horisontaalinen klusteroituminen

Yksittäisen yrityksen kehittämisen sijaan alueyhteisön ja yhteiskunnan on tehtävä valinnat kehitettävistä aloista

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ
Kaleva 101208

Kaleva 101208

Ajankohtaiset Nokian irtisanomiset mm. Salossa ja Oulussa pakottavat huomion kiinnittämistä rakennemuutoksen hallintaan. Mielestäni viisasta olisi käyttää näillä alueilla EU:n parhaimmaksi arvioitua alueellisen ennakoinnin käytäntöä ammattimaisesti public-private -mallilla sovellettuna osana meneillään olevaa muutosprosessia. Konsepti palkittiin Brysselissä EU:n komission arviointiprosessin tuloksena syksyllä 2010.

RD Aluekehitys Oy on ollut keskeisesti vaikuttamassa menetelmän kehittämiseen vuodesta 2006. Lisätietoja palkitusta konseptista mm. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaarissa 2011 pidetyssä Yrjö Myllylän esitelmässä. Sen mukaisesti on tehty mm. mallisuoritus Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015. Tekijä on edelleen valmis yhteistyöhön mm. nyt rakennemuutoksen alaisiksi luokiteltujen alueiden kehittämiseksi. Väite on, että pelkkä rahan lisääminen ei yksistään riitä rakennemuutoksen hallitsemiseksi. Ks. esimerkiksi aiemmat puheenvuorot ja esiintymiset rakennemuutoksiksi nimettyjen paikkakuntien tilaisuuksissa.

Helposti sanottu, mutta vaikeammin tehty? Välineitä on siis kyllä olemassa, kuten tulevaisuudentutkimuksen metodit ammattimaisesti mm. em. tapaan sovellettuna. Julkiselta puolelta metodien käyttöönotto edellyttää tilaamista oman tekemisen sijaan. Esim. EU:n komission toimeksiannosta YK:n ILO arvioi kehittämämme menetelmän EU:n parhaimmaksi rakennemuutoksen hallintamentelmäksi, yhtenä perusteena tietojeni mukaan myös public private -toteutusmalli. Missio metodin käytöstä on ollut mielessä kohta 20 vuotta, mutta näkisin sen mahdollisuudet huomattavasti suurempana kuin on tähän asti käytetty. Ennakoinnissa, kuten monessa muussakin toiminnoissa julkiset toimijat haluavat kehittää ja tuottaa edelleen itse palveluita sen sijaan, että keskittyisivät osaamisen ja tuotteistamisen ja viennin edistämiseen tilaaja-tuottaja -mallia soveltaen – mikä malli esimerkiksi teknisellä sektorilla on vakiintunut jo vuosikymmeniä sitten synnyttäen useita menestyneitä yrityksiä Suomeen.

Esimerkiksi kaivosteollisuus voisi työllistää huomattavasti enemmän suomalaisia kuin nyt on tehty, jos metodia käytettäisiin toimialan tarpeisiin (ks. aloite linkissä). Alan vuokratyövoiman hankinta on ulkomailta jo aloitettu tietojeni/tekemieni selvitysten (TEM 39/2011) mukaan, valtiovalta on ilmoittanut keskeisen ministerin suulla, että jos näin käy, olemme epäonnistuneet. Toistaiseksi en ole kuitenkaan havainnut merkittäviä toimia esitetyn tyyppisen työvoiman ja koulutustarvemallin soveltamiseksi alan tarpeisiin – ainakaan julkisten tarjouspyyntöjen perusteella.

Toisaalta alueilla ja klustereissa on muistettava, että tuotteita pitää olla jatkuvasti eri elinkaaren vaiheissa, niin auringon nousun, tähtituotteita kuin aivan välttämättömiä lypsylehmiäkin. Näitä lähtökohtia osaltaan pyritään soveltamaan nyt mm. ajankohtaiseen meriteknologiaan eräässä hankkeessa, joka ehkä voisi olla konseptina esimerkkinä myös tietoliikennalan valtakunnallisille ja alueellisille hankkeille.

Yksittäisen yrityksen sijaan ”yhteiskunnan” tulisi siis tunnistaa ja valita kehitettävät alat ja pikemminkin kehittää valittua alaa ja luoda alalle hyvä innovaatio- / oppimisympäristö (horisontaaliset ja poikkileikkaavat teemat). Toisin sanoen vertikaalisen klusteroitumisen rinnalla on painotettava ns. horisontaalista klusteroitumista. Tämä tapahtuu usein juuri välttämällä yksittäisen yhtiön ylivaltaa politiikassa. Pikemminkin on toimittava joskus yhtiöiden tahdon vastaisesti – toisin kuin viime vuosikymmenenä on monessa tapauksessa toimittu. Monessa tapauksessa kaikkien etu on, että toimijoille haetaan kilpailijoita yrityksen tai toimijan suojelemisen sijaan (vrt. Lex Nokia).

Tosin on myönnettävä, että joissakin tapauksissa voi olla perusteltuakin, että esimerkiksi valtio on vahvasti mukana edistämässä yksittäisen yrityksen kehittymistä. Näin näkisin tällä hetkellä esimerkiksi luonnonvarasektorilla olevan tarve. Koska luonnonvarat kuuluvat yleensä valtioille ja suuryritysten intressipiirien ytimeen, tarvittaneen valtiota mm. porttien avaajaksi pk-sektorille. Tällöin valtion voi olla syytä ottaa vahva rooli yrityksissä, jopa tietyissä valtionyhtiöissä niiden strategioita tarkistamalla.

Parasta aluekehitystä valitun toimialan tai klusterin kehittämiseksi voisi jossakin tilanteessa tai ehkä useinmiten olla kilpailijoiden hankkiminen, näin ehkä varmimmin mm. osaamista ja innovaatioita korostavassa ICT-klusterissa. Esimerkiksi pitäisikö Suomea ja sen keskeisiä tietoliikenteen alueita markkinoida nyt useammalle Nokian kilpailijalle sijaintipaikkana, kuten nyt Oulussa on jo ehkä etupainotteisesti tehty ja saatu mm. Ericssonin tutkimuskeskus alueelle? Olisiko tämä ollut mahdollista jo muutama vuosi sitten, kun Lex Nokiaa säädettiin?

Politiikan painopistettä pitäisi siis siirtää 90-luvun alun vertikaalisen klusteroitumisen mallista yhä enemmän lisäksi horisontaaliseen klusterimalliin, jossa lähekkäisyyteen hakeutumisen syynä on oppiminen ja innovointi – lähinnä kilpailijoilta – kuten alla ja vieressä olevan Kalevan artikkelin pääsanoma tavallaan on. Tosin, jos keskitytään kapeille erikoisalueille, tämä voi olla joskus vaikeaa, koska kumppanit ovat silloin todennäköisemmin hajallaan maailmalla.

Seuraavassa em. asiaa, vertikaalista ja horisontaalista klusteroitumista ja tulevaisuuden tutkimuksen ja ennakoinnin tarpeellisuutta on pohdittu vuoden 2008 Lex Nokiaksi ristityn lain säätämisen yhteydessä:

Artikkeliehdotus 5.12.2008
(julkaistu Kalevassa otsakkeella ”Lex Nokia amupuu tykillä kärpästä”):

Lex Nokia ei tue oppimista ja innovointia – lakiehdotuksen taustalla kilpailun estäminen

Lex Nokiaksi ristitty laki toteutuessaan voi uhata myös Nokia-klusteria ja sen keskeisiä maantieteellisiä toiminta-alueita Suomessa – laki estää oppimista ja innovointia.

Lex Nokian taustalla on arvioitu olleen yhtäältä Oulun seudun tapahtumat, jossa osa työntekijöistä 2000-luvulla alussa siirtyi kilpailevaan yritykseen ja jatkoivat yhteydenpitoa entisen työnantajan työntekijöiden kanssa. Lojaalisuus kulloisellekin työnantajalle on perusarvo. Oulun tapahtumiin on ehkä liittynyt epäkorrekteja piirteitä, mutta pyrkimys estää kilpailua Lex Nokian taustalla on kestämätön lähtökohtana – kilpailijat toimivat nykyisissä globalisaation olosuhteissa pikemminkin henkivakuutuksena ja takeena yritystoiminnan jatkosta. Oulun seutukin on kehittymässä, jos sitä ei Lex Nokialla estetä, alueeksi, jossa toisiaan lähellä olevat kilpailevat yritykset oppivat toisilta ja innovoivat globaalisti aina kilpailukykyisen variaation tietoliikennetekniikan eri tuotealueilla.

Suomessa yritys- ja aluekehittämisessä on korostettu verkostoitumista 1990-luvun lamasta alkaen. Verkostoituminen on tarkoittanut luottamukseen ja yhteistyöhön perustuvaa verkostoitumista. Yhteistyön tiivistymisen, klusteroitumisen, perimmäisenä selittäjänä ovat olleet kustannussäästöt ja verkoston saama kilpailukyky sitä kautta. Tässä yhteydessä Nokian ympärille syntynyt klusteri on toiminut verkostoitumismallin kouluesimerkkinä. Nokia-veturilla on käytännössä luotu Suomeen menestyviä alueita, jonne muiden verkostossa olevien toimijoiden on kannattanut hakeutua tiiviiden verkostosuhteiden edellyttämien vuorovaikutussuhteiden vuoksi. Alihankkijoiden on ollut taloudellisessa mielessä edullista hakeutua päähankkijan läheisyyteen. Viime aikoina Nokia -vetoisia seutuja ovat olleet esimerkiksi Oulun ja Salon seudut, mutta myös monen muun seudun kehitys on saanut tästä merkittävää lisäpotkua, mm. Tampereen seutu, Jyväskylän seutu ja Espoon seutu. Klusterin taloudelliset vaikutukset ulottuvat koko Suomeen. Metsäteollisuuden vaikeuksien vuoksi Nokia-klusterin suhteellinen merkitys on saattanut jopa korostua viime aikoina Suomen talouden näkökulmasta.

Pelkästään luottamuksellisiin verkostosuhteisiin perustuva ns. vertikaalinen klusterimalli on haavoittuvainen. Kun klusterin ytimenä oleva tuote, esimerkiksi matkapuhelin tai muu kyseisen tietoliikennesegmentin tuote, saavuttaa elinkaarensa pään, toisin sanoen sen voimakkaasti kasvava kysyntä hiipuu tai lakkaa kokonaan, verkosto ei välttämättä kykenekään tuottamaan kilpailukyistä uudistuotetta ja uusiutumaan, jolloin kysynnän hiipuessa koko alue, jossa verkosto toimii, taantuu. Hyväksi esimerkiksi käy Suomessa vaikkapa sellu- ja paperiteollisuus, jonka taantuminen uhkaa montaa yksittäistä seutukuntaa ja kaupunkiseutua.

Kustannussäästöihin perustuva usein fyysistä lähekkäisyyttä edellyttävä vertikaalinen klusteroitumismalli on kuitenkin asetettu viime aikaisissa tutkimuksissa kyseenalaiseksi esimerkiksi ruotsalaisten tutkijoiden Anders Maskellin ja Peter Malmbergin mukaan juuri sen uusiutumiskyvyttömyyden vuoksi. Tulevaisuuden klusteroitumismallissa toimijoiden lähekkäisyyteen hakeutumisen syynä on yhä useammin selkeät oppimis- ja innovaatiotarpeet. On havaittu, että todellista innovointia ja oppimista tapahtuu lähinnä saman alan kilpailijoiden välillä.

Vierekkäin päivittäin toimivat Sony-Erikssonin, Siemensin tai Nokian suunnittelijat voivat olla alueen ja yritystensä kehitykselle arvaamattoman tärkeitä muutosvoimia. Vaikka suunnittelijat ovat lojaaleja työnantajilleen eivätkä riko yrityssalaisuuksia, pihojensa haravoinnin, kahvinjuonnin ja lumitöiden teon yhteydessä keskustellessaan he oppivat toisiltaan sellaisia yritystensä kehittymisen kannalta hyödyllisiä asioita, molemmat ehkä erilaisia, joita kukaan ei perinteisillä mittareille ja tutkimusmenetelmillä kykene mittamaan.

Sony-Erikssonin suunnittelijan toisella puolen asuva toisen alan edustaja, ei kykene hyödyntämään naapurin osaamista omassa toiminnassaan ainakaan siinä määrin, kuin keskustelun pienimmätkin vivahteetkin tarkasti aistiva Nokian suunnittelija. Oppimisen ja innovaatiotoiminnan vuoksi jotkut seutukunnat ja alueet houkuttelevat tulevaisuudessa toimijoita sijoittumaan sinne. Seutukunta, jossa toimii saman alan kilpailijoita, saattaa olla pitkällä tähtäimellä uudistumiskykyisempi ja kehittyvämpi kuin yhden yrityksen, esimerkiksi Nokian, varaan perustuvan seudun kehitys. Alue- ja seutu, jossa tapahtuu kilpailijoilta oppimista, kykenee varioimaan maailmanmarkkinoille aina globaalisti kilpailukykyisen ratkaisun. Kalifornian piilaakso on tästä erinomainen
esimerkki. Suomalaiset huonekaluvalmistajat ovat pitkään tehneet retkiä oppiakseen ns. Italian tuolikolmion, Friulin alueelta.

Suomessa ihmetellään Närpiön seudun menestystä, jossa työttömyys, toisin kuin Oulun seudulla, on maan alhaisinta, maahanmuuttajien määrä suurinta ja kilpailevat kasvihuoneyrittäjät toimivat vieri vieressä. Osa kasvihuoneyrittäjistä on varmasti työskennellyt aikanaan nykyisten ”kilpailijoiden” palveluksessa. On huolestuttavaa, että uusi lainsäädäntö on mitä ilmeisimmin viemässä pohjaa Suomen alueelliselta uudistumiskyvyltä. Hämmentävää on myös ollut todeta kilpailuviranomaisten passiivisuus tämän lain säätämisen yhteydessä. Vaikuttaa siltä kuin kilpailuviranomaiset eivät olisi perehtyneet avoimen innovaatiotoiminnan uusiin teorioihin ja niiden saamaan kansainväliseen huomioon. Useat tutkimukset viittaavat siihen, että avointa innovaatiotoimintaa pidetään tänään perusedellytyksenä toimivalle kilpailulle ja teollisuuden aidolle uudistumiskyvylle.

Elämme kulttuurisessa kehitysaallossa maatalousyhteiskunnan ja teollisuusyhteiskunnan jälkeisessä jälkiteollisessa yhteiskuntavaiheessa. Olemme eläneet sen palveluyhteiskuntavaihetta, jossa palvelualan ammatit ovat olleet suurin yksittäinen työllistävä ala. Olemme siirtymässä informaatioyhteiskuntavaiheeseen, jossa suurin osa väestöstä työskentelee informaation jalostusprosessiin liittyvissä tehtävissä seuraavina vuosikymmeninä. Keskustelu pitäisi suunnata Lex Nokian ja kilpailun estämisen sijaan siihen, että millaiset informaatioyhteiskunnan ratkaisut ovat nostamassa Suomea ja koko maailmaa seuraavaan pitkään nousuun ja tukemassa uusia innovaatioita.

Miten yritysten välisen kilpailun kitkemiseen pyrkivä Lex Nokia sopii avoimen innovaatioteorian mukaiseen Linux-, Wikipedia-, Facebook- ja
virtuaaliseen sosiaalisen median maailmaan, joissa keskeistä on avoimuus, vertaistuki ja yhteistyö? Mitkä ovat Lex Nokian ajajien ääneen sanomattomat perusmotiivit? Olisi syytä huolella pohtia sitä,
ovatko nämä motiivit maailman mittakaavassa nykyisen talouskriisin syitä vai ratkaisutekijöitä? Olemme selvästikin siirtymässä jatkuvan oppimisen aikakaudesta jatkuvan innovoinnin aikakauteen. Jos ja kun
näin on, Lex Nokia on jo syntyessään vanhentunut laki.

Jos aluekehittämisen huomio kiinnitetään edelleen tutkimuksen ja koulutuksen kehittämiseen tulevaisuuden kannalta oikeille painopistealueille tulevaisuustietoa hyödyntäen ilman yksittäisen yrityksen täysin määräävää vaikutusta ja ilman markkina-aseman väärään hyödyntämistä, liikutaan pitkällä tähtäimellä kestävällä pohjalla. Sekä vertikaalinen että horisontaalinen klusteroituminen tarvitsevat osaamista tuottavia instituutioita palvelukseensa. Osaamiseen suuntaamiseksi tulevaisuuden informaatioyhteiskunnan mahdolliset ja toivotut painopistealueet saadaan parhaiten haltuun ammattimaisella tulevaisuudentutkimuksen ja aluekehittämisen käsitteistön soveltamisella ja asianmukaisilla menetelmillä, kuten Delfoi-menetelmällä.

Suomen kansallisen kilpailukyvyn varmistamiseksi on hyvin
tärkeää varmistaa vapaan kilpailun toimivuus jälkiteollisessa yhteiskunnassa ja sen kannalta keskeisillä markkinoilla. Eräs tekijä, miksi perinteiset teollisuusalat ovat ajautuneet Suomessa nopeaan kriisiin, on juuri näiden teollisuusalojen tottumattomuus globaaliin toimintaympäristöön ja sen mukanaan tuomaan kilpailuun. Suomi on tarjonnut näille yrityksille suojaisan sataman hyvin pitkään, mutta kiihtynyt globalisaatio ja kilpailu ovat nyt pakottaneet nekin avaamaan silmänsä ja keskittymään aitoon innovaatiovetoiseen kehittämistoimintaan.

Protektionismiin tähtäävällä lainsäädännöllä ei ole koskaan ollut suotuisia vaikutuksia yritysten kilpailukykyyn. Tuskin niin tulee olemaan nytkään. Jos olisi, se olisi historiallinen ihme. Tulevaisuutta ei pitäisi rakentaa ihmeiden toteutumisen varaan.

Yrjö Myllylä, YTT, Delfoi-manageri
Alueellisen ennakoinnin asiantuntija
Oy Aluekehitys RD
http://www.rdmarketinfo.net

Jari Kaivo-oja, HTT, YTM, Tutkimusjohtaja
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Turun kauppakorkeakoulu
http://www.tse.fi/tutu

Ks. myös blogiartikkelit:

Lex Nokia ei tue oppimista (Savon Sanomat)

Rohkeat alueellisen osaamisen valinnat ja suuryritysten intressit

EU:n paras alueellisen ennakoinnin käytäntö

EU-palkittu TKTT innovaatiojärjestelmänä

Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015

Rohkeat alueelliset osaamisen valinnat ja suuryritysten intressit

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 5. Koillisväylä, Arktinen meriteknologia, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ
Kaleva 101208

Kaleva 101208

Myllylä, Yrjö & Jari Kaivo-oja (2008). Lex Nokia ampuu tykillä kärpästä. Kaleva 10.12.2008. pdf: Kaleva101208

Horisontaalista, uuden aikakauden klusteroitumista, ei Lex Nokia -lähtökohdista tapahtuvan kehityksen uutisoimista:

Kaleva 22.9.2011: Ericson tuo Ouluun 200 uutta työpaikkaa.

Tausta-ajatuksia em. Myllylä & Kaivo-oja artikkeliin liittyen

Suomessa on paljon esimerkkejä, miten yksi vahva teollisuusyritys on hallinnut seudullista kehitystä. Esimerkiksi metsäteollisuuden yhtiöt ovat hallinneet useita paikkakuntia joskin valtakunnan tasolla ne toimivat myös kilpaillen. Selvemmin erityisesti Nokia ja vaikkapa telakkayhtiö STX Europe ovat olleet alallaan merkittävimpiä toimijoita ja valtakunnan ja tiettyjen toimintapaikkakuntien erityisesessä ”suojelussa”. Käytännössä alueet ovat ainakin tietyssä tapauksissa noudatteneet hallitsevien suuryritysten intresseistä lähtevää alueellista kehittämispolitiikkaa tai eivät ole muutoin kyenneet luomaan vahvaa alueen omaa alueellisen kehittämisen strategiaa. Alueen kehittäjien tahto on kärjistetysti ollut yhtä kuin suuryritysten tahto. Nämä suuryritykset ovat olleet yhä selvemmin ”kasvottomien omistajien” omistamia. Murrosaikana on kuitenkin kohtalokasta, jos tulevaisuuden nousevat alat eivät saa yhteisön tukea, ja kasvottomien tai kaukaisten maiden pääomien intressit hallitsevat alueyhteisöä. Tällä hetkellä joillakin paikkakunnilla haetaan kuumeisesti uusia mahdollisuukai entisen elinkeinopohjan pettäessä. Se tuote, mitä alue tuotti, saavutti elinkaarensa pään. Yritys ei kyennyt uusiutumaan ja kehittämään uutta tuotetta ainakaan ko. paikkakunnalla maailmanmarkkinoille.

On inhimillistä, että kuntien ja valtion toimijat kumartavat suurimpien veronmaksajien suuntaan, koska ne ovat verotulojen kautta niistä riippuvaisia. ”Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.” Tärkeämpää ja vastuullisempaa yhteisten varojan käyttöä on kuitenkin luoda osaamisen pohjaa tulevaisuuden kannalta relevanteille osaamisen alueille. Käytännössä tämä mm. tarkoittaa, että alueelliset toimijat ja valtio toimisivat viisaammin pitkällä aikavälillä, jos he pyrkisivät suuryritysten vastustuksesta huolimatta hankkimaan niille kilpailijoita. Tämä on myös näiden suuryritysten etu, vaikka he eivät sitä viestiä voi helposti itse sanoa. Eli parasta yritys– ja aluekehityspolitikkaa olisi ollut hankkia aktiivisesti kilpailijoita Suomeen metsäteollisuudelle, Nokialle, telakkayhtiöille jne. Toisaalta joidenkin ajattelijoiden mukaan vanhan on ensin väistyttävä tieltä, ennen kuin uusi voi nousta. Uskon, että oikeilla menetelmillä ja oikeiden yhteistyökumppaneiden kanssa voidaan luoda myös riittävän ajoissa alueellista ja seudullista kulttuuria niin, että osaamisen valinnat on jatkuva prosessi eikä totaalista pohjan menetystä pääse tapahtumaan yhtäkkiä.

Alueellisten ja valtion toimijoiden olisi tärkeämpää keskittyä tuottamaan osaamista tutkimuksen, koulutuksen, tuotekehityksen ja muilla tavoilla – kuten vaikkapa innovatiivisen tilauksin – valituille ja mm. vahvojen ennakoivien trendien tukemille painopistealueille kuin olla pelkästään yhden teollisuuden alan juoksupoikana – esimerkiksi kaikki tutkimus,tuotekehitys ja koulutus vain yhden yrityksen lähtökohdista. Samalla tulee huomioida, että alue tarvitsee tämän päivän ”lypsylehmä-aloja”, ja tulevaisuuden kannalta tuettavia ”auringonnnousun aloja”, tähtäimessä ”tähtiklusterit” ja uudet ”lypsylehmät” (ks. tarkemmin esimerkiksi Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015 -luonnos). Ei tulisi toteuttaa orjallisesti pelkästään suurimpien veronmaksajien intressejä, jotka usein edustavat jo luonteeltaan väistyviä teemoja tai jotka pyrkivät suojaamaan omaa tuotantoaan ja siten vaikuttavat myös siihen, että eivät kykene uusiutumaan. Tällaista jatkuvaa alueellista kehittämistyötä tukee esimerkiksi Delfoi-menetelmällä tehtävät rohkeat alueelliset osaamisen valinnat (ks. esim. em. linkissä oleva elinkeinostrategia). Mahdollisuuksia on. Kansallisesti uusia kehittyviä aloja ovat esimerkiksi kaivosklusteri ja arktinen teknologiaosaaminen, joiden merkitystä ei olla vielä riittävästi tiedostettu. (Matkailu, hyvinvointi ja ympäristö- ja energiateemat ovat jo keskusteluissa aika hyvin mukana.) Tosin kaivosyhtiöihinkin saatetaan yksittäisellä paikkakunnalla julkisten toimijoiden toimesta suhtautua samaan tapaan kuin em. metsäteollisuuteen ym. aiemmin.

Lex Nokia on tavallaan yksi esimerkki suuryrityksen pyrkimyksestä estää kilpailua, vaikka yhtiö siitä itse kaiketi irtisanoutui. Siihen voidaan kuitenkin ajatella kytkeytyneen jonkin verran protektionistista ajattelua, minkä seuraukset ovat nyt nähtävillä. Tietoyhteiskunta on vasta käsitykseni mukaan alkumetreillä ja tässä mielessä oikein toimittuna ICT-klusteri ja tietoyhteiskunta teema tarjoavat edelleen erittäin keskeisen mahdollisuuden eri alueilla (esimerkiksi nyt olisi tärkeää vetää valokuitukaapelia mahdollisimman moneen taloukseen siitäkin huolimatta, että Suomea on haluttu pitää viime aikoina langattoman tiedonsiirron mallimaana ja koelaboratorioana – tässäkin langattomuudenkin liiallisessa korostamisessa aluekehityksen ja tietoyhteiskuntakehityksestä tipahtamisenkin riskillä voi olla näkösällä liikaa yksittäisten suurten toimijoiden intressit. Kenties kattava valokuituverkko tarjoaisi paremman alustan myös esimerkiksi Nokialle – olemme kait siirtymässä maailmaan, jossa Internet on verkko, joka tarvitsee erilaisia käyttöpäätteitä. Kännykkä ja perinteinen matkapuhelinverkko lienevät tavallaan elinkaarensa loppupuolella). Kaleva otsakoi tekemämme kirjoituksen: ”Lex Nokia ampuu tykillä kärpästä” ja ”On huolestuttavaa, että uusi lainsäädäntö on mitä ilmeisemmin viemässä pohjaa Suomen alueelliselta uusiutumiselta”. Savon Sanomat puolestaan laittoi otsakkeeksi ”Lex Nokia estää oppimista”. Seuraavassa tarkemmin em. ajatuksen taustaa Kalevalle jätetyn ja julkaistun käsikirjoituksemme pohjalta. Painopiste sanomassa on ns. horisontaalisen klusterikäsitteen käyttöönotto, joka tukee oppimista ja innovointia.

Artikkeliehdotus 5.12.2008:

Lex Nokia ei tue oppimista ja innovointia – lakiehdotuksen taustalla kilpailun estäminen

Lex Nokiaksi ristitty laki toteutuessaan voi uhata myös Nokia-klusteria ja sen keskeisiä maantieteellisiä toiminta-alueita Suomessa – laki estää oppimista ja innovointia.

Lex Nokian taustalla on arvioitu olleen yhtäältä Oulun seudun tapahtumat, jossa osa työntekijöistä 2000-luvulla alussa siirtyi kilpailevaan yritykseen ja jatkoivat yhteydenpitoa entisen työnantajan työntekijöiden kanssa. Lojaalisuus kulloisellekin työnantajalle on perusarvo. Oulun tapahtumiin on ehkä liittynyt epäkorrekteja piirteitä, mutta pyrkimys estää kilpailua Lex Nokian taustalla on kestämätön lähtökohtana – kilpailijat toimivat nykyisissä globalisaation olosuhteissa pikemminkin henkivakuutuksena ja takeena yritystoiminnan jatkosta. Oulun seutukin on kehittymässä, jos sitä ei Lex Nokialla estetä, alueeksi, jossa toisiaan lähellä olevat kilpailevat yritykset oppivat toisilta ja innovoivat globaalisti aina kilpailukykyisen variaation tietoliikennetekniikan eri tuotealueilla.

Suomessa yritys- ja aluekehittämisessä on korostettu verkostoitumista 1990-luvun lamasta alkaen. Verkostoituminen on tarkoittanut luottamukseen ja yhteistyöhön perustuvaa verkostoitumista. Yhteistyön tiivistymisen, klusteroitumisen, perimmäisenä selittäjänä ovat olleet kustannussäästöt ja verkoston saama kilpailukyky sitä kautta. Tässä yhteydessä Nokian ympärille syntynyt klusteri on toiminut verkostoitumismallin kouluesimerkkinä. Nokia-veturilla on käytännössä luotu Suomeen menestyviä alueita, jonne muiden verkostossa olevien toimijoiden on kannattanut hakeutua tiiviiden verkostosuhteiden edellyttämien vuorovaikutussuhteiden vuoksi. Alihankkijoiden on ollut taloudellisessa mielessä edullista hakeutua päähankkijan läheisyyteen. Viime aikoina Nokia -vetoisia seutuja ovat olleet esimerkiksi Oulun ja Salon seudut, mutta myös monen muun seudun kehitys on saanut tästä merkittävää lisäpotkua, mm. Tampereen seutu, Jyväskylän seutu ja Espoon seutu. Klusterin taloudelliset vaikutukset ulottuvat koko Suomeen. Metsäteollisuuden vaikeuksien vuoksi Nokia-klusterin suhteellinen merkitys on saattanut jopa korostua viime aikoina Suomen talouden näkökulmasta.

Pelkästään luottamuksellisiin verkostosuhteisiin perustuva ns. vertikaalinen klusterimalli on haavoittuvainen. Kun klusterin ytimenä oleva tuote, esimerkiksi matkapuhelin tai muu kyseisen tietoliikennesegmentin tuote, saavuttaa elinkaarensa pään, toisin sanoen sen voimakkaasti kasvava kysyntä hiipuu tai lakkaa kokonaan, verkosto ei välttämättä kykenekään tuottamaan kilpailukyistä uudistuotetta ja uusiutumaan, jolloin kysynnän hiipuessa koko alue, jossa verkosto toimii, taantuu. Hyväksi esimerkiksi käy Suomessa vaikkapa sellu- ja paperiteollisuus, jonka taantuminen uhkaa montaa yksittäistä seutukuntaa ja kaupunkiseutua.

Kustannussäästöihin perustuva usein fyysistä lähekkäisyyttä edellyttävä vertikaalinen klusteroitumismalli on kuitenkin asetettu viime aikaisissa tutkimuksissa kyseenalaiseksi esimerkiksi ruotsalaisten tutkijoiden Anders Maskellin ja Peter Malmbergin mukaan juuri sen uusiutumiskyvyttömyyden vuoksi. Tulevaisuuden klusteroitumismallissa toimijoiden lähekkäisyyteen hakeutumisen syynä on yhä useammin selkeät oppimis- ja innovaatiotarpeet. On havaittu, että todellista innovointia ja oppimista tapahtuu lähinnä saman alan kilpailijoiden välillä.

Vierekkäin päivittäin toimivat Sony-Erikssonin, Siemensin tai Nokian suunnittelijat voivat olla alueen ja yritystensä kehitykselle arvaamattoman tärkeitä muutosvoimia. Vaikka suunnittelijat ovat lojaaleja työnantajilleen eivätkä riko yrityssalaisuuksia, pihojensa haravoinnin, kahvinjuonnin ja lumitöiden teon yhteydessä keskustellessaan he oppivat toisiltaan sellaisia yritystensä kehittymisen kannalta hyödyllisiä asioita, molemmat ehkä erilaisia, joita kukaan ei perinteisillä mittareille ja tutkimusmenetelmillä kykene mittamaan.

Sony-Erikssonin suunnittelijan toisella puolen asuva toisen alan edustaja, ei kykene hyödyntämään naapurin osaamista omassa toiminnassaan ainakaan siinä määrin, kuin keskustelun pienimmätkin vivahteetkin tarkasti aistiva Nokian suunnittelija. Oppimisen ja innovaatiotoiminnan vuoksi jotkut seutukunnat ja alueet houkuttelevat tulevaisuudessa toimijoita sijoittumaan sinne. Seutukunta, jossa toimii saman alan kilpailijoita, saattaa olla pitkällä tähtäimellä uudistumiskykyisempi ja kehittyvämpi kuin yhden yrityksen, esimerkiksi Nokian, varaan perustuvan seudun kehitys. Alue- ja seutu, jossa tapahtuu kilpailijoilta oppimista, kykenee varioimaan maailmanmarkkinoille aina globaalisti kilpailukykyisen ratkaisun. Kalifornian piilaakso on tästä erinomainen
esimerkki. Suomalaiset huonekaluvalmistajat ovat pitkään tehneet retkiä oppiakseen ns. Italian tuolikolmion, Friulin alueelta.

Suomessa ihmetellään Närpiön seudun menestystä, jossa työttömyys, toisin kuin Oulun seudulla, on maan alhaisinta, maahanmuuttajien määrä suurinta ja kilpailevat kasvihuoneyrittäjät toimivat vieri vieressä. Osa kasvihuoneyrittäjistä on varmasti työskennellyt aikanaan nykyisten ”kilpailijoiden” palveluksessa. On huolestuttavaa, että uusi lainsäädäntö on mitä ilmeisimmin viemässä pohjaa Suomen alueelliselta uudistumiskyvyltä. Hämmentävää on myös ollut todeta kilpailuviranomaisten passiivisuus tämän lain säätämisen yhteydessä. Vaikuttaa siltä kuin kilpailuviranomaiset eivät olisi perehtyneet avoimen innovaatiotoiminnan uusiin teorioihin ja niiden saamaan kansainväliseen huomioon. Useat tutkimukset viittaavat siihen, että avointa innovaatiotoimintaa pidetään tänään perusedellytyksenä toimivalle kilpailulle ja teollisuuden aidolle uudistumiskyvylle.

Elämme kulttuurisessa kehitysaallossa maatalousyhteiskunnan ja teollisuusyhteiskunnan jälkeisessä jälkiteollisessa yhteiskuntavaiheessa. Olemme eläneet sen palveluyhteiskuntavaihetta, jossa palvelualan ammatit ovat olleet suurin yksittäinen työllistävä ala. Olemme siirtymässä informaatioyhteiskuntavaiheeseen, jossa suurin osa väestöstä työskentelee informaation jalostusprosessiin liittyvissä tehtävissä seuraavina vuosikymmeninä. Keskustelu pitäisi suunnata Lex Nokian ja kilpailun estämisen sijaan siihen, että millaiset informaatioyhteiskunnan ratkaisut ovat nostamassa Suomea ja koko maailmaa seuraavaan pitkään nousuun ja tukemassa uusia innovaatioita.

Miten yritysten välisen kilpailun kitkemiseen pyrkivä Lex Nokia sopii avoimen innovaatioteorian mukaiseen Linux-, Wikipedia-, Facebook- ja
virtuaaliseen sosiaalisen median maailmaan, joissa keskeistä on avoimuus, vertaistuki ja yhteistyö? Mitkä ovat Lex Nokian ajajien ääneen sanomattomat perusmotiivit? Olisi syytä huolella pohtia sitä,
ovatko nämä motiivit maailman mittakaavassa nykyisen talouskriisin syitä vai ratkaisutekijöitä? Olemme selvästikin siirtymässä jatkuvan oppimisen aikakaudesta jatkuvan innovoinnin aikakauteen. Jos ja kun
näin on, Lex Nokia on jo syntyessään vanhentunut laki.

Jos aluekehittämisen huomio kiinnitetään edelleen tutkimuksen ja koulutuksen kehittämiseen tulevaisuuden kannalta oikeille painopistealueille tulevaisuustietoa hyödyntäen ilman yksittäisen yrityksen täysin määräävää vaikutusta ja ilman markkina-aseman väärään hyödyntämistä, liikutaan pitkällä tähtäimellä kestävällä pohjalla. Sekä vertikaalinen että horisontaalinen klusteroituminen tarvitsevat osaamista tuottavia instituutioita palvelukseensa. Osaamiseen suuntaamiseksi tulevaisuuden informaatioyhteiskunnan mahdolliset ja toivotut painopistealueet saadaan parhaiten haltuun ammattimaisella tulevaisuudentutkimuksen ja aluekehittämisen käsitteistön soveltamisella ja asianmukaisilla menetelmillä, kuten Delfoi-menetelmällä.

Suomen kansallisen kilpailukyvyn varmistamiseksi on hyvin
tärkeää varmistaa vapaan kilpailun toimivuus jälkiteollisessa yhteiskunnassa ja sen kannalta keskeisillä markkinoilla. Eräs tekijä, miksi perinteiset teollisuusalat ovat ajautuneet Suomessa nopeaan kriisiin, on juuri näiden teollisuusalojen tottumattomuus globaaliin toimintaympäristöön ja sen mukanaan tuomaan kilpailuun. Suomi on tarjonnut näille yrityksille suojaisan sataman hyvin pitkään, mutta kiihtynyt globalisaatio ja kilpailu ovat nyt pakottaneet nekin avaamaan silmänsä ja keskittymään aitoon innovaatiovetoiseen kehittämistoimintaan.

Protektionismiin tähtäävällä lainsäädännöllä ei ole koskaan ollut suotuisia vaikutuksia yritysten kilpailukykyyn. Tuskin niin tulee olemaan nytkään. Jos olisi, se olisi historiallinen ihme. Tulevaisuutta ei pitäisi rakentaa ihmeiden toteutumisen varaan.

Yrjö Myllylä, YTT, Delfoi-manageri
Alueellisen ennakoinnin asiantuntija
Oy Aluekehitys RD
http://www.rdmarketinfo.net

Jari Kaivo-oja, HTT, YTM, Tutkimusjohtaja
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Turun kauppakorkeakoulu
http://www.tse.fi/tutu

Artikkeli julkaistu käsikirjoituksen pohjalta myös seuraavissa

Myllylä, Yrjö (2008). Lex Nokia estää oppimista. Savon Sanomat 11.12.2008. http: //www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/lex-nokia-ei-tue-oppimista/306267

Myllylä, Yrjö (2008). Kilpailua pitää vaalia eikä torjua. Salon Seudun Sanomat 9.12.2008.

Yksi malli alueellisten rohkeiden valintojen tekemiseksi on Koillis-Suomen elinkeinostrategiaprosessin malli

Myllylä, Yrjö & Mika Perttunen (2011). Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015 -luonnos. Koillis-Suomen kehittämiskeskus Naturpolis Oy / Koillis-Suomen koheesio- ja kilpailukykyohjelma.
<https://yrjomyllyla.wordpress.com/2011/10/10/naturpolis-oy-koillis-suomen-elinkeinostrategia-2011-2015/>

Ks. myös

Myllylä, Yrjö & Kai Karsma (2005). Maaseudun tulevaisuus ja klusterit – Arviointia Delfoi-menetelmällä. 64 s. Kauppa- ja teollisuusministeriö, Rahoitetut tutkimukset 10/2005. <https://rdaluekehitys.net/2013/05/30/aluekehitys-rd-julkaisuesittely-maaseudun-tulevaisuus-ja-klusterit-arviointia-delfoi-menetelmalla/>

Lehtinen, Pirkko & Myllylä, Yrjö & Suikkanen, Asko (2001): Osaaminen, Koulutus ja Ennakointi – Kemi-Tornio 2010. 192 s. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja A. Raportteja ja tutkimuksia. Kemi 2001.

Myllylä, Yrjö (2001). Yhteistyömahdollisuudet kaupunkiseutujen klusterikehittämisessä. 86 s. Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 22/2001. <https://rdaluekehitys.net/2013/08/11/kasvukeskukset-ja-suuret-kaupunkiseudut-yhteistyomahdollisuudet-kaupunkiseutujen-klusterikehittamisessa-rd-aluekehitys-julkaisuesittely/>

Myllylä, Yrjö (1999). Pohjoinen ulottuvuus: Pohjois-Eurooppaa palvelevat yritykset Suomessa – Kehitettävät klusterit ja niiden kansainvälistämisen tukipalvelujen kehittäminen. 236 s. Kauppa- ja teollisuusministeriö, sisäasiainministeriö, Finnvera Oyj, Finpro, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. RD Market Info -julkaisu. Helsinki 1999. (<https://rdaluekehitys.net/2013/05/30/pohjoinen-ulottuvuus-rd-julkaisuesittely-pohjois-eurooppaa-palvelevat-yritykset-suomessa-kehitettavat-klusterit-ja-niiden-kansainvalistamisen-tukipalveluiden-kehittaminen/>  ks. yhteenveto AlueIntegraattori 5/1999 <https://rdaluekehitys.files.wordpress.com/2013/05/alueintegraattori-51999-s-18-19.pdf >)

Myllylä, Yrjö (1996). Uudenmaan elinkeinoelämän rooli Pohjois-Euroopassa. Uudenmaan liitto, KTM Uudenmaan piiri, MMM Uudenmaan piiri, TM Uudenmaan piiri. Yhteenvetomuistio. Tulokset osittain julkistettu teoksessa Uusimaa 2020 – Kurkistuksia tulevaisuuteen. Uudenmaan liitto – YTV. Helsinki 1997.