Mitä on arktinen teknologia?

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 5. Koillisväylä, Arktinen meriteknologia, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut

(ks. myös uusi kokoava artikkeli aiheesta linkkeineen Kaleva 25.5.2013: “Arktinen osaaminen on Suomen Sampo”)

Arktisessa teknologiassa on huomioitu osa tai kaikki seuraavista arktisen ympäristön ominaisuuksista: mm.

kylmä,
lumi,
jää,
lämpötilanvaihtelut,
nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet,
pimeys,
valo,
pitkät etäisyydet,
herkkä luonto ja
ilmaston muutos.

Riippuu mistä teknologian sovelluksesta on kysymys, mitkä em. ominaisuuksista on huomioitava teknologiaa kehitettäessä eniten.

Kaikki em. ominaisuudet ovat läsnä Suomessa, maailman arktisimman kansakunnan alueella (Suomessa asuvat ovat suurin yksittäinen väestöpopulaatio 60 leveysasteen pohjoispuolella, lähteestä riippuen noin 30-60 % maailman ihmisistä). Pohjoisuuteen kohdistuvan kysynnän kasvaessa suurvaltojen – ja suuryhtiöiden taholta, tälle ympäristön synnyttämälle luontaiselle osaamisellemme on käyttöä ja kasvavaa globaalia kysyntää. Mitä pohjoisemmas mennään, sen enemmän nämä tekijät vaikuttavat, ne on huomioitava, ne ovat läsnä.

Arktinen on hyvä kehitysalusta edelleen uusille tuotteille, vaikka niiden markkinat olisivat muualla maailmassa. – Jopa Nokiakin voitaneen tulkita syntyneen osittain arktisista haasteista, koska yhtenä osana Nokia-tarinan syntyä on pyritty joidenkin mukaan ratkomaan kansallisena tutkimus- ja tuotekehitysprojektina pitkien etäisyyksien tietoliikennehaastetta, väitöskirjoja ja diplomitöitä on tehty runsaasti Nokia-ilmiön synnyttämiseksi. Millaisia tuotteita Suomi voisi tarjota maailmalle, jos se edelleen harvaan asuttu Suomi lähtökohtana ja tuotekehitysalustana ratkoisi ajankohtaisia tietoliikennehaasteita, esimerkiksi miten Suomen harvaan asutuimmassa kunnassa Savukoskella saataisiin toimimaan Internet- ja matkapuhelin jokaisessa talossa, kuten Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015 linjaa- ja toivoo? Arktisten haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan koko Suomea, erityisesti sen korkeakoulututkimusta ja tuotekehitystä.

Arktiset haasteet ovat tarjonneet suoraan esimerkiksi meriteknologiassa useita vientituotteita ympäri maailmaa, kuten hyvin esimerkkien valossa tiedämme vaikkapa laivojen voimansiirtojärjestelmien osalta. Meriteknologiaan sovellettuna riippuu mistä meriteknologian alasta on kysymys, mitkä em. tekijät ja ominaisuudet tulee huomioida teknologian kehittämisessä painokkaimmin (nämä selviävät ajankohtaisessa ennakointitutkimuksessa, josta infoa jäljempänä). Jo pelkästään herkän luonnon huomioonottamiseen on varmasti globaalia kysyntää ja sitä voidaan harjoitella täällä arktisessa ja ylempänä Jäämerellä – siitä esimerkkinä viime päivinä Helsingissä vieraillut Arktisen neuvoston öljyntorjuntaprojektin osanottajat kahdeksasta maasta alan yrityskäynteineen. Nokia siis yhdistää ihmiset ja pohjoisuus suomalaiset. Kun pohjoisuuden annetaan yhdistää edelleen suomalaiset, suomalaiset yhdistävät maailman jatkossakin monin tavoin. Esimerkiksi globaalia kauppaa käydään Wärtsilän moottorit voimanlähteenä ja mm. Vaasan seutu menestyy ja kasvaa.

Monet Suomea ulkopuolelta tarkkailevat näkevät meidän vahvuutemme, mahdollisuutemme ja roolimme olevan juuri arktisen teknologian kehittämisessä ja tuottamisessa. Näin mm. eräs vast’ ikään haastattelemani alaskalainen alan asiantuntija. Tästä kertoo myös lähipäivinä vesille laskettava 1. alus uudelta Arctechin telakalla (Kauppalehti 18. ja 21.6.2012). Myös omassa väitöskirjassani olen tullut johtopäätökseen, että arktiseen teknologiaosaamisen satsaaminen on Suomen riskittömin ja todennäköisesti kannattavin investointi. Kustannuksia ja ympäristöä säästävät ja turvaavat ratkaisut on pullonkaula arktisessa toimittaessa, ratkaisuiden löytäminen yksi keskeinen kehityksen liikkeellepaneva voima.

Olipa esimerkiksi Venäjän kehitysskenaario mikä tahansa, todennäköisimmin Venäjä kuitenkin useimmissa skenaarioissa on kiinnostunut suomalaisesta osaamisesta, koska se on kriittistä ja tärkeää pohjoisten luonnonvarojen hyödyntämiseksi. Tärkeintä Suomessa olisikin satsata laajalla pohjalla arktisen kuljetus-, energia- ja ympäristöteknologian tutkimukseen ja kehittämiseen, kuten eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on kannanotossaan ilmaissut (ks. Sopimusten Venäjä 2030, kannanotto numero 3). Tämän suuntaisesti onkin edetty, mm. ajankohtaisen Tekesin yliopistoille suunnattujen hakujen perusteella.

Suomalaiset ovatkin ”insinöörikansaa” kenties juuri siksi, että olemme joutuneet selviytymään arktisissa olosuhteissa. Kenties näissä olosuhteissa on ollut pakko luottaa toisiimme ja kyetä yhteistyöhön – tämän yhteistyökykyisyyden, luottamuspääoman merkitys on aivan ratkaiseva edelleenkin ja kriittisin tekijä jatkossa, koska yhteistyö vaatii luottamusta, ja uuden teknologian kehittäminen yhteistyötä. Arktinen teknologiaosaaminen ja Pohjoinen luottamus kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Arktisen teknologian kehittämisessä on paljon haasteita ja mahdollisuuksia. Pohdinta ja toiminta pitää saada kuitenkin alueellistettua ja ”yrityslähtöistettyä”. Ajankohtainen alueellinen esimerkkihanke tästä on Uudenmaan ELY-keskuksen RD Aluekehitys Oy:ltä tilaama ”Arktisen meriteknologian ennakointi Uudenmaan pk-yritysten näkökulmasta” hanke. Tässä ”implementointihankkeessa” mm. tarkennetaan, että mitkä arktisen teknologian ominaisuudet korostuvat minkäkin arktisen meriteknologian osa-alueella, päämääränä viime kädessä konkreettisten kehittämishankkeiden käynnistäminen. Voit osallistua hankkeeseen esimerkiksi asiantuntijapanelistina. Lisätietoja osoitteessa www.amtuusimaa.net.

Uudenmaan alueen tapaan vastaavalla tavalla muidenkin Suomen alueilla tulisi käynnistää hankkeita, joissa haetaan kunkin alueen arktisen teknologiaosaamisen painopisteet ja satsauksen kohteet TEM 43/2010 raportin suosituksen numero 70 mukaisesti (ks. raportin sivu 62, tai kuvailulehti aloite nuomero 20) http://www.tem.fi/files/27375/TEM_43_2010_netti.pdf. Allekirjoittanut on osaltaan valmis vastaamaan näihin haasteisiin mm. konsepti- ja menetelmäosaajana.

Yrjö Myllylä 20.6.2012

Katso myös artikkelit

Yksittäisen yrityksen kehittämisen sijaan alueyhteisön ja yhteiskunnan on tehtävä valinnat kehitettävistä aloista

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Kaleva 101208

Ajankohtaiset Nokian irtisanomiset mm. Salossa ja Oulussa pakottavat huomion kiinnittämistä rakennemuutoksen hallintaan. Mielestäni viisasta olisi käyttää näillä alueilla EU:n parhaimmaksi arvioitua alueellisen ennakoinnin käytäntöä ammattimaisesti public-private -mallilla sovellettuna osana meneillään olevaa muutosprosessia. Konsepti palkittiin Brysselissä EU:n komission arviointiprosessin tuloksena syksyllä 2010.

RD Aluekehitys Oy on ollut keskeisesti vaikuttamassa menetelmän kehittämiseen vuodesta 2006. Lisätietoja palkitusta konseptista mm. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaarissa 2011 pidetyssä Yrjö Myllylän esitelmässä. Sen mukaisesti on tehty mm. mallisuoritus Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015. Tekijä on edelleen valmis yhteistyöhön mm. nyt rakennemuutoksen alaisiksi luokiteltujen alueiden kehittämiseksi. Väite on, että pelkkä rahan lisääminen ei yksistään riitä rakennemuutoksen hallitsemiseksi. Ks. esimerkiksi aiemmat puheenvuorot ja esiintymiset rakennemuutoksiksi nimettyjen paikkakuntien tilaisuuksissa.

Helposti sanottu, mutta vaikeammin tehty? Välineitä on siis kyllä olemassa, kuten tulevaisuudentutkimuksen metodit ammattimaisesti mm. em. tapaan sovellettuna. Julkiselta puolelta metodien käyttöönotto edellyttää tilaamista oman tekemisen sijaan. Esim. EU:n komission toimeksiannosta YK:n ILO arvioi kehittämämme menetelmän EU:n parhaimmaksi rakennemuutoksen hallintamentelmäksi, yhtenä perusteena tietojeni mukaan myös public private -toteutusmalli. Missio metodin käytöstä on ollut mielessä kohta 20 vuotta, mutta näkisin sen mahdollisuudet huomattavasti suurempana kuin on tähän asti käytetty. Ennakoinnissa, kuten monessa muussakin toiminnoissa julkiset toimijat haluavat kehittää ja tuottaa edelleen itse palveluita sen sijaan, että keskittyisivät osaamisen ja tuotteistamisen ja viennin edistämiseen tilaaja-tuottaja -mallia soveltaen – mikä malli esimerkiksi teknisellä sektorilla on vakiintunut jo vuosikymmeniä sitten synnyttäen useita menestyneitä yrityksiä Suomeen.

Esimerkiksi kaivosteollisuus voisi työllistää huomattavasti enemmän suomalaisia kuin nyt on tehty, jos metodia käytettäisiin toimialan tarpeisiin (ks. aloite linkissä). Alan vuokratyövoiman hankinta on ulkomailta jo aloitettu tietojeni/tekemieni selvitysten (TEM 39/2011) mukaan, valtiovalta on ilmoittanut keskeisen ministerin suulla, että jos näin käy, olemme epäonnistuneet. Toistaiseksi en ole kuitenkaan havainnut merkittäviä toimia esitetyn tyyppisen työvoiman ja koulutustarvemallin soveltamiseksi alan tarpeisiin – ainakaan julkisten tarjouspyyntöjen perusteella.

Toisaalta alueilla ja klustereissa on muistettava, että tuotteita pitää olla jatkuvasti eri elinkaaren vaiheissa, niin auringon nousun, tähtituotteita kuin aivan välttämättömiä lypsylehmiäkin. Näitä lähtökohtia osaltaan pyritään soveltamaan nyt mm. ajankohtaiseen meriteknologiaan eräässä hankkeessa, joka ehkä voisi olla konseptina esimerkkinä myös tietoliikennalan valtakunnallisille ja alueellisille hankkeille.

Yksittäisen yrityksen sijaan ”yhteiskunnan” tulisi siis tunnistaa ja valita kehitettävät alat ja pikemminkin kehittää valittua alaa ja luoda alalle hyvä innovaatio- / oppimisympäristö (horisontaaliset ja poikkileikkaavat teemat). Toisin sanoen vertikaalisen klusteroitumisen rinnalla on painotettava ns. horisontaalista klusteroitumista. Tämä tapahtuu usein juuri välttämällä yksittäisen yhtiön ylivaltaa politiikassa. Pikemminkin on toimittava joskus yhtiöiden tahdon vastaisesti – toisin kuin viime vuosikymmenenä on monessa tapauksessa toimittu. Monessa tapauksessa kaikkien etu on, että toimijoille haetaan kilpailijoita yrityksen tai toimijan suojelemisen sijaan (vrt. Lex Nokia).

Tosin on myönnettävä, että joissakin tapauksissa voi olla perusteltuakin, että esimerkiksi valtio on vahvasti mukana edistämässä yksittäisen yrityksen kehittymistä. Näin näkisin tällä hetkellä esimerkiksi luonnonvarasektorilla olevan tarve. Koska luonnonvarat kuuluvat yleensä valtioille ja suuryritysten intressipiirien ytimeen, tarvittaneen valtiota mm. porttien avaajaksi pk-sektorille. Tällöin valtion voi olla syytä ottaa vahva rooli yrityksissä, jopa tietyissä valtionyhtiöissä niiden strategioita tarkistamalla.

Parasta aluekehitystä valitun toimialan tai klusterin kehittämiseksi voisi jossakin tilanteessa tai ehkä useinmiten olla kilpailijoiden hankkiminen, näin ehkä varmimmin mm. osaamista ja innovaatioita korostavassa ICT-klusterissa. Esimerkiksi pitäisikö Suomea ja sen keskeisiä tietoliikenteen alueita markkinoida nyt useammalle Nokian kilpailijalle sijaintipaikkana, kuten nyt Oulussa on jo ehkä etupainotteisesti tehty ja saatu mm. Ericssonin tutkimuskeskus alueelle? Olisiko tämä ollut mahdollista jo muutama vuosi sitten, kun Lex Nokiaa säädettiin?

Politiikan painopistettä pitäisi siis siirtää 90-luvun alun vertikaalisen klusteroitumisen mallista yhä enemmän lisäksi horisontaaliseen klusterimalliin, jossa lähekkäisyyteen hakeutumisen syynä on oppiminen ja innovointi – lähinnä kilpailijoilta – kuten alla ja vieressä olevan Kalevan artikkelin pääsanoma tavallaan on. Tosin, jos keskitytään kapeille erikoisalueille, tämä voi olla joskus vaikeaa, koska kumppanit ovat silloin todennäköisemmin hajallaan maailmalla.

Seuraavassa em. asiaa, vertikaalista ja horisontaalista klusteroitumista ja tulevaisuuden tutkimuksen ja ennakoinnin tarpeellisuutta on pohdittu vuoden 2008 Lex Nokiaksi ristityn lain säätämisen yhteydessä:

Artikkeliehdotus 5.12.2008
(julkaistu Kalevassa otsakkeella ”Lex Nokia amupuu tykillä kärpästä”):

Lex Nokia ei tue oppimista ja innovointia – lakiehdotuksen taustalla kilpailun estäminen

Lex Nokiaksi ristitty laki toteutuessaan voi uhata myös Nokia-klusteria ja sen keskeisiä maantieteellisiä toiminta-alueita Suomessa – laki estää oppimista ja innovointia.

Lex Nokian taustalla on arvioitu olleen yhtäältä Oulun seudun tapahtumat, jossa osa työntekijöistä 2000-luvulla alussa siirtyi kilpailevaan yritykseen ja jatkoivat yhteydenpitoa entisen työnantajan työntekijöiden kanssa. Lojaalisuus kulloisellekin työnantajalle on perusarvo. Oulun tapahtumiin on ehkä liittynyt epäkorrekteja piirteitä, mutta pyrkimys estää kilpailua Lex Nokian taustalla on kestämätön lähtökohtana – kilpailijat toimivat nykyisissä globalisaation olosuhteissa pikemminkin henkivakuutuksena ja takeena yritystoiminnan jatkosta. Oulun seutukin on kehittymässä, jos sitä ei Lex Nokialla estetä, alueeksi, jossa toisiaan lähellä olevat kilpailevat yritykset oppivat toisilta ja innovoivat globaalisti aina kilpailukykyisen variaation tietoliikennetekniikan eri tuotealueilla.

Suomessa yritys- ja aluekehittämisessä on korostettu verkostoitumista 1990-luvun lamasta alkaen. Verkostoituminen on tarkoittanut luottamukseen ja yhteistyöhön perustuvaa verkostoitumista. Yhteistyön tiivistymisen, klusteroitumisen, perimmäisenä selittäjänä ovat olleet kustannussäästöt ja verkoston saama kilpailukyky sitä kautta. Tässä yhteydessä Nokian ympärille syntynyt klusteri on toiminut verkostoitumismallin kouluesimerkkinä. Nokia-veturilla on käytännössä luotu Suomeen menestyviä alueita, jonne muiden verkostossa olevien toimijoiden on kannattanut hakeutua tiiviiden verkostosuhteiden edellyttämien vuorovaikutussuhteiden vuoksi. Alihankkijoiden on ollut taloudellisessa mielessä edullista hakeutua päähankkijan läheisyyteen. Viime aikoina Nokia -vetoisia seutuja ovat olleet esimerkiksi Oulun ja Salon seudut, mutta myös monen muun seudun kehitys on saanut tästä merkittävää lisäpotkua, mm. Tampereen seutu, Jyväskylän seutu ja Espoon seutu. Klusterin taloudelliset vaikutukset ulottuvat koko Suomeen. Metsäteollisuuden vaikeuksien vuoksi Nokia-klusterin suhteellinen merkitys on saattanut jopa korostua viime aikoina Suomen talouden näkökulmasta.

Pelkästään luottamuksellisiin verkostosuhteisiin perustuva ns. vertikaalinen klusterimalli on haavoittuvainen. Kun klusterin ytimenä oleva tuote, esimerkiksi matkapuhelin tai muu kyseisen tietoliikennesegmentin tuote, saavuttaa elinkaarensa pään, toisin sanoen sen voimakkaasti kasvava kysyntä hiipuu tai lakkaa kokonaan, verkosto ei välttämättä kykenekään tuottamaan kilpailukyistä uudistuotetta ja uusiutumaan, jolloin kysynnän hiipuessa koko alue, jossa verkosto toimii, taantuu. Hyväksi esimerkiksi käy Suomessa vaikkapa sellu- ja paperiteollisuus, jonka taantuminen uhkaa montaa yksittäistä seutukuntaa ja kaupunkiseutua.

Kustannussäästöihin perustuva usein fyysistä lähekkäisyyttä edellyttävä vertikaalinen klusteroitumismalli on kuitenkin asetettu viime aikaisissa tutkimuksissa kyseenalaiseksi esimerkiksi ruotsalaisten tutkijoiden Anders Maskellin ja Peter Malmbergin mukaan juuri sen uusiutumiskyvyttömyyden vuoksi. Tulevaisuuden klusteroitumismallissa toimijoiden lähekkäisyyteen hakeutumisen syynä on yhä useammin selkeät oppimis- ja innovaatiotarpeet. On havaittu, että todellista innovointia ja oppimista tapahtuu lähinnä saman alan kilpailijoiden välillä.

Vierekkäin päivittäin toimivat Sony-Erikssonin, Siemensin tai Nokian suunnittelijat voivat olla alueen ja yritystensä kehitykselle arvaamattoman tärkeitä muutosvoimia. Vaikka suunnittelijat ovat lojaaleja työnantajilleen eivätkä riko yrityssalaisuuksia, pihojensa haravoinnin, kahvinjuonnin ja lumitöiden teon yhteydessä keskustellessaan he oppivat toisiltaan sellaisia yritystensä kehittymisen kannalta hyödyllisiä asioita, molemmat ehkä erilaisia, joita kukaan ei perinteisillä mittareille ja tutkimusmenetelmillä kykene mittamaan.

Sony-Erikssonin suunnittelijan toisella puolen asuva toisen alan edustaja, ei kykene hyödyntämään naapurin osaamista omassa toiminnassaan ainakaan siinä määrin, kuin keskustelun pienimmätkin vivahteetkin tarkasti aistiva Nokian suunnittelija. Oppimisen ja innovaatiotoiminnan vuoksi jotkut seutukunnat ja alueet houkuttelevat tulevaisuudessa toimijoita sijoittumaan sinne. Seutukunta, jossa toimii saman alan kilpailijoita, saattaa olla pitkällä tähtäimellä uudistumiskykyisempi ja kehittyvämpi kuin yhden yrityksen, esimerkiksi Nokian, varaan perustuvan seudun kehitys. Alue- ja seutu, jossa tapahtuu kilpailijoilta oppimista, kykenee varioimaan maailmanmarkkinoille aina globaalisti kilpailukykyisen ratkaisun. Kalifornian piilaakso on tästä erinomainen
esimerkki. Suomalaiset huonekaluvalmistajat ovat pitkään tehneet retkiä oppiakseen ns. Italian tuolikolmion, Friulin alueelta.

Suomessa ihmetellään Närpiön seudun menestystä, jossa työttömyys, toisin kuin Oulun seudulla, on maan alhaisinta, maahanmuuttajien määrä suurinta ja kilpailevat kasvihuoneyrittäjät toimivat vieri vieressä. Osa kasvihuoneyrittäjistä on varmasti työskennellyt aikanaan nykyisten ”kilpailijoiden” palveluksessa. On huolestuttavaa, että uusi lainsäädäntö on mitä ilmeisimmin viemässä pohjaa Suomen alueelliselta uudistumiskyvyltä. Hämmentävää on myös ollut todeta kilpailuviranomaisten passiivisuus tämän lain säätämisen yhteydessä. Vaikuttaa siltä kuin kilpailuviranomaiset eivät olisi perehtyneet avoimen innovaatiotoiminnan uusiin teorioihin ja niiden saamaan kansainväliseen huomioon. Useat tutkimukset viittaavat siihen, että avointa innovaatiotoimintaa pidetään tänään perusedellytyksenä toimivalle kilpailulle ja teollisuuden aidolle uudistumiskyvylle.

Elämme kulttuurisessa kehitysaallossa maatalousyhteiskunnan ja teollisuusyhteiskunnan jälkeisessä jälkiteollisessa yhteiskuntavaiheessa. Olemme eläneet sen palveluyhteiskuntavaihetta, jossa palvelualan ammatit ovat olleet suurin yksittäinen työllistävä ala. Olemme siirtymässä informaatioyhteiskuntavaiheeseen, jossa suurin osa väestöstä työskentelee informaation jalostusprosessiin liittyvissä tehtävissä seuraavina vuosikymmeninä. Keskustelu pitäisi suunnata Lex Nokian ja kilpailun estämisen sijaan siihen, että millaiset informaatioyhteiskunnan ratkaisut ovat nostamassa Suomea ja koko maailmaa seuraavaan pitkään nousuun ja tukemassa uusia innovaatioita.

Miten yritysten välisen kilpailun kitkemiseen pyrkivä Lex Nokia sopii avoimen innovaatioteorian mukaiseen Linux-, Wikipedia-, Facebook- ja
virtuaaliseen sosiaalisen median maailmaan, joissa keskeistä on avoimuus, vertaistuki ja yhteistyö? Mitkä ovat Lex Nokian ajajien ääneen sanomattomat perusmotiivit? Olisi syytä huolella pohtia sitä,
ovatko nämä motiivit maailman mittakaavassa nykyisen talouskriisin syitä vai ratkaisutekijöitä? Olemme selvästikin siirtymässä jatkuvan oppimisen aikakaudesta jatkuvan innovoinnin aikakauteen. Jos ja kun
näin on, Lex Nokia on jo syntyessään vanhentunut laki.

Jos aluekehittämisen huomio kiinnitetään edelleen tutkimuksen ja koulutuksen kehittämiseen tulevaisuuden kannalta oikeille painopistealueille tulevaisuustietoa hyödyntäen ilman yksittäisen yrityksen täysin määräävää vaikutusta ja ilman markkina-aseman väärään hyödyntämistä, liikutaan pitkällä tähtäimellä kestävällä pohjalla. Sekä vertikaalinen että horisontaalinen klusteroituminen tarvitsevat osaamista tuottavia instituutioita palvelukseensa. Osaamiseen suuntaamiseksi tulevaisuuden informaatioyhteiskunnan mahdolliset ja toivotut painopistealueet saadaan parhaiten haltuun ammattimaisella tulevaisuudentutkimuksen ja aluekehittämisen käsitteistön soveltamisella ja asianmukaisilla menetelmillä, kuten Delfoi-menetelmällä.

Suomen kansallisen kilpailukyvyn varmistamiseksi on hyvin
tärkeää varmistaa vapaan kilpailun toimivuus jälkiteollisessa yhteiskunnassa ja sen kannalta keskeisillä markkinoilla. Eräs tekijä, miksi perinteiset teollisuusalat ovat ajautuneet Suomessa nopeaan kriisiin, on juuri näiden teollisuusalojen tottumattomuus globaaliin toimintaympäristöön ja sen mukanaan tuomaan kilpailuun. Suomi on tarjonnut näille yrityksille suojaisan sataman hyvin pitkään, mutta kiihtynyt globalisaatio ja kilpailu ovat nyt pakottaneet nekin avaamaan silmänsä ja keskittymään aitoon innovaatiovetoiseen kehittämistoimintaan.

Protektionismiin tähtäävällä lainsäädännöllä ei ole koskaan ollut suotuisia vaikutuksia yritysten kilpailukykyyn. Tuskin niin tulee olemaan nytkään. Jos olisi, se olisi historiallinen ihme. Tulevaisuutta ei pitäisi rakentaa ihmeiden toteutumisen varaan.

Yrjö Myllylä, YTT, Delfoi-manageri
Alueellisen ennakoinnin asiantuntija
Oy Aluekehitys RD
http://www.rdmarketinfo.net

Jari Kaivo-oja, HTT, YTM, Tutkimusjohtaja
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Turun kauppakorkeakoulu
http://www.tse.fi/tutu

Ks. myös blogiartikkelit:

Lex Nokia ei tue oppimista (Savon Sanomat)

Rohkeat alueellisen osaamisen valinnat ja suuryritysten intressit

EU:n paras alueellisen ennakoinnin käytäntö

EU-palkittu TKTT innovaatiojärjestelmänä

Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015

Kaivosverolle voi olla tuottoisampia ja kestävämpiäkin vaihtoehtoja

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Viime päivinä on keskusteltu kaivosverosta (mm.Kauppalehti 11.5.2012).

Mikä teidän mielestänne olisi tärkein toimi kaivostoiminnan kehittämiseksi Suomessa? Vastatkaa kyselyyn. Kyselyn jälkeen on esitetty kirjoittajan näkemyksiä aiheesta:

Kaivosveromalleja on erilaisia. On esitetty louhitun maa-aineksen mukaan tapahtuvaa verotusta tai yrityksen voitoista tapahtuvaa verotusta. Varmasti löytyy muitakin malleja. Olisiko kestävä vero yhdistelmä erilaisia ratkaisuja, esim. em. yhdistelmä, jolloin suhdanteet ja yritysten omistussuhteet esimerkiksi eivät vaikuttaisi siihen niin radikaalisti – jos veroon päätetään mennä. Australiassa, jossa kaivosvero on tulossa käyttöön ja ehkä vaikuttanut suomalaiseenkin kiinnostukseen aiheessa, kaivosyhtiöt ovat enemmän omissa käsissä – australialaiset yhtiöthän operoivat myös vahvasti Suomessa. Esim. voittoveron vaikutukset siellä ovat erit kuin Suomessa, jossa ulkomaiset yhtiöt voivat helpommin piilotella voittojaan. Suomessahan heillä on tyypillisesti tytäryhtiöt ja emoyhtiöt toimivat toisaalla. Toisaalta Australiassa talous käy kuumana kaivosbuumin takia ainakin alueellisesti ja siellä lienee tarvetta myös säädellä kehitystä tästä syystä. Kaivosvero voi olla perusteltua, ainakin joidenkin asiantuntijoiden mukaan. Erityisen tärkeäksi kysymykseksi nousee tällöin myös, että miten vero käytetään, pitäisikö se säätiöidä tai perustaa rahasto. Pitkän tähtäimen tuottoa sillä olisi mielestäni haettava ja ehkä tärkeää ratkaisun osaa myös tulevien eläkkeiden turvaamiseksi. Öljykin on mineraalia ja sen kysyntä kasvaa osin samoista syistä kuin muidenkin mineraalien, siltä puoleltakin voi löytyä hyviä esimerkkejä, kuten Norjasta, jossa eläkeläisten eläkkeet lienee turvattu mm. ”öljyrahastojen” tuottojen kautta. Norjakin tiettävästi verottaa alueella toimivia öljy-yhtiöitä voitosta, jotka rahastoidaan ja käytetään myös alan infran rakentamiseen. Norjan mallilla olisi varmasti annettavaa Suomessa.

Kaivosvero oikein ja kohtuullisesti toteutettuna ja käytettynä (rahastoituna, säätiöitynä tms.) saattaisi siis hyvinkin olla yksi ratkaisu. Ennen nopeaa kantojen lukkoonlyömistä julkisuudessa olisi kuitenkin syytä pohtia erilaisia vaihtoehtoja. Pitäisi osata keskustella edes hetki tärkeästä teemasta, kuten Ruotsissa tietojeni mukaan on tapana. Pitäisi nostaa pöydälle erilaiset vaihtoehdot, yksi pääkysymys on, että miten Suomi voi hyötyä kaivostoimintaan kohdistuvasta kysynnästä ja osallistua toiminnan edellytysten, kuten ratojen yms. kehittämiseen. Tunnetusti julkisuudessa esitettyjä kantoja on vaikea muuttaa (mm. siksi on kehitetty ns. Delfoi-menetelmä, jotta mielipidettä voitaisiin muuttaa oppimisprosessin edetessä – tätäkin metodia ammattimaisesti sovellettuna kannattaisi käyttää keskustelun sopivassa vaiheessa – esimerkiksi kun erilaisista kannoista halutaan perusteltu ja toteutuskelpoinen synteesi).

Kaivosveron lisäksi tai jopa sen sijaan voisi miettiä myös muita ratkaisuja kansallisen hyödyn lisäämiseksi. Pitää ymmärtää myös, että ulkomaisten yhtiöiden verottamisen sijaan suomalaiselle yhteiskunnalle voi olla vielä tuottoisampaa, jos sillä on itsellä kotimaassa pääkonttereitaan pitäviä pörssiyhtiöitä, joiden voittorahat ja voittoverot jäävät pyörimään suomalaiseen kansantalouteen. Paitsi, että Suomessa saisi olla luonnonvarayhtiöitä pörssissä vähintään kuten Ruotsissa, Suomessa pitäisi olla enemmän omissa käsissä (kuten Talvivaara), mielellään pörssissä Helsingissä ja Lontoossa, yhtiöitä, joiden liikeideassa keskeistä on malminetsintä Suomessa ja myös muualla lähialueilta – vaikkapa fokuksena Barentsin alue, lisenssioikeuksien hankinta lupaaviin malmioihin ja näillä oikeuksilla kaupankäynti. Tämä voisi tapahtua nykyisten yhtiöiden strategioita tarkistamalla, mutta erityisesti pitäisi ehkä pyrkiä punnertmaan myös uutta liiketoimintaa aiheessa, joka voisi tukea myös nykyisten kymmenien, myös suomalaisten yrittäjien juniorkaivoshankkeita. Tämä on vaikeampi käsitellä, koska pitää pystyä ”kehittämään uutta” verottamisen sijaan.

Edellä mainittuun kehitysyhtiön edellytysten selvittämiseen liittyvän hanke-esityksen teimme vuonna 1997 substanssiosaamista ja intressiä teemaan omaavien tunnettujen pk-yritsten kanssa, kun kaivostoiminta oli vielä alkutuotantoa ja kuului valtion virallisessa politiikassa ei-tuettavaksi alaksi. Valtionyhtiöiden strategioissa luovuttiin juuri näistä toiminnoista sekä Venäjä-yhteyksistä ja käsitykseni mukaan myös ja ehkä erityisesti politiikalla ja politikoilla oli keskeinen rooli (ks. artikkeli ”Uusi suomalainen kaivosyhtiö Helsingin ja Lontoon pörssiin”). Neuvostoliiton hajoamisella, raaka-aineiden tuolloisilla hinnoilla, ydinosaamiseen keskittymisopilla, usko osaamiseen ja koulutukseen, ehkä tietoklusterin nousulla yms. tekijöillä oli käsitykseni mukaan vaikutusta, vaikka tuntemani asiantuntijat, joiden kanssa ja tuella mm. em. aloitteita – tarkemmin linkissä – rakensimme, näkivät tuolloisen politiikan jo tuolloin kestämättömäksi pitkällä aikavälillä ja osin epäviisaaksi liiketoiminnan pitkän tähtäimen kehittämisen näkökulmasta.

Nyt siis puhutaan oikeasta asiasta eli kaivostoiminnan merkityksestä Suomessa ja kehittämisestä Suomen talouselämän ”kivijalaksi” ympäristön ja muu kestävä kehitys huomioiden, mikä on tärkeintä. Keskustelua kannattaa jatkaa parhaimpien ratkaisujen löytämiseksi. Raha ja pääoman puute ei ole ongelma, kuten usein sanotaan, vaan rakenteet (joita on purettu 1990-luvulta alkaen), siis yritykset pörssissä, jotka voivat ottaa pääomat vastaan maailmalta. Myös esimerkiksi kiinalaiset ovat valmiita ostamaan Suomesta kaivoksia – parasta olisi, jos kauppaa voitaisiin tehdä pörssissä ja yhtiöt olisivat suomalaisten osin hallitsemia. Ennen muuta tärkeää on ymmärtää, että suuri vakaata pitkän tähtäimen tuottoa hakeva pääoma, kuten eläkeraha, hakeutuu maailmalla rajallisia luonnonvaroja hyödyntävään toimintaan hitechin sijaan. Kehitys em. tilanteeseen pääsemiseksi voi vaatia, että pitää pystyä yhdistämään sekä pienyrittäjyys että suuren pääoman pörssiyhtiötoiminta. Valtiotakin voidaan tarvita. Tämä on vaikeaa, koska harvoin samat ihmiset ovat vahvoja toimijoita molemmissa tai kaikissa näissä näkökulmissa.

Katso mm. blogiartikkeli / Aamulehden artikkeli ”Rahaa Suomen maaperään”

Kauppalehti ”Pörssiin tarvitaan luonnonvaroja hyödyntäviä yrityksiä”

Vaikka Suomen kaivosstrategian suhteen on tehty paljon töitä, vielä olisi paljon tehtävää. Seuraavassa linkissä olevissa artikkeleissa on lukuisia tärkeitä ehdotuksia em. lisäksi kaivosalan mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Esimerkiksi työvoiman ja koulutuksen tarvetutkimukset (TKTT), Long Distance Commuting / Pitkän matkan pendelöinnin konseptien kehittäminen (LDC) ovat erityisen tärkeitä. Niitä ei voida toteuttaa ministeriselvityksen aikajänteellä (2 kk), jotka eivät tuo ehkä koviun paljon uutta, mutta tuovat jonkun intressiryhmän näkemyksen esille. Tästä on jo näyttöä aiemmilta teemaan liittyviltä selvityskierroksilta. Sen sijaan tarvitaan vähintään puolen vuoden työpanos ja kalenteriaika / ”selvitys”, jossa kartoitetaan erilaisista intressinäkökulmista asiaa tarkastelevien asiantuntijoiden mielipiteitä ja niiden perusteluita. Muuten ei voida tarjota osallistumista, jossa keskusteluun otetaan systemaattisesti eri intressiryhmät ja niiden argumentit ja tuotetaan välttämätöntä yhteistä tahtotilaa. Myös allekirjoittanut on resurssien salliessa valmis edistämään mainittuja aloitteita:

Kaivostoimintaan liittyviä muita artikkeleita