”Pohjoismaiden neuvosto hyväksyi lokakuussa 2025 ehdotuksen, jossa kannatetaan Suomen, Ruotsin ja Norjan hallitusten yhteistyötä kiinteän logistiikkayhteyden kehittämiseksi Atlantin rannikolta Norjasta Kaakkois-Suomeen. Konkreettinen ehdotus on projektiryhmän perustaminen yhteyden aikaansaamiseksi ja rahoituksen varmistamiseksi. Yhteys loisi edellytyksiä aluekehitykselle, antaisi EU:lle keinon tukea raja-alueita ja mahdollistaisi uuden kehityspolun logistiikkareitin varrella oleville alueille. Ehdotuksessa viitataan Ruotsin ja Suomen pääministereiden Kristerssonin ja Orpon julistukseen vuodelta 2024 sekä Norjan ja Suomen puolustusministereiden Gramin ja Häkkäsen allekirjoittamaan puolustusyhteistyön yhteisymmärryspöytäkirjaan. Ehdotuksessa arvioidaan myös Naton tukevan hanketta.”
Näin kirjoittavat Yrjö Myllylä ja Jari Kaivo-oja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen blogissa. Lue koko blogiartikkeli ”Vaasa-Uumaja maantie – Uusi kasvuakseli Pohjolaan” linkistä. Pohjoismaiden neuvoston yksimielisen 60 henkilön kannattaman suosituksen näet alla.

Päätös/suositus sekä taustalla ollut ehdotus pdf:nä
Päätös suomeksi
Ehdotus suomeksi
Päätös skandinaaviksi
Ehdotus skandinaaviksi
Pohjoismaiden neuvoston päätökset 30.10.2025
Istunnon pääsivu: 2025 Session of the Nordic Council, 2025 Session of the Nordic Council | Nordic cooperation. Hyväksytyt päätökset: Ulko- ja puolustusvaliokunnan mietintö, jossa Nordic Connector -hanketta koskeva kannanotto hyväksyttiin yksimielisesti 30.10.2025 Tukholmassa:
Nordic Council / Pohjoismaiden neuvosto (2025). Päätös Pohjoismaiden neuvoston jäsenehdotuksen hyväksymisestä Nordic Connector yhteyden jatkoselvittämisestä. Päätökset ja pöytäkirja 30.10.2025 Tukholman kokouksesta osoitteessa: https://www.norden.org/en/news/decisions-made-2025-session-nordic-council
Muita puheenvuoroja Myllylältä ja Kaivo-ojalta aiheesta:
- Myllylä, Yrjö & Kaivo-oja, Jari (2025) Yliö: Maantieyhteys Vaasasta Uumajaan on kannattava investointi ja aluekehityksen moottori. Maaseudun tulevaisuus, 28.11.2025. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/96636212-8b3d-4487-a5e7-33f9002fca36
- Myllylä, Yrjö & Kaivo-oja, Jari (2025) Kallista rautatietä ei tarvita, mutta tie Vaasasta Uumajaan olisi järkevä – Katso laskelmat. Puheenvuoro 30.10.2025.Tekniikka ja Talous. https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/a/e6d57e61-aa09-4901-9f9f-106329c8f8a2
- Myllylä, Yrjö & Kaivo-oja, Jari (2025) Vaasa-Uumaja -tieyhteys olisi kannattavampi kuin raidehankkeet. Mielipidekirjoitus 26.10.2025, Talouselämä. https://www.talouselama.fi/uutiset/a/ee0c1519-3443-44f6-b9ab-b3f7861fd141
- Kaivo-oja, Jari & Myllylä, Yrjö (2025) Vaasa–Uumaja -maantie on nopea, kustannustehokas ja geopoliittisesti ajankohtainen. Puheenvuoro 3.11.2025, Mielipide 2.11.2025,Kaleva. https://www.kaleva.fi/vaasauumaja-maantie-on-nopea-kustannustehokas-ja-g/12341770
- Myllylä, Yrjö & Kaivo-oja, Jari (2025) NordicConnector – kannattava investointi ja aluekehityksen moottori. Puheenvuoro 28.10.2025, Mielipide 27.10.2025,Ilkka-Pohjalainen. https://www.ilkkapohjalainen.fi/nordicconnector-kannattava-investointi-ja-aluekehi/12374422
- Myllylä, Yrjö & Kaivo-oja, Jari (2025) Pohjoisen silta – investointi, joka maksaa itsensä takaisin. Lukijalta23.10.2025, Suomenmaa. https://www.suomenmaa.fi/mielipide/lukijalta-pohjoisen-silta-investointi-joka-maksaa-itsensa-takaisin/
- Lisätty blogin julkaisun jälkeen (16.1.2026):
- Myllylä, Yrjö & Kaivo-oja, Jari (2025) Debatt. Kvarkenbron behövs – bind ihop Norden. Norran, 10.12.2025. https://www.norran.se/debatt/artikel/kvarkenbron-behovs-bind-ihop-norden/rx7vk2yl
- Myllylä, Yrjö & Kaivo-oja, Jari (2025) Debatt: Nordic Connector – en lönsam investering. Vasabladet 28.11.2025. https://www.vasabladet.fi/Artikel/Visa/931705
Taustaselvityksiä Myllylän ja Kaivo-ojan puheenvuoroille:
Ojala, Katja – Drageryd, Lars – Sahlgren, Daniel – Beskow, Alex – Al-Metwali, Abdulrahman –Kankaanpää, Laura & Lonka, Tuomas (2025) Merenkurkun kiinteä yhteys, tarveselvitys – Loppuraportti 5.2.2025. Väyläviraston julkaisuja 59/2025, https://doria.fi/handle/10024/192698
Talvitie, Antti & Eranti, Esa (2025) Nordic Connectorin kysyntäperusteinen tarve- ja toteutettavuusselvitys. Professori Antti Talvitien ja Tekniikan tohtori Esa Erannin selvityksen Power Point -esitys, Nordic Connector – Presentations, 21.8.2025: https://www.erantiengineering.fi/kvarken02-presentations.htm