”Tulosten mukaan arktisen meriteknologian tähtituotteita vuonna 2030 Uudellammalla on Ympäristönsuojeluteknologia ja Ilmatiede, sää, mittaus- ja seurantajärjestelmät – tämä edellyttää näiden kehittymisen edellytysten varmistamista.”
”Tulosten mukaan vuonna 2030 ns. tähtituotteita/-klustereita Ympäristönsuojeluteknologia ja Ilmatiede, sää, mittaus- ja seurantajärjestelmät (yli 50 % kysymykseen vastanneiden mielestä). Auringon nousun aloja, kysymysmerkkejä, ovat selvimmin Tutkimus- ja poraustoiminta, Merenalainen rakentaminen sekä Turvallisuus- ja pelastustoiminta (yli 50 % kysymykseen vast.). Lypsylehmänä nähdään selvimmin Laivanrakentaminen (52 %:n vastanneista mielestä). Myös Kuljetus- ja logistiikkajärjestelmillä on vahvaa lypsylehmän roolia. Laivanrakentamisessa arktisen alueen mahdollisuudet huomioiden Uudellammaalla pitäisi erityisesti panosta seuraaviin alustyyppeihin (etenkin työllisyysnäkökulmaa painottaen): Tutkimusalukset, Jäänmurtajat, Huoltoalukset, Jäämanagement-alukset, Öljyntorjunta-alukset, Pelastusalukset ja Hybridi-/monitoimialukset.”
”Jatkotoimena kannatettiin mm. Arktista tutkimusohjelmaa, joka yhdistää Uudenmaan alueen tutkimus – ja koululaitoksia, Öljyn kylmässä käyttäytymisen tutkimusta niin öljyonnettomuuksia kuin öljylogistiikkaa sekä koneiden ja laitteiden kehittämistä ajatellen. Kansainväliset arktisen osaamisen innovaatio- ja koulutuspäivät ja huippukurssit nähtiin tärkeänä, mm. koska johtavaa kouluttajaa ei alalla maailmassa ole. Työnjohtotason koulutusta ja kokonaisuuden optitoimintia yksittäisen henkilön osasuorituksen optioiminnin lisäksi etenkin tuotannossa pidettiin tärkeänä. Tämä asettaa haasteita mm. ELY:n käytännöille. Strategisten ”pelureiden” tunnistamista pidettiin melko tärkeänä Uudenmaan kannalta. Venäjä oli tämän hetkisistä vientimaista useimmin mainittu, vuoden 2017 tilanteessa myös. Yksi esitetty ajatus oli, että suomalaisten yritysten tulisi mennä ”Suomi sateenvarjon” alla ja osastolla messuille ja tapahtumiin. Suuria öljy- ja kaasualan messuja Venäjällä (Moskova+Pietari), Aasiassa, Pohjois-Amerikassa (USA+Kanada) pidettiin tärkeänä. Ehdotettiin, että analaogiaa voisi hakea Cleantech-klusterista Arktiseen klusteriin.”
Arktisessa teknologiassa on huomioitu osa tai kaikki seuraavista arktisen ympäristön ominaisuuksista: mm.
kylmä,
lumi,
jää,
lämpötilanvaihtelut,
nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet,
pimeys,
valo,
pitkät etäisyydet,
herkkä luonto ja
ilmaston muutos.
Riippuu mistä teknologian sovelluksesta on kysymys, mitkä em. ominaisuuksista on huomioitava teknologiaa kehitettäessä eniten.
Kaikki em. ominaisuudet ovat läsnä Suomessa, maailman arktisimman kansakunnan alueella (Suomessa asuvat ovat suurin yksittäinen väestöpopulaatio 60 leveysasteen pohjoispuolella, lähteestä riippuen noin 30-60 % maailman ihmisistä). Pohjoisuuteen kohdistuvan kysynnän kasvaessa suurvaltojen – ja suuryhtiöiden taholta, tälle ympäristön synnyttämälle luontaiselle osaamisellemme on käyttöä ja kasvavaa globaalia kysyntää. Mitä pohjoisemmas mennään, sen enemmän nämä tekijät vaikuttavat, ne on huomioitava, ne ovat läsnä.
Arktinen on hyvä kehitysalusta edelleen uusille tuotteille, vaikka niiden markkinat olisivat muualla maailmassa. – Jopa Nokiakin voitaneen tulkita syntyneen osittain arktisista haasteista, koska yhtenä osana Nokia-tarinan syntyä on pyritty joidenkin mukaan ratkomaan kansallisena tutkimus- ja tuotekehitysprojektina pitkien etäisyyksien tietoliikennehaastetta, väitöskirjoja ja diplomitöitä on tehty runsaasti Nokia-ilmiön synnyttämiseksi. Millaisia tuotteita Suomi voisi tarjota maailmalle, jos se edelleen harvaan asuttu Suomi lähtökohtana ja tuotekehitysalustana ratkoisi ajankohtaisia tietoliikennehaasteita, esimerkiksi miten Suomen harvaan asutuimmassa kunnassa Savukoskella saataisiin toimimaan Internet- ja matkapuhelin jokaisessa talossa, kuten Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015 linjaa- ja toivoo? Arktisten haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan koko Suomea, erityisesti sen korkeakoulututkimusta ja tuotekehitystä.
Arktiset haasteet ovat tarjonneet suoraan esimerkiksi meriteknologiassa useita vientituotteita ympäri maailmaa, kuten hyvin esimerkkien valossa tiedämme vaikkapa laivojen voimansiirtojärjestelmien osalta. Meriteknologiaan sovellettuna riippuu mistä meriteknologian alasta on kysymys, mitkä em. tekijät ja ominaisuudet tulee huomioida teknologian kehittämisessä painokkaimmin (nämä selviävät ajankohtaisessa ennakointitutkimuksessa, josta infoa jäljempänä). Jo pelkästään herkän luonnon huomioonottamiseen on varmasti globaalia kysyntää ja sitä voidaan harjoitella täällä arktisessa ja ylempänä Jäämerellä – siitä esimerkkinä viime päivinä Helsingissä vieraillut Arktisen neuvoston öljyntorjuntaprojektin osanottajat kahdeksasta maasta alan yrityskäynteineen. Nokia siis yhdistää ihmiset ja pohjoisuus suomalaiset. Kun pohjoisuuden annetaan yhdistää edelleen suomalaiset, suomalaiset yhdistävät maailman jatkossakin monin tavoin. Esimerkiksi globaalia kauppaa käydään Wärtsilän moottorit voimanlähteenä ja mm. Vaasan seutu menestyy ja kasvaa.
Monet Suomea ulkopuolelta tarkkailevat näkevät meidän vahvuutemme, mahdollisuutemme ja roolimme olevan juuri arktisen teknologian kehittämisessä ja tuottamisessa. Näin mm. eräs vast’ ikään haastattelemani alaskalainen alan asiantuntija. Tästä kertoo myös lähipäivinä vesille laskettava 1. alus uudelta Arctechin telakalla (Kauppalehti 18. ja 21.6.2012). Myös omassa väitöskirjassani olen tullut johtopäätökseen, että arktiseen teknologiaosaamisen satsaaminen on Suomen riskittömin ja todennäköisesti kannattavin investointi. Kustannuksia ja ympäristöä säästävät ja turvaavat ratkaisut on pullonkaula arktisessa toimittaessa, ratkaisuiden löytäminen yksi keskeinen kehityksen liikkeellepaneva voima.
Olipa esimerkiksi Venäjän kehitysskenaario mikä tahansa, todennäköisimmin Venäjä kuitenkin useimmissa skenaarioissa on kiinnostunut suomalaisesta osaamisesta, koska se on kriittistä ja tärkeää pohjoisten luonnonvarojen hyödyntämiseksi. Tärkeintä Suomessa olisikin satsata laajalla pohjalla arktisen kuljetus-, energia- ja ympäristöteknologian tutkimukseen ja kehittämiseen, kuten eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on kannanotossaan ilmaissut (ks. Sopimusten Venäjä 2030, kannanotto numero 3). Tämän suuntaisesti onkin edetty, mm. ajankohtaisen Tekesin yliopistoille suunnattujen hakujen perusteella.
Suomalaiset ovatkin ”insinöörikansaa” kenties juuri siksi, että olemme joutuneet selviytymään arktisissa olosuhteissa. Kenties näissä olosuhteissa on ollut pakko luottaa toisiimme ja kyetä yhteistyöhön – tämän yhteistyökykyisyyden, luottamuspääoman merkitys on aivan ratkaiseva edelleenkin ja kriittisin tekijä jatkossa, koska yhteistyö vaatii luottamusta, ja uuden teknologian kehittäminen yhteistyötä. Arktinen teknologiaosaaminen ja Pohjoinen luottamus kuuluvat erottamattomasti yhteen.
Arktisen teknologian kehittämisessä on paljon haasteita ja mahdollisuuksia. Pohdinta ja toiminta pitää saada kuitenkin alueellistettua ja ”yrityslähtöistettyä”. Ajankohtainen alueellinen esimerkkihanke tästä on Uudenmaan ELY-keskuksen RD Aluekehitys Oy:ltä tilaama ”Arktisen meriteknologian ennakointi Uudenmaan pk-yritysten näkökulmasta” hanke. Tässä ”implementointihankkeessa” mm. tarkennetaan, että mitkä arktisen teknologian ominaisuudet korostuvat minkäkin arktisen meriteknologian osa-alueella, päämääränä viime kädessä konkreettisten kehittämishankkeiden käynnistäminen. Voit osallistua hankkeeseen esimerkiksi asiantuntijapanelistina. Lisätietoja osoitteessa www.amtuusimaa.net.
Uudenmaan alueen tapaan vastaavalla tavalla muidenkin Suomen alueilla tulisi käynnistää hankkeita, joissa haetaan kunkin alueen arktisen teknologiaosaamisen painopisteet ja satsauksen kohteet TEM 43/2010 raportin suosituksen numero 70 mukaisesti (ks. raportin sivu 62, tai kuvailulehti aloite nuomero 20) http://www.tem.fi/files/27375/TEM_43_2010_netti.pdf. Allekirjoittanut on osaltaan valmis vastaamaan näihin haasteisiin mm. konsepti- ja menetelmäosaajana.
Mikä teidän mielestänne olisi tärkein toimi kaivostoiminnan kehittämiseksi Suomessa? Vastatkaa kyselyyn. Kyselyn jälkeen on esitetty kirjoittajan näkemyksiä aiheesta:
Kaivosveromalleja on erilaisia. On esitetty louhitun maa-aineksen mukaan tapahtuvaa verotusta tai yrityksen voitoista tapahtuvaa verotusta. Varmasti löytyy muitakin malleja. Olisiko kestävä vero yhdistelmä erilaisia ratkaisuja, esim. em. yhdistelmä, jolloin suhdanteet ja yritysten omistussuhteet esimerkiksi eivät vaikuttaisi siihen niin radikaalisti – jos veroon päätetään mennä. Australiassa, jossa kaivosvero on tulossa käyttöön ja ehkä vaikuttanut suomalaiseenkin kiinnostukseen aiheessa, kaivosyhtiöt ovat enemmän omissa käsissä – australialaiset yhtiöthän operoivat myös vahvasti Suomessa. Esim. voittoveron vaikutukset siellä ovat erit kuin Suomessa, jossa ulkomaiset yhtiöt voivat helpommin piilotella voittojaan. Suomessahan heillä on tyypillisesti tytäryhtiöt ja emoyhtiöt toimivat toisaalla. Toisaalta Australiassa talous käy kuumana kaivosbuumin takia ainakin alueellisesti ja siellä lienee tarvetta myös säädellä kehitystä tästä syystä. Kaivosvero voi olla perusteltua, ainakin joidenkin asiantuntijoiden mukaan. Erityisen tärkeäksi kysymykseksi nousee tällöin myös, että miten vero käytetään, pitäisikö se säätiöidä tai perustaa rahasto. Pitkän tähtäimen tuottoa sillä olisi mielestäni haettava ja ehkä tärkeää ratkaisun osaa myös tulevien eläkkeiden turvaamiseksi. Öljykin on mineraalia ja sen kysyntä kasvaa osin samoista syistä kuin muidenkin mineraalien, siltä puoleltakin voi löytyä hyviä esimerkkejä, kuten Norjasta, jossa eläkeläisten eläkkeet lienee turvattu mm. ”öljyrahastojen” tuottojen kautta. Norjakin tiettävästi verottaa alueella toimivia öljy-yhtiöitä voitosta, jotka rahastoidaan ja käytetään myös alan infran rakentamiseen. Norjan mallilla olisi varmasti annettavaa Suomessa.
Kaivosvero oikein ja kohtuullisesti toteutettuna ja käytettynä (rahastoituna, säätiöitynä tms.) saattaisi siis hyvinkin olla yksi ratkaisu. Ennen nopeaa kantojen lukkoonlyömistä julkisuudessa olisi kuitenkin syytä pohtia erilaisia vaihtoehtoja. Pitäisi osata keskustella edes hetki tärkeästä teemasta, kuten Ruotsissa tietojeni mukaan on tapana. Pitäisi nostaa pöydälle erilaiset vaihtoehdot, yksi pääkysymys on, että miten Suomi voi hyötyä kaivostoimintaan kohdistuvasta kysynnästä ja osallistua toiminnan edellytysten, kuten ratojen yms. kehittämiseen. Tunnetusti julkisuudessa esitettyjä kantoja on vaikea muuttaa (mm. siksi on kehitetty ns. Delfoi-menetelmä, jotta mielipidettä voitaisiin muuttaa oppimisprosessin edetessä – tätäkin metodia ammattimaisesti sovellettuna kannattaisi käyttää keskustelun sopivassa vaiheessa – esimerkiksi kun erilaisista kannoista halutaan perusteltu ja toteutuskelpoinen synteesi).
Kaivosveron lisäksi tai jopa sen sijaan voisi miettiä myös muita ratkaisuja kansallisen hyödyn lisäämiseksi. Pitää ymmärtää myös, että ulkomaisten yhtiöiden verottamisen sijaan suomalaiselle yhteiskunnalle voi olla vielä tuottoisampaa, jos sillä on itsellä kotimaassa pääkonttereitaan pitäviä pörssiyhtiöitä, joiden voittorahat ja voittoverot jäävät pyörimään suomalaiseen kansantalouteen. Paitsi, että Suomessa saisi olla luonnonvarayhtiöitä pörssissä vähintään kuten Ruotsissa, Suomessa pitäisi olla enemmän omissa käsissä (kuten Talvivaara), mielellään pörssissä Helsingissä ja Lontoossa, yhtiöitä, joiden liikeideassa keskeistä on malminetsintä Suomessa ja myös muualla lähialueilta – vaikkapa fokuksena Barentsin alue, lisenssioikeuksien hankinta lupaaviin malmioihin ja näillä oikeuksilla kaupankäynti. Tämä voisi tapahtua nykyisten yhtiöiden strategioita tarkistamalla, mutta erityisesti pitäisi ehkä pyrkiä punnertmaan myös uutta liiketoimintaa aiheessa, joka voisi tukea myös nykyisten kymmenien, myös suomalaisten yrittäjien juniorkaivoshankkeita. Tämä on vaikeampi käsitellä, koska pitää pystyä ”kehittämään uutta” verottamisen sijaan.
Edellä mainittuun kehitysyhtiön edellytysten selvittämiseen liittyvän hanke-esityksen teimme vuonna 1997 substanssiosaamista ja intressiä teemaan omaavien tunnettujen pk-yritsten kanssa, kun kaivostoiminta oli vielä alkutuotantoa ja kuului valtion virallisessa politiikassa ei-tuettavaksi alaksi. Valtionyhtiöiden strategioissa luovuttiin juuri näistä toiminnoista sekä Venäjä-yhteyksistä ja käsitykseni mukaan myös ja ehkä erityisesti politiikalla ja politikoilla oli keskeinen rooli (ks. artikkeli ”Uusi suomalainen kaivosyhtiö Helsingin ja Lontoon pörssiin”). Neuvostoliiton hajoamisella, raaka-aineiden tuolloisilla hinnoilla, ydinosaamiseen keskittymisopilla, usko osaamiseen ja koulutukseen, ehkä tietoklusterin nousulla yms. tekijöillä oli käsitykseni mukaan vaikutusta, vaikka tuntemani asiantuntijat, joiden kanssa ja tuella mm. em. aloitteita – tarkemmin linkissä – rakensimme, näkivät tuolloisen politiikan jo tuolloin kestämättömäksi pitkällä aikavälillä ja osin epäviisaaksi liiketoiminnan pitkän tähtäimen kehittämisen näkökulmasta.
Nyt siis puhutaan oikeasta asiasta eli kaivostoiminnan merkityksestä Suomessa ja kehittämisestä Suomen talouselämän ”kivijalaksi” ympäristön ja muu kestävä kehitys huomioiden, mikä on tärkeintä. Keskustelua kannattaa jatkaa parhaimpien ratkaisujen löytämiseksi. Raha ja pääoman puute ei ole ongelma, kuten usein sanotaan, vaan rakenteet (joita on purettu 1990-luvulta alkaen), siis yritykset pörssissä, jotka voivat ottaa pääomat vastaan maailmalta. Myös esimerkiksi kiinalaiset ovat valmiita ostamaan Suomesta kaivoksia – parasta olisi, jos kauppaa voitaisiin tehdä pörssissä ja yhtiöt olisivat suomalaisten osin hallitsemia. Ennen muuta tärkeää on ymmärtää, että suuri vakaata pitkän tähtäimen tuottoa hakeva pääoma, kuten eläkeraha, hakeutuu maailmalla rajallisia luonnonvaroja hyödyntävään toimintaan hitechin sijaan. Kehitys em. tilanteeseen pääsemiseksi voi vaatia, että pitää pystyä yhdistämään sekä pienyrittäjyys että suuren pääoman pörssiyhtiötoiminta. Valtiotakin voidaan tarvita. Tämä on vaikeaa, koska harvoin samat ihmiset ovat vahvoja toimijoita molemmissa tai kaikissa näissä näkökulmissa.
Vaikka Suomen kaivosstrategian suhteen on tehty paljon töitä, vielä olisi paljon tehtävää. Seuraavassa linkissä olevissa artikkeleissa on lukuisia tärkeitä ehdotuksia em. lisäksi kaivosalan mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Esimerkiksi työvoiman ja koulutuksen tarvetutkimukset (TKTT), Long Distance Commuting / Pitkän matkan pendelöinnin konseptien kehittäminen (LDC) ovat erityisen tärkeitä. Niitä ei voida toteuttaa ministeriselvityksen aikajänteellä (2 kk), jotka eivät tuo ehkä koviun paljon uutta, mutta tuovat jonkun intressiryhmän näkemyksen esille. Tästä on jo näyttöä aiemmilta teemaan liittyviltä selvityskierroksilta. Sen sijaan tarvitaan vähintään puolen vuoden työpanos ja kalenteriaika / ”selvitys”, jossa kartoitetaan erilaisista intressinäkökulmista asiaa tarkastelevien asiantuntijoiden mielipiteitä ja niiden perusteluita. Muuten ei voida tarjota osallistumista, jossa keskusteluun otetaan systemaattisesti eri intressiryhmät ja niiden argumentit ja tuotetaan välttämätöntä yhteistä tahtotilaa. Myös allekirjoittanut on resurssien salliessa valmis edistämään mainittuja aloitteita:
Yrjö Myllylä 