Jottei totuus unohtuisi: Jääkärien asiaa on muisteltu kuluneella viikolla. Jääkäriliikkeen synnystä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Viimeinen jääkärin jälkeläinen puolustusvoimien komentajasarjassa Gustav Hägglund on ollut haastatteluissa esillä mm. Helsingin Sanomissa (20.11.2014). Jääkäriliitteen saa ostaa mm. Iltasanomien liitteenä par aikaa. Lukijoille ei anneta ainakaan Helsingin Sanomissa selvää kuvaa, mikä vaikutus ns. tsaarinupseereille eli Venäjällä sotakokemuksensa hankkineille ja siellä palvelleilla oli armeijamme johdossa ja Suomen itsenäisyyden ratkaisevimmissa taisteluissa. Äkkinäiselle historiaa tuntemattomalle lukijalle voi välittyä jopa väärä kuva historian tapahtumista, kun tsaasinupseerien näkökulma tai riippumaton asiantuntemus ei ole keskustelussa käytännössä mukana. Annettakoon jääkäreille se kunnia mikä heille kuuluu, mutta ei unohdeta tuolloisen armeijan varsinaista johtoa, tsaarinupseereita, joita vastaan jääkärit nousivat ja pyrkivät leimaamaan valtataistelussaan epäisänmaallisiksi tai muutoin epäluotettaviksi.
”Ryhmä Wilkmanin esikunta 1918. Hugo Backmansson 1930 Eversti Karl Fredrik Wilkman (myöh. Wilkama) esikunta kokoontuneena ennen Länkipohjan taistelua 16. maaliskuuta 1918. Henkilöt vasemmalta intendentti maanviljelijä J. Wuolle-Apiala, uunin vieressä kalastusneuvos P. Brofelt, esikuntapäällikkö eversti E. Grafström kartta kädessään, kouluneuvos Einar Fieandt, eversti H.J. Ingelberg käsitaskussaan, E. von Essen oven vieressä ja jääkäri Heikki Nurmio (synt. Pihlajavedellä) äärimmäisenä oikealla. Kuvan lähde: https://picasaweb.google.com/lh/photo/hGJ8V19zYtIGoViKSeSzGNMTjNZETYmyPJy0liipFm0
.
Everstinä Karl F. Wilkama johti mm. Länkipohjan ratkaisutaistailuita ennen jääkärien pääjoukon saapumista. Hän johti myös Tampereelle hyökkäystä Lempäälän kautta kahden rintaman välissä sekä Viipurin valtauksen. Tämän jälkeen hänestä tehtiin Suomen ensimmäinen rauhanajan sotaväenpäällikkö, ratsuväenkenraali Karl Wilkman, myöhemmin Wilkama. Kuvan lähde Suomen sota-arkisto / Myllylä 2007.
Gustav Hägglundin isä ilmeisesti osallistui osaltaan ns. tsaarinupseerien vallan vastustamiseen Suomen armeijassa. Lopulta jääkärit voittivat. Vaikuttaa, että totuus ei ehkä tämän intressin tms. syyn vuoksi välity suomalaisille. Jääkärit saivat tsaarinupseerit syrjäytettyä etenkin vuonna 1924 voimistuneessa valtataistelussa ja lopullisesti vuonna 1926, kun armeijamme silloinen johtaja Karl Wilkman pakotettiin eroamaan. Sitä ennen Valkoisten armeijaa ja Suomen uutta armeijaa johtivat tsaarinupseerit, eivät jääkärit, kuten voisi mediaviestinnästä päätellä. Siksi erityisesti tämä Gustav Hägglungin haastattelussa antama lause vaatii tarkennosta: ”Tärkein merkitys oli sillä, että jääkäreiden myötä valkoisella puolella oli ammattitaitoinen johto. Se oli keskeinen syy siihen, että valkoiset voittivat.” Jos lähdetään siitä, että tämä pitää paikkaansa, on tuotava esille kuitenkin se, että armeijaa johtivat tsaarinupseerit. Tämä ja jotkut muut painotukset siis särähtivat ”korvaani” lukiessani Helsingin Sanomista 20.11.2014 jääkärien roolia tarkastellutta artikkelia ”Jääkärit olivat valkoisille korvaamaton apu, Saksalle pelinappuloita”. Artikkelissa haastateltiin Gustav Hägglundia, entisen puolustusvoimiemme komentajaa: http://www.hs.fi/paivanlehti/20112014/kotimaa/J%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rit+olivat+valkoisille+korvaamaton+apu+Saksalle+pelinappuloita/a1416377848039:
- ”Tärkein merkitys oli sillä, että jääkäreiden myötä valkoisella puolella oli ammattitaitoinen johto. Se oli keskeinen syy siihen, että valkoiset voittivat”, sanoo entinen Puolustusvoimain komentaja, kenraali ja jääkärin poika Gustav Hägglund. (Em. lause ei nähdäkseni pidä paikkaansa tai tällaisenaan antaa epätäydellisen kuvan unohtaen tsaarinupseerit tosiasiallisina johtajina.)
- Hägglundin mukaan jääkärien toinen merkittävä vaikutus liittyy siihen, millaiseksi Puolustusvoimat kehittyi. Jääkärit ja muut nuoremmat upseerit onnistuivat vuonna 1924 saamaan Venäjän armeijassa uransa tehneet sivuun uhkaamalla massaerolla. (Tämä jossain määrin pitänee paikkansa.)
- ”Venäjällä ja Suomen kadettikoulussa oli mallina, että simputtamalla alaisilta otetaan tahto pois. Jääkärit taas olivat johtaneet kansanarmeijaa ja pitivät miehistöä kanssakansalaisina.” (Tämä lienee hyvn kiistanalainen totuus.)
Em. eivät vastanneet ymmärrystäni asioiden tilasta kaikin osin.
Kohta 1: Tietojeni mukaan ainakin 1. ja 2. johtoporras oli selvästi tsaarinupseereilla ja siis suojeluskuntienkin upseereilla oli ilmeisesti merkityksensä. Jääkärit olivat kyllä jo keskeisimmissä johtotehtävissä myöhemmissä sodissa, joskin Mannerheim oli edelleen ylipäällikkönä. Minulle mm. eräs tsaarinupseerin jälkeläinen on kertonut seuraavasti: ”Nikolai II:n korkeat suomalaiset upseerit – kuten Mannerheim, ja Wilkaman veljekset – vapautuivat Keisarille annetusta valastaan, kun vallankumous oli hänet ja perheensä murhannut. Miehet saapuivat kotimaahan jo vuoden 1917 puolella ja valmistautivat heti kommusti-venäjämielisten alkavaan kapinaan. He olivat ratkaisevia johtajia. Heillä oli tukena Suojeluskunnan upseerit ja joukot. Ns., jääkärit noin 700 miestä, saapuivat Suomeen jälkilaivassa Vaasaan vasta helmikuun 25. päivä. On siten selvää, että kapinan tärkeimmät ja ratkaisevat taistelut, Kuhmoisissa, Länkipohjassa ja Tampereella käytiin Wilkamien taktillisella johdolla ja suojeluskuntien upseereilla ja miehistöllä!”
Kohta 2: Varmastikin jääkäreillä oli oma vaikutuksensa puolustusvoimien kehittymiseen. Silti valtaannousun perusteena olleesta GH:n mainitsemasta yhdestä tekijästä eli simputuskulttuurista on kuultu kyllä senkin jälkeen ja ainakin Lapin lohkolla kaiketi Saksan armeija oli vähempi kansanarmeija kuin Suomen armeija toisessa maailmansodassa.
Kohta 3: Lopella Karl Wilkmanin muistotapahtumissa 2.-3.8.2014 kuultu ei ainakaan vahvista sitä käsitystä, että kenraali Karl Wilkman olisi edistänyt simputuskulttuuria puolustusvoimien johdossa 1918-26 toimiessaan, vaan päinvastoin. Hän pyrki kiinnittämään huomiota miehistön hyvinvointiin ja koulutukseen. Tämä tuli Lopen päivän 3.8.2014 Katri Lahdenpäänkin esitelmässä esille.
Johtopäätöksiä Lienee niin, että objektiivinen historiantutkimus – jos sitä on olemassa – voisi tuoda myös tsaarinupseerien kiistattomat ansiot Suomen itsenäisyyden saavuttamisessa ja puolustamisessa. He olivat suorastaan kriittinen tekijä. Toivottavasti jokin historiantutkija voi tarttua asiaan ja saada myös yhteiskunnan rahoituksen tarkoitukseen. Asiantuntijatiedon käyttöön erikoistuneena toimijana voisin sanoa, että tarvitaan intressivapaata riippumatonta asiaan perehtynyttä tietämystä ja tsaarinupseerienkin näkökulmasta lähtevää tietämystä jääkäri-intressin lisäksi. Valtataistelu kuitenkin oli luultavimmin se päällimmäinen syy em. tsaarinupseereita kohtaan osoitettuihin syytöksiin. Asiaa voisi jossakin määrin verrata nykyajankin valtataisteluun. Jos jääkärisanalla ymmärretään nuoria, asiansa puolesta taisteluhaluisia ja kokemattomia ja ehkä voimakkaasti länsiorientoituneita, niin nythän voidaan sanoa, että konkreettisesti myös johtaminen on tällaisten käsissä. Kokeneet ja maltilliset, tasapainoisesti maantieteelliseen asemaan suhtautuneet, ”kuten idän veteraanit”, ovat pitkälti syrjäytetetyt. Kun ratkaisu on tiedossa, perusteluita on joskus helppokin keksiä. Lienee selvää, että Hesarin kautta välittyvä sisältö ei ole totta: jääkärit eivät johtaneet 1918 Valkoisten armeijaa (tämä kuva siitä ainakin minulle välittyy). On lähentymässä aika, jolloin ensimmäistä kertaa 100 vuoteen voidaan tehdä puolueetonta tutkimusta Suomen itsenäisyyteen vaikuttavista sotilaista, tsaarinupseereista ja jääkäreistä. Tästä kertonee kirjallisuuluettelossa harvinainen Mirko Harjulan tutkimus vuodelta 2013.
Valkoisen armeijan keskeiset johtajat, tsaarinupseerit, veljekset Karl Wilkama ja Oskari Vilkama liittyivät olennaisesti Uudenmaan ja myöhemmin Lappeenrannan rakuunarykmentin historiaan. He olivat käytännössä sen perustajia ja johtajia 20-luvun lopulle asti. Muistolaattaa voi ihailla Narikkatorilla. Heidän roolia Suomen vapaustaisteluissa ja armeijassamme muisteltiin Lopen pävän oheistapahtumissa.
.
Lisätietoja:
- Harjula, Mirko (2013). ”Ryssänupseerit” – Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaiset upseerit 1914-1956[1].
- Lahdenpää, Katri (2012). K.F. Wilkama – Kenraali tuulisella paikalla. Vapaussoturi. Sotiemme muisto, suojeluskunta- ja lottaperinne. 5 (282). 6-11.
- Pönniäinen, Onni (1945).– KENRAALI WILKAMA – Miesten mies. 150 s. Kuva ja Sana. Hämeen Kirjapaino Oy, Tampere.
- Myllylä, Yrjö (toimittanut) (2007). Kauklahden ensimmäisen tiilitehtailija Karl Wilkmanin tarina. 56 p. RD Aluekehitys Oy, Kauklahti Seura ry. <http://aluekehitys.internetix.fi/fi/sisalto/uutiset/ajankohtaista/kauklahti> <http://rdaluekehitys.net/2014/04/20/espoo-paikallishistoria-kirjaesittely-kauklahden-ensimmaisen-tiilitehtailija-karl-wilkmanin-tarina/>
[1] Takakannen tekstin mukaan Mirko Harjulan tutkimus on toistaiseksi ainoa ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaisia upseereita käsittelevä yksityiskohtainen kokonaisesitys. Sivuja yli 500. Painetun kirjan tiedot: ISBN 978-952-286-566-3. Kustantaja: Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi, Valmistaja: Books on Demand GmbH, Nordenstedt, Saksa. Kirjaan voi tutustua tästä. Katso myös seuraavat linkit / artikkelit:
Yrjö Myllylä 