Murmanskin alueesta logistiikan ja energiateollisuuden keskus?

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 6. Kaivostoiminta, 7. Logistiikka ja yhteydet, 8. Energia ja ympäristö, 9.1 Matkailu, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

Delphi, Delfoi, Murmansk, Futura402

Lähde http://www.doria.fi/handle/10024/40370:

Murmanskin alueesta logistiikan ja energiateollisuuden keskus?

Myllylä, Yrjö (2008)

Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1370486

Viite kuuluu kokoelmiin:

Aimo-setä paransi Suomen vankeinhoitoa

METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖ

FB kirjoitukseni 10.11.2015 Aimo-sedästä. Syynä kirjoitukseen oli, että havahduin, että Hollannissa suljetaan vankiloita vankien puutteen vuoksi. Tuli Aimo mieleen. USA:ssa ei hevin suljeta, luulisin Aimon ajattelevan…

Aimo, Rantamyllylässä640 raj

Edesmenneet Aimo Myllylä oikealla, vasemmalla hänen äitinsä ja veljensä Luopioisissa Kukkian rannalla. Valokuva: Yrjö Myllylä 1988.

FB-seinäkirjoitukseni pohjalta:

Aimo-setäni paransi Suomen vankeinhoitoa aluksi vankeinhoidon  tarkastajana sittemmin mm. vankeinhoidon koulutuskeskuksen ajajana ja sen johtajana. ”Tämä oli tällainen muisto. Virkakunnassa toimi kerran merkittävä henkilö, ja hänen nimensä oli Aimo Myllylä.” Näin kertoo Aimon tuntenut professori Jukka Kemppinen blogissaan.

Aimo tunsi Suomen kaikki vangit, ei pelännyt ketään, varsinkaan herroja. Asui opiskeluaikana Presidentin linnassa, Urkilla oli tapana tarjota parille juristiksi opiskelevalle asunto, kuten pääministerillämme nykyisin tarvitseville (miten nykyisin yleensä kannustetaan vähävaraisia elämässään yrittäviä?). Keskusteluissamme suvun tapaamisissa ja muissa tuli selväksi, että vankeinhoito (sanahan ei ole kaikille sanavarastossa, niitähän pitää kurittaa monien mielestä)  on niitä asioita, joka ei yhteiskunnan porukoita kiinnosta (ns. EVVK-asioita), vaikka se on ilmiö, joka johtuu pitkälti juuri meistä ja piittaamattomuudestamme ja meidän pitäisi ottaa vastuuta.

Suomessa tarvitaan usein vangille vahvaa uskonnollista herätystä, jotta vankilakierre saataisiin katkaistua. Aimo uskoi, että yhteiskunta voi tehdä paljon enemmän. En muista keskustelleeni Hollannin mallista, USA:n mallista jonkun verran. Äkkituntumalta perehtymättä Hollannin malliin, jos se perustuu ns. vankeinhoitoon, voisin ajatella sen olevan esimerkillinen meillekin ja voisin kuvitella, että Aimo voisi arvostaa sitä parempana mallina kuin USA:n yksityistettyä vankeinhoitomallia ja käytäntöjä.

Tähän viimeiseen kappaleeseen lisäys 10.9.2017: Taannoin kuuntelin radiosta, kun asiantuntijat keskustelivat Suomen vankeinhoidosta. He totesivat, että se on hyvin esimerkillinen ja kiinnostaa Pohjoismaista eräällä tavalla tutustujia eniten. Syynä on, pienimmät rikosten uusimisprosentit kansainvälisessä vertailussa (suuria ne silti ovat) ja se seikka, että kehitys on tapahtunut Suomessa hyvin nopeasti. Asiantuntijat arvioivat, että yksi syy on se, että aihe ei ole kiinnostanut politiikkoja (jolloin näkemykselliset ajatukset virkakunnassa ovat voineet edetä). Tiedetään, että Aimo oli suututtanut erään oikeusministerin sanomalla suorassa TV-haastattelussa, että 80 tai 90 % vangeista ei kuuluisi vankilaan.

Kun olin päässyt sekä rakennusarkkitehtikouluun että yhteiskuntatieteelliseen ja kysyin Aimolta mielipidettä, että kumpaan lähtisin, se oli hänelle päivän selvä. Tuolloin vuonna 1996 olin tietöissä Oulussa Oritkarin satamassa ja sattumalta tapasin kesähelteellä Aimon, joka tyttärensä kanssa haki uimapaikkaa (ei siellä mitään uimarantaa ollut, ehkä tämä kertoo Aimosta oman tien ja polun rakentajana, helpompihan olisi ollut mennä Nallikariin). Lähdin oppaaksi ja kahlasimme kilometrin merelle ennen uintia, siinä kohtaa kysyin, että kumpaan lähtisin. Aimo: ”Tietenkin yhteiskuntatieteelliseen.” (Lähdin talojen suunnittelun sijaan yhteiskuntatieteelliseen lukemaan suunnittelumaantiedettä, sivuaineiksi valitsin yhteiskuntapolitiikan ja kansantaloustieteen. )

Pitäisi siis vastata kysymykseen: Onko kysymys vankeinhoidosta vai vain rangaistustoiminnasta vai molemmista?

Yhteiskuntapolitiikan ja hyvinvointivaltion tieteellisen perustan näkökulmasta vastaan, että sen pitäisi ilman muuta olla merkittävässä määrin vankeinhoitoa eikä vain vankilassa vaan sen jälkeen ja sitä ennen. Tavoite lienee pohjimmiltaan lähimmäisen ja kaverin auttaminen, tyyliin ketään ei saa jättää. Yhteiskuntapolitiikan, kuten tieteellisesti perustellun hyvinvointivaltion, tavoitteenahan pitäisi olla jokaisen kansalaisen saaminen palvelemaan muuta yhteiskuntaa poisputoamisen sijaan, jolloin hän ei tuota vaan aiheuttaa kustannuksia. Vankeinhoitopainotus on myös taloudellisesti perusteltua.

Toinen kysymys voisi olla: Mikä on oma syyllisyytemme siihen, että ihmiset tekevät rikoksia?

Vastaus voisi kenties olla, että vasta, kun koemme omaa syyllisyyttämme, voimme ottaa vastuuta ja auttaa muita ja sitä kautta vähentää toistenkin tarvetta rikoksiin. Muutoin kohdistamme  omat virheemme  rikostentekijöiden syyksi.

Lisää Aimosta ja vankiloista:

  • Professori Jukka  Kemppinen kirjoittaa 30.1.2006: Aimo ja vankilat .
  • 10.11.2015 silmääni tarttunut uutinen, Iso-Britanniassa vankiloissa ruuhkaa, Hollannissa vankiloita suljetaan vankien puutteen vuoksi, The Huffington Post .

Lisää hyvinvointivaltiosta:

Isiltä oppinut

2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI

Isäinpäivänä 2015. Aikoinaan tilattu kirjoitus blogiartikkeliksi.  Toivottavasti siitä on iloa muillekin.

Kengät

Pienen tytön ensimmäinen ihastus on usein oma isi. ”Mä meen isin kanssa naimisiin!” ”Meidän isi on parempi kuin teidän isi!” Isin kanssa mennään kalaan, veneilemään, retkille, paistetaan makkaraa, tehdään uuden vuoden tinat, vaihdetaan lamput ja polkupyörän kumit, käydään isoilla ruokaostoksilla, kerrotaan vitsejä ja ”isi aina höpöttää”. Iltaisin, kun ollaan pikkutyttöjä isi muun muassa toivottaa hyvää yötä, peittelee ja laulaa iltalaulun. Tietenkin kaikkien suurten puheiden ja muun toiminnan lisäksi töpötellään pikkuisena isin suuret kengät jalassa ja kikotellaan. Isin kenkiä tulee vielä tänäkin päivänä laitettua jalkaan etenkin silloin, kun isi ei näe. Isin kengillä on vain niin helppoa hakea puita tai viedä roskat ulkoroskikseen, kun vain sujauttaa jalat kenkien sisään. Myös pikkutytön sankarin takkeja tulee kokeilla ja taas kikotella sille, kun hävitään pienikokoisempana niiden siimeksiin ja sitten mennään näyttämään isille ja äidille kuinka hassua se onkaan. Sitäkin tulee vielä tehtyä toisinaan esimerkiksi talvisin, kun taas roskat pitäisi viedä ulos. Ei kuitenkaan enää näytellä sitä kaikille. Ennemminkin ehkä salaa ja muiden näkymättömissä. Oma takki ja kengät ei ole yhtään niin helppo pukea päälle. Ehkä isin vetimissä tulee vielä niitä ”isin tyttö” – fiiliksiä.

Isiltä on opittu sahaamaan puita, lyömään vasaralla nauloja ja irrottamaan niitä vasaran toisella päällä. Isiltä on opittu, että ei ovia saa paiskoa, mikä suutuspäissään on melkein kiusaus ja kotihommiakin pitää tehdä – sillä voi jopa tienata, jos niin isin kanssa sovitaan. Isi on opettanut myös, että parkettilattialle ei saa jäädä vettä ja vesi pitää kuivata nopeasti, jos sitä on eikä imuria saa vetää seiniä raapien, koska seinät murtuvat. Ja, että tahallaan ei saa toista ärsyttää ja siitä puhe, mistä puute. Kaikki ne pieniltä tuntuvat arkiset asiat, joita on saattanut jo pienenä isiltä oppia, ovat tänäkin päivänä hyödyllisiä.

Joitain asioita ei ole aina halunnut uskoa, kuunnella ja totella, vaan on laitettu vastaan ja tehty niin kuin itse oli alun perin ajatellut. Ulos ja kylään mennään, jos on kaverin kanssa jo sovittu eikä sitä voi noin vain perua. Lähiaikoina tuli kuitenkin vastaan yksi päivä, jolloin sama tyttö ymmärsi, että nyt täytyy kuunnella ja yrittää tehdä niin kuin isi sanoo. Xxxxxxxxxxxxxx, vaikka kaikki oli valmiina ja suunnitelmat kirkkaina. Kotiin ei silti jääty, sillä se olisi ollut liian nöyryyttävää tehdä. Tämä päivä oli jo vanhemmalle tytölle erikoinen, sillä se, mitä tapahtui ajatusten tasolla, oli muutos kypsempään ja parempaan suuntaan. Xxxxxxxxx. Isi oli ollut oikeassa. Miksi on tullut niin paljon kapinoitua vastaan? Miksi ei ole voinut totella ensimmäisellä kerralla tai ottaa opikseen seuraavalla kerralla? Mikä siinä on ollut? On tullut todettua niin monissa, monissa, monissa asioissa, että isi oli taas oikeassa, mutta kiven kovaa on täytynyt ensin väittää toista ja olla muka uskomatta. Xxxx.

Aina on tullut kaduttua jälkeenpäin, miksi taas ihan turhasta huusi ja puhui rumasti. Onneksi sitä on tullut vähennettyä, kun isi on opettanut, että kannattaa olla vain hiljaa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Vaikka ei ole aina puhunut ja kertonut avoimesti asioita, on isi sen opettanut, että niin täytyisi olla. Pitäisi vastata, jos jotain kysytään. Olisihan se mukavampaa, jos pystyisi kaikesta juttelemaan. Sisimmissään tämä tyttö ei ole koskaan halunnut mitään pahaa isille. Halunnut vain olla tytär, kenestä voisi olla ylpeä. Isi on sanonut, että ei haittaa, vaikka kokeesta tulisi nelonen, jos on yrittänyt parhaansa. Yläasteella oli aina hyvä fiilis mennä kertomaan, että tuli taas kymppi kokeesta. Sitä koki, että siitä saa jonkun näköistä arvostusta. Lukion ensimmäisellä ei enää viitsinyt mitään numeroita kertoa, kun mihinkään kokeeseen tuskin koskaan luki, niin ei sitä niin hyvin mennyt. Silti sitä yritti, minkä jaksoi ja ajatteli, että ei kaikessa tarvitse aina olla paras. Oli itseltä lupa ottaa opiskelut rennommin ja tuntui, että elämä rullasi paremmin. Oli muutakin elämää kuin vain opiskelu. Isi on sanonut, että kieliä kannattaa nuorena opiskella, että niistä tulee olemaan hyötyä myöhemmässä vaiheessa, niin sitä kautta jaksoi kieliin vähän panostaa etenkin ranskan kursseihin, joista tuli kaikista 10 todistukseen.

Vaikka katuu jotain huonoja tekoja ja sitä, että on loukannut toista ja on saanut itse jotain pahaa niskaan toiselta, niin nyt xxxxxx tyttö ei ottaisi niistä mitään pois. ”Se, mikä ei tapa, vahvistaa.” Jos niitä ei olisi tapahtunut, sitä olisi aivan toisenlainen ihminen. Ne ovat tapahtuneet, koska niiden oli tarkoitus tapahtua – niin myös hyvien asioiden. Kaikella on joku tarkoitus. Niin isikin on joskus sanonut. Ne kaikki kuuluvat omaan elämänpolkuun. Mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Sen ajatuksen kautta oppii arvostamaan kaikkein pienimpiäkin asioita.

Paljon jää sanomattomaksi tässä tekstissä, mutta tämä tyttö on todella kiitollinen kaikesta isille. Kerran xxxxxhaastattelussa, joka tehtiin xxxx tuntia varten, isi sanoi, että elämä on paras koulu. Se on jäänyt tyttärensä mieleen ja näin se on. Kotoa saa parhaimmat matkaeväät, kun vain viitsii aina kuunnella.