Kirjoitusten julkistamisen aikaan valinnanvapautta rajattiin. Olen valmis hyväksymään nykyiset maaliskuussa 2018 eduskuntaan annetut valinnanvapaus- ja maakuntaitsehallintolait toivoen, juuri peräänkuulutettua johtajuutta niiden toteutuksessa. Silti mielestäni parempi olisi, kuten kirjoituksissa peräänkuulutan, että koko valinnanvapaus olisi jätetty maakuntaitsehallinnon toimesta harkittavaksi ja tapahtuvaksi. Toivon, että verotusoikeus tulee myöhemmin maakuntaitsehallinnolle.

• Myllylä, Yrjö (2017).  Sote-valinnanvapaus kuuluu maakunnalle – ei ”mökin mummolle”. Lukijan näkökulma, Etelä-Saimaa, 17.12.2017. <https://esaimaa.fi/mielipide/lukijalta/74fd1de3-48d9-4400-8ea2-b876cad57e57 > <pdf>

Ks. myös

• Myllylä, Yrjö (2017).  Soten valinnanvapaus kuuluu maakuntahallinnolle. Maaseudun Tulevaisuus, Yliökirjoitus, 27.12.2017. <http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/artikkeli-1.218793>
• Myllylä, Yrjö (2017).  Valinnanvapaus kuuluu maakuntaitsehallinnolle sote-palveluissa. Turun Sanomat, 18.12.2018 < https://www.ts.fi/lukijoilta/3765356 >
  

Sote-valinnanvapaus kuuluu maakuntaitsehallinnolle

– ei mökin sairastavalle mummolle

Suomen perustuslakiin säädettiin kauaskantoisesti kunnallinen itsehallinto-oikeus ja maakuntaitsehallintomahdollisuus noin 100 vuotta sitten. Kehityksen myötä kuntien vastuut ja velvoitteet kasvoivat.  Euroopassa lähes poikkeuksetta meidän kuntien tärkeimmät tehtävät kuten terveydenhoito kuuluvat kuntien ja valtion välissä olevalle aluetasolle. Nuoressa Suomessa tähän ei ole vielä päästy. Yhtenä syynä voitaneen pitää Venäjän vallan ajoilta periytyvää hallintojärjestelmää, jossa valtio on ollut perinteisesti vahva toimija alueilla. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut meillä asteittain oikeaan suuntaan:  Lääninhallitukset lakkasivat vuoden 2010 alusta. Valtion piirihallintoviranomaisia on jo pitkään koottu yhteen.  Ensin kauppa- ja teollisuus-, työvoima-, maa- ja metsätalouspiirit yhdistettiin TE-keskuksiksi vuonna 1997.  Seuraavassa vaiheessa tiepiirit ja  ympäristökeskukset yhdistyivät alueilla TE-keskusten kanssa ely-keskuksiksi vuonna 2010. Samalla yhä vaativimmat kuntien tehtävät ovat pakottaneet kunnat valitsemaan ylikunnallisia eli käytännössä maakunnallisia kuntayhtymiä hoitamaan muun muassa erikoissairaanhoitoa ja koulutusta. Tämä kehitys on ollut pakon sanelemaa ja luontaista. Ohjaajana on ollut tarve, tehokkuusvaatimus, kustannussäästöt ja demokratian vahvistaminen. Tämän kehityskulun tietoinen loppuunsaattaminen edellyttää visiona maakuntaitsehallinnon toteuttamista, mihin riittää yksinkertainen ääntenenemmistö eduskunnassa.

Maakuntaitsehallinnossa kaikki em. tehtävät organisoidaan suuren kunnan tapaan. Lähihistorian esimerkkinä meillä on Kainuun malli, joka käynnistettiin pääministeri Paavo Lipposen aikana. Toinen pitkälle toimiva esimerkki on Ahvenanmaan maakuntaitsehallinto.

Maakuntaitsehallinnon tietoisessa edistämisessä on kuitenkin omat ongelmansa meillä. Maakuntaitsehallinto nähdään meillä yksittäisten puolueiden valtapoliittisena ratkaisuna, vaikka se on puolueista riippumatta käytännössä jossakin muodossa kaikkialla läntisessä Euroopassa käytössä. Suomi syntyi vahvan kunnista ja maakunnista nousevan kansan tuella itsenäisyysjulistusta myöten. Suomen syntyessä jotkut puolueet halusivat maakuntaitsehallinnon sijaan perustuslakiin hallitusmuodoksemme  kuningasvallan, mikä olisi jatkanut tsaarinvallan perinnettä. Vasemmistolle valtion roolin korostaminen on ollut luontaista. Jokaisen mielipiteen antajan intressi asiaan on pyrittävä tunnistamaan myös nykykeskustelussa ja nähtävä kokonaisuuden etu. Vahvan keskushallinnon asiantuntijat näkevät asemansa uhatuksi ja pyrkivät ohjaamaan kehitystä siihen suuntaan, että heidän asemansa säilyy eikä todellista maakuntaitsehallintoa verotusoikeuksineen synny. Yksityiset yritykset ottavat mielellään isännän paikan hyvän rengin sijaan. ”Kukaan ei sahaa omaa oksaansa vaan jokainen laulaa sen lauluja, kenen leipää syö”  sananlaskut kuvaavat hyvin asiantuntijoiden rooleja uudistuksessa.

Keskustelu on edennyt valtion piirihallintoviranomaisten kokoamisesta ja kuntarakenneuudistuksesta valinnanvapauteen sen sijaan, että olisi päästy suoraan maaliin eli maakuntaitsehallinnon järjestämiseen suorine vaaleineen ja verotusoikeuksineen. Näin on aiheutettu paljon pysyvää harmia. Esimerkiksi Suomessa on Euroopan suurimmat kunnat. Keskimääräinen kuntakoko ylittää jo 16 000 asukasta, kun se keskimäärin on EU:ssa noin 5000 asukasta.

Kuntarakenneuudistuksen aikana vuodesta 2005 vuoteen 2014 keskustelua ei käyty lainkaan siitä, että kilpailua pitäisi lisätä. Keskustelun siirtyessä maakuntaitsehallintouudistukseen kilpailun lisääminen on tullut joillekin maakuntaitsehallintouudistusta tärkeämmäksi.  Sekä nykytilanteessa että maakuntaitsehallintotilanteessa on mahdollisuus ja oikeus kilpailuttaa toimintoja ja lisätä näin harkitusti ja hallitusti yksityisen sektorin osuutta palvelujen tuotannossa. Nykyinen kehitys uhkaa romuttaa Suomen hyvinvointivaltion keskeisen idean ja koko uudistuksen keskeiset tavoitteet, säästöt ja toimivat palvelut, julkisesti hallitun ja kustannetun ilmaisen terveydenhoidon kansalaisille.

On todennäköistä, että nykyinen sote- ja maakuntaitsehallintouudistus ei kokonaisuutena etene. Suuret hallintouudistukset eivät liene kerralla toteutuneet  koskaan missään. Nykyinen valinnanvapauden ensisijaisuuden korostaminen, kuten kuntarakenteen silmäkoon  uudistamisen kautta eteneminen aiemmin, jättää jälkeensä myöhemmin vaikeasti korjattavia virheitä. Aikalisä jälleen kerran olisi parempi kuin huonon ratkaisun tekeminen. Mökin mummolta on liikaa vaadittu, että hänen pitäisi sairastaessaan valita terveyskeskus tai sairaala. Sitä varten hänen tulee valita maakuntavaltuutettu ja maakuntajohtaja neljän vuoden välein. Heidän tehtävänsä virkakoneistonsa avulla on valmistella kilpailutukset ja ulkoistukset määräajoiksi.

Ratkaisu tilanteeseen on maakuntaitsehallinnon maaliin vieminen verotusoikeuksineen siten, että tietty valtiontasausjärjestelmä on mukana.  Maakuntien on  omilla toimillaan voitava lisätä maakuntansa elinvoimaisuutta ja siten tuloja  – tämä tehtävä ei voi olla vain suurten kaupunkien, jos maakunnat vastaavat maakuntansa palveluista myös taloudellisesti. Maakuntien tehtävä on uuden virkamiehistönsä avulla, joka siis voi osin koostua esim. nykyisten ely-keskusten virkamiehistä ja kuntayhtymien virkamiehistä, järjestää palveluita, kuten kunnat ovat järjestäneet. Nyt vain isommalla alueella ja isommilla hartioilla. Tässä kontekstissa yksityisten palveluntuottajien kilpailuttaminen on luontevaa. Malli ei estä yksityisen kilpailukykyisen toimijan palveluita ainoana jossakin pienessä kunnassa. Toimiihan R-Kioskikin ainoana kioskina usealla paikkakunnalla siksi, että jos se nostaa hintoja liikaa tai palvelee huonosti, on vaara, että tulee S-Kioski. Kilpailuasetelma siis pitää olla, mutta hyvinvointivaltion mallin mukaisesti.