voisi toteutua hankkeen toteutuksen myötä).

Em. kolmen hakukierroksen kokemus osoittaa ainakin, että arvioinnin kommenttien huomioiminen ei johda arvioinnin parantumiseen, vaan arviointi on jossain määrin arvaamatonta, suosii ehkä nykyisiä tunnettuja tutkimusryhmiä, ei salli uusia avauksia yms. Jokin tekijä voidaan nostaa esteeksi niukkuutta jaettaessa. Suomen kannalta voi kuitenkin pitää huolestuttavana, jos ei nähdä Suomen tieteen tärkeintä tehtävää, joka liittyy kuitenkin jollakin tapaa suoraan tai välillisesti ympäristöömme, pohjoisessa elämisen haasteiden ratkaisemiseen ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Asiassa voisi auttaa, jos teema-alue saadaan nostettua tieteen perusrahoittajan painopistealueisiin, mikä on tietenkin varsin todennäköistä mm. asian esillä pitämisen vuoksi monilla muilla vaikuttavilla foorumeille ja eri julkaisuissa eri toimijoiden toimesta, esim. TuV 3/2010, valiokunnan kannanotto kohta 3, tai TEM 43/2010 em. aloite no 4. Hakijan näkökulmasta ei ole aina kuitenkaan hyvä ”elää aikaansa edellä”, vaikka se toimisi juuri usein kimmokkeena muille tarkistaa kantojaan.

Nyttemmin Suomen Akatemia valmistelee Arktista tutkimusohjelmaa. Millaisiahan painotuksia siihen aiotaan? Tärkeää olisi myös että ei oltaisi tieteenkään puolella populisteja ja keskitetä kaikkia voimavaroja ilmastonmuutokseen tutkimukseen, jos tavoitteena on ”kestävä kehitys”. Ilmastonmuutos ei ole ollut pääajuri muutoksessa tähän asti arktisessa tapahtuvan toiminnan lisääntymisessä, toki se on huomioitava yhtenä komponenttina. Mikäli esim. jääolosuhteet helpottuvat Jäämerellä, ilmastonmuutoksella on vaikutusta. Siitäkin huolimatta muut tekijät voivat siirtää kysyntää pohjoiseen. Skenaarioissa pitäisi lähteä myös siitä, että esitettävät suositukset kestävät myös siinä tapauksessa, että olosuhteet muuttuvat ankarimmiksi arktisessa, tällainenkin vaihtoehto voisi olla on olemassa, jos asiantuntijoiksi otetaan laajemmin eri tieteenalojen edustajia ilmastotieteilijöiden lisäksi. (kappale lisätty 21.12.2012)

Edellä mainitussa esimerkissä – vaikuttaminen alan tutkimuksen suuntaamiseen – näemme ehkä yhtenä konkreettisena esimerkkinä myös yrittämisen perimmäisen yhteiskuntaa uudistavan luonteen. Jotkut väittävät, että ei ole esimerkkiä, joka todistaisi, että tiede olisi ratkomassa menestyksekkäästi ongelmaa, jonka se on itse keksinyt, vaan tutkimushaaste menestyksekkään tieteen kehittämisessä on viime kädessä tuotu ulkopuolelta. Tässä koulukunnassa ehkä väitetään, että tieteen pitäisi omien ongelmien sijaan ratkoa yhteiskunnallisia ja toisten ongelmia menestyäkseen. Uskon, että Koillisväylä ja pohjoisen haasteet laajemmin ovat jatkossakin suomalaisen tieteen ja menestymisen perusta. Yhtenä esimerkkinä vain Nokia-projekti, jossa ratkottiin tieteen keinoin harvaan asutun Suomen eli pohjoisen arktisen ympäristön haasteita kehittämällä langatonta teknologiaa satojen väitöskirjojen ja tuhansien diplomitöiden ja muiden tieteen välinein.

Ks. myös