Kirjoittajan puheenvuoro ”Vaikuttaminen kävelyn ja pyöräilyn hyväksi” kirjan esittelytilaisuudessa 20.2.2015

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 7. Logistiikka ja yhteydet, 9.1 Matkailu, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Liikennementorin blogisivusto, Mauri Myllylä 24.2.2015

Kirjoittaja ja kirja.

Kirjoittaja ja kirja.

”Vuosi 2015 on Suomessa kirjan vuosi. Vuoden tavoitteena on edistää lukemista ja kaikkea kirjan käyttöön liittyvää toimintaa, nostaa lukeminen ilon ja elämysten lähteeksi. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio ovat viikon suojelijoina tunnuslauseella: Antakaa lapselle lukuaikaa! Luen, siis ajattelen! Kirjani julkaiseminen on mukana kirjan vuoden tapahtumakalenterissa.

Seitsemän miehen voima on laulu kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Se on Toukolan poikien pilkkalaulu veljeksille, jotka olivat menossa oppitunnille lukkarin kouluun. Pilkan perimmäisenä kohteena oli veljesten apc-kirjat, jotka lensivät seuranneessa tappelussa jorpakkoon.

Lukkarin koskettavat sanat kirjan loppupuolella kerrotussa sovintotilaisuudessa ovat kirjailijan hiljaista tietoa Suomen kansalle sen eri elämän tilanteisiin: Taisteluun ankaraan he ryhtyivät, astuivat uljaasti kamppailemaan omaa sydäntänsä, syvälle juurtunutta laiskuutta, jäykkää tylyä maata, kylmiä rämeitä ja soita vastaan ja voittivat kaikki oman tahtonsa järkähtämättömyyden ja Herran Sebaotin avulla.”

Ks. koko kirjan esittelytilaisuudessa pidetty puheenvuoro Liikennementorin blogi-sivustolta:

Presidentin suojeleman Kirjan vuosi 2015 tapahtuma Oulussa: ”Vaikuttaminen kävelyn ja pyöräilyn hyväksi” kirjan esittelytilaisuus oli 20.2.2015

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Vaikuttaminen kävelyn ja pyöräilyn hyväksi – Hiljainen tieto käyttöön (Mauri Myllylä) -kirjan julkistamis- ja esittelytilaisuuteen Oulussa 20.2.2015 osallistui noin 50 kirjasta kiinnostunutta. Ohjelmassa oli kirjoittajan ja kustantajan puheenvuoro sekä kirjan lukijoiden puheenvuoroja, vapaa sana, musiikkiesityksiä sekä kahvitarjoilu. Kirjan esittely oli osa Kirjan vuosi 2015 tapahtumia. Kirjan vuosi 2015 suojelija on presidentti Sauli Niinistö.

Kirjan painoksesta oli myyty ennakkoon ennen tilaisuutta puolet. On todennäköistä, että koko 1. painos myydään loppuun. Uusintapainoksesta ei ole päätöksiä. Jos haluat kirjaa, oma kappale kannattaa tilata ajoissa. Kirjan hinta on 20 € + postituskulut ja sitä voi tilata kirjailijalta tai kustantajalta RD Aluekehitys Oy:ltä.  Katso kirjan julkistamis- ja esittelytilaisuudesta lisää kuvia ja infoa RD Aluekehitys Oy:n sivuilta täältä.

Kirjoittaja ja kirjan kustantajan RD Aluekehitys Oy:n edustaja.

Kirjoittaja ja kirjan kustantajan RD Aluekehitys Oy:n edustaja.

.

31.1. painetun kirjan painos oli myyty puoleksi loppuun ennen kirjan 20.2.2015 julkistamis- ja esittelytilaisuutta.

31.1. painetun kirjan painos oli myyty puoleksi loppuun ennen kirjan 20.2.2015 julkistamis- ja esittelytilaisuutta.

.

Kirjoittaja ja kirja.

Kirjailija ja kirja.

.

WP_20150220_038

Vaikuttaminen kävelyn ja pyöräilyn hyväksi – Hiljainen tietoa käyttöön -kirja on virallisesti osa Kirjan vuosi 2015 tapahtumia. Kirjan vuosi 2015 suojelija on presidentti Sauli Niinistö. Tämän kirjan esittelytilaisuuden juonsi Martti Myllylä.

.

.

Viestintä on keino edistää ihmisten liikkumista jaloin. Vaikuttaminen kävelyn ja pyöräilyn hyväksi -kirja antaa paljon viestinnän aiheita myös muille medioille.

.

AIEMMAT RD ALUEKEHITYS OY:N KUSTANTAMAT KIRJAT

1. Myllylä, Mauri (2015). Vaikuttaminen kävelyn ja pyöräilyn hyväksi. Hiljainen tieto käyttöön. 128 s. ISBN 978-952-99539-4-3. <http://rdaluekehitys.net/2015/02/10/mauri-myllyla-2015-vaikuttaminen-kavelyn-ja-pyorailyn-hyvaksi-hiljainen-tieto-kayttoon/>

2. Myllylä, Yrjö (2013). KOILLISVÄYLÄ ja arktisen meriteknologian kehittäminen Suomessa. 19 s. RD Aluekehitys Oy,  ISBN 978-952-99539-3-6,   RD Market Info –julkaisusarja.  Espoo 1.8.2013.  Copyright  © Yrjö Myllylä & RD Aluekehitys Oy. <http://rdaluekehitys.files.wordpress.com/2013/08/koillisvc3a4ylc3a4-ja-arktisen-meriteknologian-kehittc3a4mistarpeet-suomessa_myllylc3a4-1-8-20134.pdf >

3. Myllylä, Yrjö (2008). Murmanskin alueen teollinen, logistinen ja sosiaalinen kehitys vuoteen 2025 (Industrial, logistical and social Development of Murmansk Oblast until 2025). 321 s. Väitöskirja (Dissertation). ISBN 978-952-99539-2-9, RD Aluekehitys Oy, RD Market Info julkaisusarja 1/2008. <http://rdaluekehitys.net/2013/08/02/rd-market-info-julkaisusarja-murmanskin-alueen-teollinen-logistinen-ja-sosiaalinen-tulevaisuus-vuoteen-2025/>

4. Myllylä, Yrjö (ed.) (2007). Kauklahden ensimmäisen tiilitehtailija Karl Wilkmanin tarina. 56 s. RD Aluekehitys Oy, Kauklahti Seura ry. ISBN 978-952-99539-1-2. < http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/uutiset/ajankohtaista/kauklahti>

5. Myllylä, Yrjö & Linturi, Hannu (2005). Maaseudun tulevaisuuden kasvuklusterit. Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä (Ministry of Agriculture 2003-2004). Yhteenvetoraportti (Summary reports in). 155 s. Oy Aluekehitys RD, RD Delfoi -sarja. ISBN 952-99539-0-9 (PDF) <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/tiedostot/matukaloprap290305.pdf>

6. Myllylä, Yrjö (1999). Pohjois-Eurooppaa palvelevat yritykset Suomessa – kehitettävät klusterit ja niiden kansainvälistämisen tukipalvelujen kehittäminen.  236 s. Ministry of the Interior, Ministry of Trade and Industry, Finnvera Ltd, Finpro, Government Institute for Economic Research. RD-Market Info Publications. ISBN 952-91-1634-9 Helsinki 1999. <http://rdaluekehitys.net/2013/05/30/pohjoinen-ulottuvuus-rd-julkaisuesittely-pohjois-eurooppaa-palvelevat-yritykset-suomessa-kehitettavat-klusterit-ja-niiden-kansainvalistamisen-tukipalveluiden-kehittaminen/>

.

New tools for regional development: Integrating Delphi methodology and the Boston consulting group product portfolio matrix, pilot case arctic maritime technology BCG Delphi foresight study from Finland

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 5. Koillisväylä, Arktinen meriteknologia, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, IN ENGLISH, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

New high level referee article by Yrjö Myllylä & Jari Kaivoja in European Journal of Futures Research (published 29.1.2015):

”Integrating Delphi methodology to some classical concepts of the Boston consulting group framework: arctic maritime technology BCG Delphi foresight—a pilot study from Finland”

http://link.springer.com/article/10.1007/s40309-014-0060-7

Abstract

Artikkelin kansi”This article presents a way how the Boston Consulting Group (BCG) analysis tools can be combined with the Delphi methodology, and especially with the BCG portfolio matrix analysis. The Delphi Method is one of the most well-known futures research methods. It is an expert group interview process, which is based on two or more iterative rounds of expert interviews. Typical aspects of the Delphi methodology are anonymity and the conventional emphasis of consensus of experts with associated statistical evaluations. A conventional definition of the business portfolio is that it is the collection of businesses and products that make up the company. This article includes an experimental pilot study of the Finnish maritime cluster and its technological future options where integrative BCG Delphi methodology was used. Detailed pilot study results and learning are reported in this article. The study reveals a high potential of the BCG Delphi studies in the industrial and corporate foresight fields. Especially, futures of industrial product and service portfolios can be diagnosed and forecast by this novel methodological approach. The Delphi methodology is according to a metaphor “one of the best and constantly evolving computer’s operating system”, which can be linked to many other “programs”, among others to the conventional BCG tool package. To be strategically oriented from the BCG business perspective, the key issue strategically for European cities and regions is the strong local existence of Cash Cows (good and successful companies). Decision-makers in cities and regions should be interested in the strategy of optimum Cash Cow flows if they want to develop their cities and regions in the long-run. Thus, products with high market share and slow, but stable growth trajectory are Cash Cows.”

Source:

Myllylä, Yrjö & Jari Kaivo-oja (2014). Integrating Delphi methodology to some classical concepts of the Boston Consulting Group framework: Arctic maritime technology BCG Delphi foresight – A pilot study from Finland. European Journal of Futures Resarch. Springler.

Do not hestitate contact to authors, if you want order application for your purpose! Please take contact:

Yrjö Myllylä
Regional Development Ltd

Meriusva 5,
02320 Espoo, Finland
e-mail: yrjo.myllyla@aluekehitys.fi