Rauman telakka on murroksessa. STX Finland ilmoitti keskittävänsä yhtiön toiminnot Suomessa Turkuun. Taustalla on mm. valtion tulkinta roolistaan ja mahdollisuuksistaan suurten risteilykauppojen rahoittamisen järjestelyissä mm. vuoden 2012 loppupuolella. Murrokseen liittyy, että jonkin on loputtava, jotta uusi voi alkaa ja syntyä. Murroksessa on aina mahdollisuus, että tulevaisuus on parempi kuin edeltävä aika – jos on visioita, osaamista, resursseja ja johtamistaitoa. Vaaditaan myös luottamusta, yhteen hiileen puhaltamista erityisesti yritykset-kunta-valtio -akselilla – tästä on nyt käytännössä puutetta, jos on visioista ja johtajuudesta. Allekirjoittanut tällä ja muilla teksteillä ja esiintymisillään ja sovelluksillaan on valmis etenkin vision tuottamiseen ja toimimaan hyvänä tukena myös muissa – jos se mahdollistetaan.
Katson omana mielipiteenäni, että murroksen yksi keskeinen aiheuttaja on valtio, sen politiikot ja virkamiehet – ei markkina tai niiden muutos, jota tilanteesta syytetään mainitulla puolella. Kaiken kaikkiaankin olen viime aikoina havahtunut siihen, miten tärkeässä asemassa virkamiehet ja politiikot ovat yritysten kehittymiselle lainsäädännön ja sen soveltamisen ja tulkinnan kautta. Suomen kannalta keskeisillä telakkateollisuuden osa-alueilla markkinat ainakin kasvavat, tietenkin tarjonta ja kilpailu sen myötä myös, mutta Suomella on hyvät mahdollisuudet jo nykyisten markkinaosuuksien perusteella monilla lohkoilla (mm. jäänmurtajissa 60 % osuus ja erikoislaivat, risteilijöissä kokoluokasta riippuen 20-80 % osuus ja autolautoissa 40 % osuus). Kilpailijat eivät näissä ole olleet pääasiassa vielä halpatuotantomaat vaan muut EU-maat (etenkin suurissa risteilyaluksissa). Taustalla nykytilanteeseen ja kriisiin vaikuttavat tekijät mm. valtion roolista, laintulkinnasta jne. (ks. lisää liitteinä olevista artikkeleista, ja mm. ”Virkamies, politiikka ja yrittäjyys” artikkeli). Ilman näiden toimijoiden roolin uutta arviointia, murroksesta tuskin selvitään menestykseikkäimmin uuteen parempaan aikaan muillakaan yhteiskunnan lohkoilla. Kyse ei ole niinkään uudesta rahasta vaan vastuunottamisesta, toimintaympäristön muutosajureiden ymmärtämisestä, itsenäisestä ajattelusta ja viranomaisten tärkeän ja vaikuttavan roolin ymmärtämisestä yrityskehitykselle. Valtiolta tarvitaan isännän otteita.
Suomessa on harjoitettu viimeiset 20 vuotta ns. vertikaalista klusteripolitikkaa. Tästä hyviä esimerkkejä ovat tuontaverkostoja luoneet Nokia ja telakkateollisuus, jossa tuotanto on kustannussyistä hajoitettu verkostoihin ja saatu näin kilpailuetua. Klusterin toimijoiden lähekkäisyys on ollut keskeistä. Näitä verkostoja valtio on jopa suojellut niin, että on laadittu Lex Nokiaa ja muita kilpailua estäviä lakeja. Nytkin on edelleen vaarana telakkapuolella, että suurinta toimijaa kumarretaan , jos kilpailua ”uhkaa” tulla – vaikka Nokian tavoin näemme, että hyvän sään aikana tullut kilpailu voisi olla kaikkien etu. Viime aikoina on kuitenkin erheellisesti alettu painottamaan tuotantoverkoston arvoverkkojen kansainvälistämistä ja aktiivista hajoittamista jopa valtion toimesta ja sen omilta tutkimuslaitoksilta tilaamilla tutkimuksilla niin, että verkot hajoavat ja menettävät klusterin toimijoiden lähekkäisyydestä johtuvan kustannuskilpailukykynsä. Tietyt verkon osat kyllä kansainvälistyvät, kuten on nähty vaikkapa potkurilaitepuolella tapahtuneen (esim. Rauman Steerprop). Mielestäni tästä aktiivisesta hajottamisesta juuri telakkateollisuuden osaamisen vienti esimerkiksi Ranskaan tai Nokian toimintojen hajauttaminen ovat esimerkkejä, joiden tulokset ovat nähtävillä. Toisenlaisiakin malleja on lukuisia. Esimerkiksi vierailin syyskuun alussa 800 henkeä työllistävässä Lumon-parvekelasitehtaassa, joka toimii maailmanlaajuisesti alansa johtavana toimijana, mutta ei ole tietoisesti lähtenyt hajottamaan tuotantoverkostoaan maailmanlaajuiseksi. Kysymys on uskomuksista, ajattelusta tai ajattelemattomuudesta. Vertikaalinen klusteriajattelu on edelleen tärkeä, mutta nyt on tuhannen taalan paikka luoda Suomeen ns. horisontaalista klusteroitumista telakkateollisuuteen. Tämä tarkoittaa kilpailevia telakoita yhden isännän sijaan. Horisontaalisessa klusteroitumisessa lähekkäisyyteen hakeutumisen syynä on oppiminen (etenkin kilpailijoilta) ja sen myötä jatkuvasti maailman markkinoille kelpaavat innovaatiot. Tämän mallin aktiivinen edistäminen luo entistä innovatiivisemman toimintaympäristön ja voi parhaimmilaan vetää tänne kansainvälisiä toimintoja ja synnyttää uusia kilpailijoilta oppimisen ja niitä palvelevien verkostojen vuoksi. Tässä koulutus taas nousee entistä tärkeämpään avainasemaan mm. valtion politiikassa (- joko offshorekoulutus ja teknikkotason koulutus on laitettu kuntoon yms.?)
Rauman telakan visioksi näkisin alustavasti keskittymisen erityisesti arktisiin aluksiin, muihin erikoisaluksiin, kuten tutkimuslaivoihin, offshore-tuotantoon ja kotimaisen puolustusteollisuuden tarpeisiin mm. Arktisen meriteknologian ennakointihankkeen pohjalta muodostuneeseen näkemykseen perustuen. Mahdollisuuksia on muitakin ja näiden sisällä tarkennettavia alalohkoja, joissa mm. mainittu hanke auttaa , mikäli sen tuloksia prosessoidaan alueellisissa sovelluksissa Rauman telakan vision tarpeisiin (ks. mm. hankkeen jatkotoimenpideaihioiden mahdollisuudet jäljempänä).
Arktisten alusten kysyntä maailmanlaajuisesti on kasvamassa, samoin kuin erityisesti arktinen offshore-toiminta. Uusia aluksia tarvitaan Suomeen mm. oman rannikon ja muualle Itämeren alueelle tulevien LNG-terminaalien kaasuhuoltoon. Erikoisalusten, kuten vaikkapa erilaisten merentutkimusalusten kysyntä kasvaa mm. merten merkityksen kasvaessa vaikkapa perinteisten mineraalien lähteenä, samoin kuin energiatuotannon ja ruoan lähteenä. Telakan omistuspohjasta riippuen focus markkinoissa voi jonkun verran vaihdella. Katsoo lisää mm. Arktisen meriteknologian ennakointihankkeen sivuilta, www.amtuusimaa.net.
Omistuspohjana kolmijako yritykset-alue-valtio olisi harkittava – joka tapauksessa näiden toimijoiden yhteistyö on avainasemassa. Kaikilla näillä osapuolilla on erittäin tärkeä rooli kokonaisuudessa. Mukana voi olla myös kansainvälistä omistusta, mutta kannattanee miettiä, mikä on osuus, joka kannattaa kuitenkin pyrkiä pitämään omissa käsissä. Alueella, kuten kunnilla, on tärkeä rooli telakan ja sen innovaatioympäristön kehittämisessä esim. erilaisilla aluekehitysohjelmilla (vrt. perheyrittäjätaustainen Saksan Mayerin telakka ja sen investoinnit). Yritysomistajuus on tärkeä mm. telakan kannattavan toiminnan ja toiminnan suunnan määrittelyssä. Valtio on erittäin tärkeä paitsi omien laivatilausten näkökulmasta myös erityisesti päänavaajana hankkeisiin, joihin telakan tuotteet kohdistuvat. Risteilyalustoiminnassa valtion rooli oli keskeinen rahoituksen järjestelyssä. Jos unohdetaan risteilyalukset ja matkustaja-autolautat, käteen jää pitkälti luonnonvarojen hyödyntämiseen tarvittavata alukset – näissä vasta valtion intressit nousevat maailmalla keskeiseen rooliin, mikä ei vähennä Suomen valtion vaikutusmahdollisuuksia kauppojen hankinnassa vaan suorastaan lisää sen roolia risteilyaluskauppoihin verrattuna. Omistuspohja myös sitoo yhteen innovaatiotoiminnan kannalta keskeiset toimijat. Yhteistoimintaa voidaan tehdä myös ohjelmin ja rakentamalla fyysisiä ympäristöjä yhteistyön mahdollistamiseksi. Uutta rahaa ja virtaa syntyy vasta, kun innovaatiotoiminnan kannalta keskeiset osapuolet kykenevät yhteistyöhön. Yksi hyvä esimerkki mallista on pörssiyhtiö Technopolis, jossa Oulun kaupunki on suurin omistaja. Yhtiö laitettiin pystyyn yritysten-valtion (Kera) ja Oulun kaupungin tuella ja panostuksilla jo 1980-luvulla. Katso lisää KTM-julkaisuista ”Yhteistyömahdollisuudet kaupunkiseutujen klusterikehittämisessä”.
Toiminnot vaativat kumppanikseen nykyisin mielestäni jopa vastuutaan välttelevää valtiota mm. siitä syystä, että maailmalla näihin kasvaviin toimintoihin investointeja tekevät juuri pitkälti valtio-omisteiset yhtiöt eikä nykyisellä ”valtio ei voi tehdä mitään” politiikalla pärjätä. Joka tapauksessa keskeisiä luonnonvaroja, kuten öljyä ja maaperän rikkauksia pidetään usein valtioiden omaisuutena (paitsi Suomessa). Raaka-aineiden hintojen ja siten luonnonvarojen merkityksen kasvaessa, myös valtioiden intressit kasvavat luonnonvaroihin ja niiden hyödyntämiseen. Tämä koskee suoraan telakkateollisuutta. Muutenkin voidaan väittää jopa niin, että mitään olennaista yksityiselläkään puolella ei ole syntynyt ilman valtion myötävaikutusta Suomessa tai muuallakaan maailmassa (näin esim. meriteollisuuden menestystuotteet, potkuriklusteri, Nokia, IPhone jne.). Valtio, sen lakia säätävät poliitikot ja virkamiehet, ovat se rajapinta, minkä itse katson avainasiaksi yleisemmenkin nykyisessä tilanteessa. Katso lisää artikkeleista ”Miksi innovaatiot eivät etene?” (etenkin lain ja sen tulkinnan vaikutus) tai ”Hyvän ja huonon päätöksen kriteerit”.
Em. teksti on ennen muuta mielipidekirjoitus eikä suoraan raportoi tehtyjä tutkimuksia. Siten esim. uusien tutkimus- ja ennakointisovellusten myötä käsityksiini voi tulla pieniä muutoksia.
Miten eteenpäin? Koulutus on yksi avain. Koulutus Case
Koulutuksen jälkeen RD Konseptin mukaiset strategiasovellukset tuovat suunnan, kirkastavat vision ja tuottavat tarvittavat toimenpiteet.
Tilaa koulutusta – koulutuksessa hyödynnetään mm. seuraavia materiaaleja
(huomio EU-komission rakennemuutoksen hallintaseminaarissa 18.10.2010 Brysselissä)
.
Seuranta:
Millainen on tulevaisuuden teollisuuspuisto? Yrjö Myllylän esitelmä telakan lopettamisen jälkeen I see business – Rauma Sea Side Indstry Park -tapahtumassa 2015.
Valtio Rauman telakan osaomistajaksi: ”Mahdollistaa suurten laivojen valmistuksen”, YLE 2015
Hallitus vahvisti sotalaivatilauksen Rauman telakalta ja Saabilta, hinta nousi liki 100 miljoonaa euroa – Katso tiedotustilaisuus, YLE 2019
Viron presidentti kastoi Tallinkin uuden aluksen Raumalla – telakka nousi tuhkasta miljardibisnekseksi, YLE 12.8.2021
Yrjö Myllylä 