Viime päivinä on keskusteltu kaivosverosta (mm.Kauppalehti 11.5.2012).
Mikä teidän mielestänne olisi tärkein toimi kaivostoiminnan kehittämiseksi Suomessa? Vastatkaa kyselyyn. Kyselyn jälkeen on esitetty kirjoittajan näkemyksiä aiheesta:
Kaivosveromalleja on erilaisia. On esitetty louhitun maa-aineksen mukaan tapahtuvaa verotusta tai yrityksen voitoista tapahtuvaa verotusta. Varmasti löytyy muitakin malleja. Olisiko kestävä vero yhdistelmä erilaisia ratkaisuja, esim. em. yhdistelmä, jolloin suhdanteet ja yritysten omistussuhteet esimerkiksi eivät vaikuttaisi siihen niin radikaalisti – jos veroon päätetään mennä. Australiassa, jossa kaivosvero on tulossa käyttöön ja ehkä vaikuttanut suomalaiseenkin kiinnostukseen aiheessa, kaivosyhtiöt ovat enemmän omissa käsissä – australialaiset yhtiöthän operoivat myös vahvasti Suomessa. Esim. voittoveron vaikutukset siellä ovat erit kuin Suomessa, jossa ulkomaiset yhtiöt voivat helpommin piilotella voittojaan. Suomessahan heillä on tyypillisesti tytäryhtiöt ja emoyhtiöt toimivat toisaalla. Toisaalta Australiassa talous käy kuumana kaivosbuumin takia ainakin alueellisesti ja siellä lienee tarvetta myös säädellä kehitystä tästä syystä. Kaivosvero voi olla perusteltua, ainakin joidenkin asiantuntijoiden mukaan. Erityisen tärkeäksi kysymykseksi nousee tällöin myös, että miten vero käytetään, pitäisikö se säätiöidä tai perustaa rahasto. Pitkän tähtäimen tuottoa sillä olisi mielestäni haettava ja ehkä tärkeää ratkaisun osaa myös tulevien eläkkeiden turvaamiseksi. Öljykin on mineraalia ja sen kysyntä kasvaa osin samoista syistä kuin muidenkin mineraalien, siltä puoleltakin voi löytyä hyviä esimerkkejä, kuten Norjasta, jossa eläkeläisten eläkkeet lienee turvattu mm. ”öljyrahastojen” tuottojen kautta. Norjakin tiettävästi verottaa alueella toimivia öljy-yhtiöitä voitosta, jotka rahastoidaan ja käytetään myös alan infran rakentamiseen. Norjan mallilla olisi varmasti annettavaa Suomessa.
Kaivosvero oikein ja kohtuullisesti toteutettuna ja käytettynä (rahastoituna, säätiöitynä tms.) saattaisi siis hyvinkin olla yksi ratkaisu. Ennen nopeaa kantojen lukkoonlyömistä julkisuudessa olisi kuitenkin syytä pohtia erilaisia vaihtoehtoja. Pitäisi osata keskustella edes hetki tärkeästä teemasta, kuten Ruotsissa tietojeni mukaan on tapana. Pitäisi nostaa pöydälle erilaiset vaihtoehdot, yksi pääkysymys on, että miten Suomi voi hyötyä kaivostoimintaan kohdistuvasta kysynnästä ja osallistua toiminnan edellytysten, kuten ratojen yms. kehittämiseen. Tunnetusti julkisuudessa esitettyjä kantoja on vaikea muuttaa (mm. siksi on kehitetty ns. Delfoi-menetelmä, jotta mielipidettä voitaisiin muuttaa oppimisprosessin edetessä – tätäkin metodia ammattimaisesti sovellettuna kannattaisi käyttää keskustelun sopivassa vaiheessa – esimerkiksi kun erilaisista kannoista halutaan perusteltu ja toteutuskelpoinen synteesi).
Kaivosveron lisäksi tai jopa sen sijaan voisi miettiä myös muita ratkaisuja kansallisen hyödyn lisäämiseksi. Pitää ymmärtää myös, että ulkomaisten yhtiöiden verottamisen sijaan suomalaiselle yhteiskunnalle voi olla vielä tuottoisampaa, jos sillä on itsellä kotimaassa pääkonttereitaan pitäviä pörssiyhtiöitä, joiden voittorahat ja voittoverot jäävät pyörimään suomalaiseen kansantalouteen. Paitsi, että Suomessa saisi olla luonnonvarayhtiöitä pörssissä vähintään kuten Ruotsissa, Suomessa pitäisi olla enemmän omissa käsissä (kuten Talvivaara), mielellään pörssissä Helsingissä ja Lontoossa, yhtiöitä, joiden liikeideassa keskeistä on malminetsintä Suomessa ja myös muualla lähialueilta – vaikkapa fokuksena Barentsin alue, lisenssioikeuksien hankinta lupaaviin malmioihin ja näillä oikeuksilla kaupankäynti. Tämä voisi tapahtua nykyisten yhtiöiden strategioita tarkistamalla, mutta erityisesti pitäisi ehkä pyrkiä punnertmaan myös uutta liiketoimintaa aiheessa, joka voisi tukea myös nykyisten kymmenien, myös suomalaisten yrittäjien juniorkaivoshankkeita. Tämä on vaikeampi käsitellä, koska pitää pystyä ”kehittämään uutta” verottamisen sijaan.
Edellä mainittuun kehitysyhtiön edellytysten selvittämiseen liittyvän hanke-esityksen teimme vuonna 1997 substanssiosaamista ja intressiä teemaan omaavien tunnettujen pk-yritsten kanssa, kun kaivostoiminta oli vielä alkutuotantoa ja kuului valtion virallisessa politiikassa ei-tuettavaksi alaksi. Valtionyhtiöiden strategioissa luovuttiin juuri näistä toiminnoista sekä Venäjä-yhteyksistä ja käsitykseni mukaan myös ja ehkä erityisesti politiikalla ja politikoilla oli keskeinen rooli (ks. artikkeli ”Uusi suomalainen kaivosyhtiö Helsingin ja Lontoon pörssiin”). Neuvostoliiton hajoamisella, raaka-aineiden tuolloisilla hinnoilla, ydinosaamiseen keskittymisopilla, usko osaamiseen ja koulutukseen, ehkä tietoklusterin nousulla yms. tekijöillä oli käsitykseni mukaan vaikutusta, vaikka tuntemani asiantuntijat, joiden kanssa ja tuella mm. em. aloitteita – tarkemmin linkissä – rakensimme, näkivät tuolloisen politiikan jo tuolloin kestämättömäksi pitkällä aikavälillä ja osin epäviisaaksi liiketoiminnan pitkän tähtäimen kehittämisen näkökulmasta.
Nyt siis puhutaan oikeasta asiasta eli kaivostoiminnan merkityksestä Suomessa ja kehittämisestä Suomen talouselämän ”kivijalaksi” ympäristön ja muu kestävä kehitys huomioiden, mikä on tärkeintä. Keskustelua kannattaa jatkaa parhaimpien ratkaisujen löytämiseksi. Raha ja pääoman puute ei ole ongelma, kuten usein sanotaan, vaan rakenteet (joita on purettu 1990-luvulta alkaen), siis yritykset pörssissä, jotka voivat ottaa pääomat vastaan maailmalta. Myös esimerkiksi kiinalaiset ovat valmiita ostamaan Suomesta kaivoksia – parasta olisi, jos kauppaa voitaisiin tehdä pörssissä ja yhtiöt olisivat suomalaisten osin hallitsemia. Ennen muuta tärkeää on ymmärtää, että suuri vakaata pitkän tähtäimen tuottoa hakeva pääoma, kuten eläkeraha, hakeutuu maailmalla rajallisia luonnonvaroja hyödyntävään toimintaan hitechin sijaan. Kehitys em. tilanteeseen pääsemiseksi voi vaatia, että pitää pystyä yhdistämään sekä pienyrittäjyys että suuren pääoman pörssiyhtiötoiminta. Valtiotakin voidaan tarvita. Tämä on vaikeaa, koska harvoin samat ihmiset ovat vahvoja toimijoita molemmissa tai kaikissa näissä näkökulmissa.
Katso mm. blogiartikkeli / Aamulehden artikkeli ”Rahaa Suomen maaperään”
Kauppalehti ”Pörssiin tarvitaan luonnonvaroja hyödyntäviä yrityksiä”
Vaikka Suomen kaivosstrategian suhteen on tehty paljon töitä, vielä olisi paljon tehtävää. Seuraavassa linkissä olevissa artikkeleissa on lukuisia tärkeitä ehdotuksia em. lisäksi kaivosalan mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Esimerkiksi työvoiman ja koulutuksen tarvetutkimukset (TKTT), Long Distance Commuting / Pitkän matkan pendelöinnin konseptien kehittäminen (LDC) ovat erityisen tärkeitä. Niitä ei voida toteuttaa ministeriselvityksen aikajänteellä (2 kk), jotka eivät tuo ehkä koviun paljon uutta, mutta tuovat jonkun intressiryhmän näkemyksen esille. Tästä on jo näyttöä aiemmilta teemaan liittyviltä selvityskierroksilta. Sen sijaan tarvitaan vähintään puolen vuoden työpanos ja kalenteriaika / ”selvitys”, jossa kartoitetaan erilaisista intressinäkökulmista asiaa tarkastelevien asiantuntijoiden mielipiteitä ja niiden perusteluita. Muuten ei voida tarjota osallistumista, jossa keskusteluun otetaan systemaattisesti eri intressiryhmät ja niiden argumentit ja tuotetaan välttämätöntä yhteistä tahtotilaa. Myös allekirjoittanut on resurssien salliessa valmis edistämään mainittuja aloitteita:
Yrjö Myllylä 