Heikot signaalit – toimintaympäristön muutosanalyysissä ja strategiatyössä – RD Video

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 5. Koillisväylä, Arktinen meriteknologia, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, METODI

Videolla ennakoinnin ja tulevaisuuksientutkimuksen asiantuntija YTT Yrjö Myllylä esittelee heikon signaalin käsitteen. Heikko signaali on uusi ilmiö, varhainen ennusmerkki. Tai kuten hän on konsulttitoissä tottunut sitä myös kutsumaan yhteistyökumppaneiden osuvasti nimeänänä: ”piilossa oleva mahdollisuus” tai ”hiljaisten nurkkien kuiskaus”.

Heikon signaalin käsite on tärkeä ja hyödyllinen, koska mm. ajoissa ja oikeaan aikaan siihen tarttumalla, voidaan luoda kilpailuetua. Tai vastaavasti heikkojen signaalien tunnistaminen ajoissa voi säästää monta konkurssia tai muuta vastoinkäymistä, kun ympäristön paineisiin mukaudutaan ajoissa.

Heikon signaalin isänä pidetään Igor Ansoffia (1918-2002). Hän on syntynyt Vladivostokissa. Hän työskenteli Yhdysvalloissa Yhdysvaltojen kansainvälisessä yliopistossa. Hän toimi myös RAND Corporationissa, missä Delfoi-menetelmä keksittiin. ”Ansoffin merkittävin ansio tulevaisuudentutkimuksen näkökulmasta on heikkojen signaalien käsitteen selvittäminen ja operationalisoimijnen. Ansoff esittää heikot signaalit osana organisaation strategista prosessia. Jos heikon signaalin vaikututus tutkittavan asian kannalta on vähäinen, se jätetään jatkossa tarkastelun ulkopuolelle. Jos taas vaikutus on merkittävä, heikon signaalin vahvuus arvioidaan. Ansoff on painottanut, että heikkojen signaalien huomioiminen vaatii herkkyyttä ja kokemusta havainnoijalta. Tämän vuoksi havainnioitsijaverkon täytyy olla laaja.” (Söderlund 2002.)

Videolla Myllylä mainitsee, että Delfoi-menetelmällä on myös määritelty Osmo Kuusen johdolla heikon signaalin teoreettista sisältöä (Kuusi ja Kamppinen 2002). Myllylä osoittaa väitöskirjaesimerkkinsä mukaan yhden tavan, miten Delfoi-menetelmällä voidaan löytää heikkoja signaaleja.

Lisäksi Myllylä esittelee Koillis-Suomen elinkeinostrategiaprosessin seitsemän kunnan alueelle, joka oli Delfoi-menetelmää ja heikon signaalin käsitettä pääasiassa hyödyntänyt strategiaprosessi. Toiseksi hän esittelee kansainvälisen EU:n komission tilaaman heikkojen signaalien (ja villien korttien) analyysiprojektin, iKNOW-hankkeen, joka ennakoi heikkoja signaaleja 12 eri elämänalueelta EU:n alueella ja hankekumppanimaassa Israelissa. Hankkeen tärkein suositus EU:lle oli varautuminen pandemiaan.

Myllylän mukaan muita toimintaympäristön muutosta kuvaavia ennakoinnin ja tulevaisuuksientutkimuksen teoreettisia käsitteitä ovat megatrendit (vahvat ennakoivat trendit) ja villit kortit (mustat joutsenet).

Heikon signaalin lähtökohtia ja teoriaa:

Kuusi, Osmo ja Matti Kamppinen (2002). Tulevaisuuden tekeminen. Teoksessa
Kamppinen, M., O. Kuusi ja S. Söderlund (2002): Tulevaisuudentutkimus – Perusteet ja
sovellukset, 117-170. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Söderlund, Sari (2002). Tulevaisuudentutkimuksen keskeisiä vaikuttajia. Teoksessa
Kamppinen, M. & Kuusi, O. & Söderlund, S. (2002): Tulevaisuudentutkimus –
Perusteet ja sovellukset, 348-383. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Esimerkkisovelluksia:

Myllylä, Yrjö (2017). Kannattavan kasvun johtaminen – Keskeneräisyyden taidetta. 91 s. Tulevaisuuden Kasvupolut Oy, Tekes. Tulevaisuuden Kasvupolut Oy:n Tutkittua Tietoa – Kasvujulkaisut –sarja, Vol 1. https://rdaluekehitys.net/2018/03/18/kannattavan-kasvun-johtaminen-kasi-ja-tyokirja-kasvuun/ , https://rdaluekehitys.net/2018/03/18/kasvuyritys-tarvitsee-itseaan-taydentavan-kumppanin-yrittaja-lehti-3-2018/

Myllylä, Yrjö & Maurizio Sajeva & Jari Kaivo-oja & Samuli Aho (2011). iKnow Delphi 2.0 Country Report Finland. 104 s. October 2011. iKnow Project, Finland Futures Research Centre FFRC.
https://www.utupub.fi/handle/10024/147566 , Ks. myös Talouselämä 26.3.2020 https://www.talouselama.fi/uutiset/tutkijaryhma-varoitti-euta-tappajaviruksesta-jo-vuonna-2011-mutta-suosituksia-ei-otettu-huomioon-ironista-kylla-poliitikot-ovat-pesseet-katensa/7f155a42-3a80-4582-a80f-8089cd781079

Myllylä, Yrjö & Mika Perttunen (2011). Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015: Pohjoisen luottamuksen, luonto-osaamisen ja perheyrittäjyyden menestystarina. 121 s. Koillis-Suomen kehittämiskeskus Naturpolis Oy / Koheesio- ja kilpailukykyohjelma KOKO. http://www.naturpolis.fi/dynamic/Nettiversio_Koillis-Suomen_elinkeinostrat.pdf, https://yrjomyllyla.wordpress.com/2013/07/31/elinkeinostrategia-julkaisu-koillis-suomen-elinkeinostrategia-2011-2015/

Myllylä, Yrjö (2008). Industrial, Logistic and Social Future of the Murmansk Region – Summary of the Doctoral Dissertation by Yrjö Myllylä. 64 p. Publications of the Ministry for Foreign Affairs of Finland 3/2008.
Sponsored by Cargotec, Aker Arctic Technology, Finstaship, Lapland Chamber of Commerce, Municipality of Salla, Barents Group Ltd and Management & Transportation Experts Matrex Oy

Myllylä, Yrjö (2007). Murmanskin alueen teollinen, logistinen ja sosiaalinen kehitys vuoteen 2025 (Industrial, logistical and social Development of Murmansk Oblast until 2025). 321 s. Väitöskirja (Dissertation). http://urn.fi/URN:NBN:fi:joy-20070191

Alustatalous ennakoinnissa – RD Video

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, METODI

Videolla ennakoinnin ja Delfoi-menetelmän käytön asiantuntija YTT Yrjö Myllylä esittelee ennakoinnin tietojärjestelmäalustojen roolia ennakoinnissa, Delfoi- ja tulevaisuusverstassosveltamisessa.

Hän korostaa, että alustoja tärkeämpää olisi ymmärtää ennakoinnin sisältö. Tämän jälkeen voidaan kysyä, mikä tietojärjestelmääalusta tukee parhaiten ennakointia tai ennakointiprosessin osaa.

Myllylä ottaa lähtökohdaksi Michel Godetin ajattelun, jossa tärkeää olisi pyrkiä toimintaan (Godet 1994: From Anticipation to action). Tässä ajattelussa ennakointi jakaantuu kolmeen T:hen: Tieto, Tulkinta, Toiminta.

Ensimmäinen T tarkoittaa mm. professori Pentti Malaskan mukaan Fakta + Näkemystietoa, jotka yhdessä ovat ns. Tulevaisuustietoa. Jo tässä vaiheessa havaitaan, että mikään toimijan näkemys ei siirry alustalle itsestään vaan jää alustan ostajan tehtäväksi.

Ennakoinnissa on kysymys myös näkijöiden ja tekijöiden mukaanottamisesta, osallistumismahdollisuuksien tarjoamista. On kaksi päälinjaa osallistumiselle: erilaiset joukkojen kohtaamiseen perustuvat menetelmät, kuten seminaarit, work shopit, focus group -metodit ja näiden päässä kehittyneimpänä ennakoinnin osallistumismuotona tulevaisuusverstas. Toinen linja on erilaiset haastattelut alkaen syvä- ja teemahaastatteluista päätyen iteratiivisuutta ja anonyymisyytta korostavaan kehittyneeseen ennakoinnin osallistumismenetelmään, Delfoi-menetelmään. Usein tehokkaassa ja vaikuttavassa ennakoinnissa tarvitaan molempien linjojen kehittyneimpiä käytäntöjä, Delfoi-menetelmää ja Tulevaisuusverstasta.

Kun pureudutaan näiden käytäntöjen tukemiseen tietojärjestelmäalustoilla, huomaamme jo, että niissä tarvitaan monenlaisia alustoja ja tietenkin ennen muuta niiden käyttäjiä.

Esimerkiksi Tulevaisuusverstassovelluksessa voidaan joutua käyttämään etenkin pandemia-aikoina yhteisiin osuuksiin vaikkapa Zoomia tai Teamsia. Ryhmätyöosuuksissa mainitut ohjelmat toimivat ryhmätyötiloina, mutta voidaan tarvita lisäksi muita alustoja tukemaan ryhmätyötä. Tulevaisuusverstaissa verkottuminen on tärkeä ulottuvuus ja live-verstastoiminta tukee verkottumista erään palautteen mukaan parhaiten. Alustojen valinnassa pitää kiinnittää tällöin huomiota sen avulla tapahtuvaan verkottumisen edistämiseen.

Delfoi-soveltamisessa voidaan käyttää erilaisia haastattelualustoja, kuten Microsoft Formsia. Riippuen Delfoi-variantista (joita on useita), voidaan myös painottaa sitä tukevia alustoja. Esimerkiksi ns. Real Time Delphiä tukee mm. http://www.edelphi.org alusta.

Alustan valinnassa voi painaa myös se seikka, että sen ympärillä tekijä saa tarvitsemansa koulutuksen, vertaistuen ja asiantuntijatuen. Tällöin esimerkiksi eDelphi-alusta ja yhteisö on suositeltava (www.edelphi.org).

Alustojen valinnassa on pyrittävä siihen, ettei alusta ole kuin häntä, joka heiluttaa koiraa, koko ennakointiprosessia. Alustan pitäisi tukea ennakointiprosessin tavoitteita.

Tulevaisuuden visiona voidaan tosin nähdä, että myös ennakoinnin kentässä tapahtuu alustatalouden konseptien syntymistä siten, että alustalla on laajempaakin roolia. Tällöin on nähtävissä, että alustaan liittyy niin fakta- kuin näkemystiedon keräys, verkottuminen, toteutusinfrastruktuuri, kehittäjäyhteisö ja markkinapaikka. Luodessamme Kymenlaakso ennakoi -sivuston, pyrin kommentoimaan sen kehittämistä tästä näkökulmasta: http://www.ennakointi.kymenlaakso.fi .

Delfoi-sovellukset ja tietojärjestelmät:

eDelphiä hyödyntäneitä (www.edelphi.org)

Myllylä Yrjö & Tuija Vänttinen (Toim.)., (2020). Etiäinen. Kymenlaakson koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi. 246 s. Xamk Kehittää 116, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-260-3

vain Exceliä hyödyntäneitä

Myllylä, Yrjö (1999). Pohjois-Eurooppaa palvelevat yritykset Suomessa – Kehitettävät klusterit ja niiden kansainvälistämisen tukipalveluiden kehittäminen. 236 s. Kauppa- ja teollisuusministeriö, Sisäasiainministeriö, Finnvera Oyj, Finpro, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. RD-Market Info julkaisusarja. Helsinki 1999.
https://rdaluekehitys.net/2013/05/30/pohjoinen-ulottuvuus-rd-julkaisuesittely-pohjois-eurooppaa-palvelevat-yritykset-suomessa-kehitettavat-klusterit-ja-niiden-kansainvalistamisen-tukipalveluiden-kehittaminen/

muita Delfoi-haastattelualusta- ja tietojenkäsittelyohjelmia hyödyntäneitä

Myllylä, Yrjö & Maurizio Sajeva & Jari Kaivo-oja & Samuli Aho (2011). iKnow Delphi 2.0 Country Report Finland. 104 s. October 2011. iKnow Project, Finland Futures Research Centre FFRC.
https://www.utupub.fi/handle/10024/147566

Tulevaisuusverstaat ja tietojärjestelmät:

Futures Platforms -alustaa hyödyntänyt

Etiäinen – Tulevaisuuspaja 22.1.2019
https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitystoiminnan-blogi/katso-video-etiaisen-tulevaisuuspaja-22-1-2019-konsepti-osaksi-ennakointimallia/

Zoom ja Mural.co alustoja hyödyntänyt

Osaava Kymenlaakso 2030 -tulevaisuusverstas
https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitystoiminnan-blogi/osaava-kymenlaakso-2030-tulevaisuusverstas-kasarminmaella-1-4-2020/ .

Delfoi-metodi, Top 10 sovellusta – RD Video

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 5. Koillisväylä, Arktinen meriteknologia, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, METODI

Videolla Delfoi-menetelmän sovelluksiin erikoistunut YTT Yrjö Myllylä esittelee Top 10 hyvää Delfoi-sovellusta. Delfoi-sovellukset ovat tilanne- ja kontekstisidonnaisia. Kullakin Delfoi-sovelluksella on omat vahvuutensa. Esimerkkeinä tuodaan esille myös Euroopan unionin parhaimman alueellisen ennakointikäytännön mukaiset sovellukset, mitkä noudattelevat myös Delfoi-soveltamisen periaatteita. Myllylä alleviivaa mm. tarpeelliseksi nähtyjen tahojen, kuten usein yrittäjien ja työnantajien mukaan saamista henkilökohtaisen haastattelun keinoin, tulosten intressiryhmittäistä analyysiä ja Delfoi-soveltamisen kytkemistä muihin menetelmiin. Videolla viitataan seuraaviin Delfoi-tutkimuksiin:

Myllylä Yrjö & Tuija Vänttinen (Toim.)., (2020). Etiäinen. Kymenlaakson koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi. 246 s. Xamk Kehittää 116, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-260-3

Myllylä, Yrjö & Jari Kaivo-oja & Jouko Inkeröinen (2018). Ympäristöalan vertailulaboratoriotoiminnan ennakointi – Tutkimusraportti. 67 s. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 61/2018. Raportin pysyvä osoite: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161155

Myllylä, Yrjö (2017). Kannattavan kasvun johtaminen – Keskeneräisyyden taidetta. 91 s. Tulevaisuuden Kasvupolut Oy, Tekes. Tulevaisuuden Kasvupolut Oy:n Tutkittua Tietoa – Kasvujulkaisut –sarja, Vol 1.
https://rdaluekehitys.net/2018/03/18/kannattavan-kasvun-johtaminen-kasi-ja-tyokirja-kasvuun/

Myllylä, Yrjö (2013). Arktisen meriteknologian ennakointi – Uudenmaan pk-yritysten näkökulmasta. 141 s. Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisuja 13/2013. https://www.doria.fi/handle/10024/90791

Myllylä, Yrjö & Maurizio Sajeva & Jari Kaivo-oja & Samuli Aho (2011). iKnow Delphi 2.0 Country Report Finland. 104 s. October 2011. iKnow Project, Finland Futures Research Centre FFRC.
https://www.utupub.fi/handle/10024/147566

Myllylä, Yrjö & Mika Perttunen (2011). Koillis-Suomen elinkeinostrategia 2011-2015: Pohjoisen luottamuksen, luonto-osaamisen ja perheyrittäjyyden menestystarina. 121 s. Koillis-Suomen kehittämiskeskus Naturpolis Oy / Koheesio- ja kilpailukykyohjelma KOKO. http://www.naturpolis.fi/dynamic/Nettiversio_Koillis-Suomen_elinkeinostrat.pdf

Myllylä, Yrjö & Jouni Marttinen, & Jari Kaivo-oja (2012). Ennakointi demokratian vahvistajana. Esimerkkinä EU:n palkitsema TKTT-konsepti ja muut kansainvälisessä arvioinnissa esille nostetut suomalaiset ennakointikäytännöt. Futura 4/2012. 38-49. https://yrjomyllyla.wordpress.com/2013/02/21/futura-42012-suomalainen-ennakointikulttuuri-menestyy-eurooppalaisessa-vertailussa/

Myllylä, Yrjö (2009). Työvoiman ja koulutuksen tarvetutkimus 2009 . Yhteenveto vähittäiskaupan työnantajahaastatteluista. Asiantuntijaraadin SWOT-analyysi 22.9.2009. Varsinais-Suomen TE-keskuksen julkaisuja 3/2009.
http://rdaluekehitys.net/2013/08/07/aluekehitys-rd-julkaisuinfo-vahittaiskaupan-tyovoiman-ja-koulutuksen-tarvetutkimus/

Lehtinen, Pirkko & Myllylä, Yrjö & Suikkanen, Asko (2001). Osaaminen, Koulutus ja Ennakointi – Kemi-Tornio 2010. 192 s. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja A. Raportteja ja tutkimuksia. Kemi 2001.
https://rdaluekehitys.net/2013/05/30/osaamistarpeiden-ennakointi-rd-case-osaaminen-koulutus-ja-ennakointi-kemi-tornio-alue-2010/

Myllylä, Yrjö (2005). Maaseudun tulevaisuus ja klusterit – Arviointia Delfoi-menetelmällä. 64 s. Kauppa- ja teollisuusministeriö, Rahoitetut tutkimukset 10/2005. https://rdaluekehitys.net/2013/05/30/aluekehitys-rd-julkaisuesittely-maaseudun-tulevaisuus-ja-klusterit-arviointia-delfoi-menetelmalla/

Kaivo-oja, Jari, Santonen Teemu, Myllylä, Yrjö (2013) The Crowdsourcing Delphi: Combining the Delphi Methodology and Crowdsourcing Techniques. This paper will be presented at The XXIV ISPIM Conference – Innovating in Global Markets: Challenges for Sustainable Growth in Helsinki, Finland on 16-19 June 2013. Session: 2.2 Strategic Foresight, Strategic Agility and Future Orientation (SIG) Special Session.

Myllylä, Yrjö (2001). Yhteistyömahdollisuudet kaupunkiseutujen klusterikehittämisessä. 86 s. Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 22/2001. https://rdaluekehitys.net/2013/08/11/kasvukeskukset-ja-suuret-kaupunkiseudut-yhteistyomahdollisuudet-kaupunkiseutujen-klusterikehittamisessa-rd-aluekehitys-julkaisuesittely/

Myllylä, Yrjö (1999): Pohjois-Eurooppaa palvelevat yritykset Suomessa – Kehitettävät klusterit ja niiden kansainvälistämisen tukipalveluiden kehittäminen. 236 s. Ministry of the Interior, Ministry of Trade and Industry, Finnvera Ltd, Finpro, Government Institute for Economic Research. RD-Market Info Publications. Helsinki 1999. http://rdaluekehitys.net/2013/05/30/pohjoinen-ulottuvuus-rd-julkaisuesittely-pohjois-eurooppaa-palvelevat-yritykset-suomessa-kehitettavat-klusterit-ja-niiden-kansainvalistamisen-tukipalveluiden-kehittaminen/ .