Kaasun käytön lisääntyminen on villi kortti

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Kaasun käytön lisääntyminen  on hyvin todennäköinen villikortti, jonka käsittelyyn päätöksentekijöillä on heikot valmiudet.

Tämä käy ilmi Euroopan unionin komissiolle tekemästämme tutkimuksesta. Näin on tutkimuksemme mukaan, etenkin jätteistä tuotettavan kaasun osalta, sama koskenee laajemminkin maakaasuja.  Joillakin alueilla, kuten Kouvolassa, ollaan jo pitkällä. Kymen Vesi Oy:n kaasulaitos tuottaa yhdyskuntajätteestä kaasua valtakunnalliseen maakaasuputkistoverkkoon: ”Helsingin Energian, Gasumin ja Kymen Veden ratkaisut ennakoivat samansuuntaista kehitystä. Kymen Vesi tuottaa jo yhdyskuntajätteestä maakaasua Gasumin maakaasuverkkoon ja Helsingin Energia harkitsee siirtymistä puukaasun käyttöön.” (Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen lehdistötiedote 29.11.2011). Muutamissa kaupungeissa on kaavailtu mm. joukkoliikenteen energiamuodoksi vastaavaa. Kaatopaikkojen jätteistä riittäisi moniksi vuosiksi kaasua myös muulle henkilöliikenteelle. Olisikohan tässä edellytyksiä ns. innovatiiviselle tilaamiselle ja kansallisen työllisyyden tukemiselle? Miten suomalaisille pk-yrityksille ja teollisuudelle voitaisiin antaa mahdollisuus todennököisen kaasuajan  teknologioiden ja ratkaisujen kehittämisessä?

Kaasun käytön lisääntyminen on villi kortti.

Viitattu tutkimusraportti:

Myllylä, Yrjö & Maurizio Sajeva & Jari Kaivo-oja & Samuli Aho (2011). iKnow Delphi 2.0  Country Report Finland. 104 s. October 2011. iKnow Project, Finland Futures Research Centre FFRC.< www.iknowfutures.eu>   <http://ffrc.utu.fi/ajankohtaista/iknow.html>      <http://www.utuonline.fi/sisalto/ajankohtaista/jatteista-tuotettavasta-kaasusta-tarkea-energialahde.html>

Barents Logistics -hanke: Barentsin alueen mahdollisuudet teemaseminaari Kalajoella maanantaina 5.11.2012

1. ALUEKEHITYS, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 5. Koillisväylä, Arktinen meriteknologia, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu

Barents Logistics 2 hanke / Oulun yliopisto ja Oulun Eteläinen instituutti järjestävät Barents -seminaarin  5.11. klo 13 alkaen Kalajoella -paikkana Kylpylähotelli Sani.  Yritysesimerkkeinä ovat Inrox Oy sekä SteelDone Group. Olette tervetulleita seminaariin! Ilmoittautuminen 29.10.2012 mennessä. Alla ote ohjelmasta (ks. tarkemmin http://www.barents-transport.fi/br2_index.html):

Järjestämme tarvitseville kyydin Oulusta Kalajoelle ja takaisin.

Barentsin alueen mahdollisuudet
teemaseminaari Kalajoella maanantaina 5.11.2012

Ohjelma

13.00 – 13.15 Kahvi ja tilaisuuden avaus
kehityspäällikkö Eija-Riitta Niinikoski, Oulun Eteläinen instituutti

13.15 – 13.50 Miksi Barentsin alue kiinnostaa?
toimitusjohtaja Timo Rautajoki, Lapin kauppakamari

13.50- 14.20 Barents–hankkeet liiketoiminnan tukena
Barents Logistics 2 –hanke: tavoitteet, toiminta, osallistuminen
yliopistotutkija Ulla Lehtinen, Oulun yliopisto, Taloustieteiden tiedekunta
Barentsin alueelta ja tuulivoimasta uutta liiketoimintaa meriteollisuussidonnaisille yrityksille
projektipäällikkö Mikko Viitanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Bothnian Arc Steel and Metal Industry
projektipäällikkö Antero Kyröläinen, Raahen Seudun Teknologiakeskus Oy

14.20 – 14.50 The development of Murmansk region
johtaja Olga Buch, Arctic Centre for Training of Oil and Gas Specialists
Jaloittelutauko

15.00 – 15.30 Yrittäjän kokemuksia toimimisesta Barentsin alueella ja Pohjois-Venäjällä
toimitusjohtaja Keijo Kemppinen, Inrox Oy ja Lappi Service Oy

15.30 – 16.00 Kokemuksia projektitoimituksista Barentsin alueelle
toimitusjohtaja Martti Saarela, Oy SteelDone Group Ltd

16.00 – 16.15 Keskustelua: mitä jatkossa

Tilaisuus on avoin kaikille ja maksuton.

Tilaisuuden järjestäjinä ovat Barents Logistics 2 –hanke sekä Oulun Eteläinen instituutti, MikroY-hanke

Paikka: Kylpylähotelli Sani, Aalto-sali, Jukupolku 3-5, 85100 Kalajoki

Ilmoittautumiset 29.10. mennessä

marika.tuomela-pyykkonen@oulu.fi, p. 040-673 6877

Tarvittaessa järjestämme kuljetuksen välillä Oulu-Kalajoki-Oulu.

___

Ks. myös:

Arctic Logistics -konferenssi Murmanskissa, kaivosvierailu Kirovskissa ja muita huippuhetkiä 7.-11.4.2013 Murmanskin alueella

”Tarvitaan suomalaista arktista meriteknologiaa ja tietotaitoa kokoava voima”

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 5. Koillisväylä, Arktinen meriteknologia, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Uudenmaan ELY-keskuksen koko tiedote 16.10.2012 Arktisen meriteknologian ennakointihankkeesta ja tulevaisuusverstaasta on linkissä.

Tiedotteessa todetaan mm. seuraavaa:

– Arktinen meriteollisuus on Suomelle iso mahdollisuus, projektipäällikkö Sasu Pajala Uudenmaan ELY-keskuksesta painottaa.…

– Ennakoinnin pitää johtaa aina konkreettiseen yhdessä tekemiseen ja löytää yhteinen tulevaisuuden suunta, jota kohti edetään. Nämä tavoitteet ovat toteutuneet arktisen meriteknologian ennakointihankkeessa, kertoo projektipäällikkö Sasu Pajala Uudenmaan ELY-keskuksesta.Ennakointimenetelmänä käytetään asiantuntijahaastatteluita hyödyntävää Delfoi-menetelmän sovellusta ja siihen kytkettyä Arctech Helsinki Shipyard Oy:n telakalla lokakuun alussa järjestettyä tulevaisuusverstasta. Hankkeesta tehdään myös opinnäytetyö.

Ks. lisää hankkeen viestintäympäristöstä osoitteessa http://www.amtuusimaa.net:

”Tarvitaan suomalaista arktista meriteknologiaa ja tietotaitoa kokoava voima”.