Big Oil Playground, Russian Bear Preserve or European Periphery? – The Russian Barents Sea Region towards 2015

2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 8. Energia ja ympäristö, IN ENGLISH, METODI

Big Oil Playground, Russian Bear Preserve or European Periphery? –

The Russian Barents Sea Region towards 2015

Bjørn Brunstad, Eivind Magnus, Philip Swanson, Geir Hønneland & Indra Øverland

Delft: Eburon Academic Publishers 2004

212 s., ISBN 9059720393

Big Oilplayground, raj

__

Bok presentation i Nordic Øst-forum

Recenserad av Yrjö Myllylä [doktorand, Geografiska institutionen, Joensuu universitet]

NUPI Cover page631

Big Oil Playground, Russian Bear Preserve or European Periphery? –

The Russian Barents Sea Region towards 2015 är slutrapporten från scenarioprojektet “Barents Russia 2015”. Ansvariga för genomförandet av projektet har varit ett konsortium bestående av ECON Analysis, Fridtjof Nansens Institutt (FNI), Norsk Utenrikspolitisk Institutt (NUPI) och advokatbyrån Wikborg Rein (WR). Författarna är Bjørn Brunstad, Eivind Magnus och Philip Swanson (ECON Analysis), Geir Hønneland (FNI) och Indra Øverland (NUPI). Med undantag av Swanson som arbetar på ECON:s Parisenhet är alla författarna verksamma i Norge. Projektet har finansierats av norska utrikesdepartementet och olje- och energidepartementet samt de privata företagen Statoil och Norsk Hydro. Boken fokuserar på energitemat och presentationens tyngdpunkt ligger därför på de norra delarna av den ryska Barentsregionen, i synnerhet på Barents hav och Petjora hav.

Varför utarbeta scenarier om den ryska Barentsregionen? Enligt författarna har Barentsregionen stora outnyttjade olje- och gastillgångar, men där finns också en hotbild: ett mycket stort antal kärnvapen och reaktorer samt därtill anknutna lager som inte uppfyller säkerhetskraven. Regionen är därmed geopolitiskt viktig i en värld som är lysten på olja och som fruktar terrorism och spridning av kärnmaterial.

Författarna anser att det bara är en tidsfråga innan man börjar utnyttja den ryska Barentsregionens energi- och gastillgångar. Eftersom det är fråga om stora investeringar och projekt, är det viktigt att vara väl förberedd. Det är för sent att skapa strategier först vid “start up”. Författarna citerar Mikhail Gorbatjovs berömda replik: “Historien kommer att straffa dem som kommer för sent.”

Enligt författarna finns det inget övertygande politiskt koncept för utveckling av hela regionen – den befinner sig i ett vindlöst segel. Författarna citerar en artikel i Financial Times av Dan Yerg (2003). Enligt Yerg kan Moskvas planer på att bygga nya oljeledningar realiseras redan inom ett par år, och därmed stärka banden till Kina eller andra länder i Asien, eller ännu mera dramatiskt, till Murmansk, den isfria ishavshamnen. Författarna frågar om vi är redo för en sådan utveckling och de möjligheter som därmed öppnas upp för oss här uppe i Norden?

Författarna anser att den offentliga diskussionen om Barentsregionen ofta är ytlig. Man lägger för mycket vikt vid de senaste nyhetssändningarna och fäster för litet uppmärksamhet vid de grundläggande maktförhållandena. Författarna försöker lösa detta problem genom att diskutera scenarier om regionens framtid. Scenarierna är möjliga men samtidigt medvetet provocerande redogörelser för framtiden. Enligt författarnas åsikt är scenarier nyttiga redskap för såväl politiker, företag som allmänhet. Scenarierna bygger på en synnerligen grundlig och mångsidig analys av nuläget, som omfattar sju större rapporter och 20 arbetspapper om olika nyckelområden. Enligt analysen kommer befolkningen i området att minska. En olje- och gasboom är att vänta, men tidpunkten är osäker. Regionen kommer även fortsättningsvis att vara beroende av sina naturtillgångar. Den politiska situationen kommer att förändras, men det är osäkert på vilket sätt förändringarna kommer att yttra sig i regionen. Mot denna bakgrund presenterar författarna de tre scenarierna Big Oil Play Ground, Russia Bear Preserve och European Periphery.

Big Oil Play Ground berättar en historia där utländska och ryska företagsledare inom olje- och gasbranschen lagt beslag på det oljerika norra Ryssland. Kreml eftersträvar en kortsiktig ekonomisk tillväxt och företag inom oljebranschen har fått fria händer på regional nivå – så länge som deras direktörer håller sig borta från politiken och en tillräckligt stor andel av pengarna kommer statskassan till godo. I Russian Bear Preserve har den ryska Barentsregionen på nytt blivit strategiskt viktig för Rysslands säkerhet. Rysslands politik har utvecklats i en nationell riktning och olje- och gasindustrin blir framförallt ett strategiskt vapen för att främja ryska nationella intressen på en global nivå. I scenariot European Periphery, slutligen, bekantar vi oss med en rysk Barentsregion där den väntade olje- och gasboomen inte förverkligas före år 2015. Tyngdpunkten i den ryska politiken ligger på en diversifiering av den ryska ekonomin och en långsiktig tillväxt. Detta drabbar Barentsregionen mycket hårt, då dess ekonomiska och sociala struktur i det närmaste härstammar från den sovjetiska planeringsperioden. Den ekonomiska aktiviteten i regionen minskar kraftigt och utflyttningen söderut intensifieras.

Vid sidan av dessa scenarier presenterar författarna två så kallade wild cards, alltså oväntade framtider som kan komma snabbt och få stort genomslag. I alternativet A major drop in oil prices resonerar författarna om vad som skulle komma att hända, om oljepriset sjönk under 15 dollar per fat. De anser detta vara osannolikt, men möjligt. De sociala och ekonomiska påföljderna för Ryssland och speciellt den ryska Barentsregionen skulle vara allvarliga. Som en följd skulle flyktingströmmen till de nordiska länderna öka dramatiskt. I det andra riskalternativet, Environmental disaster in Barents Russia, sker antingen en kärnkraftsolycka på Kolahalvön eller en oljeolycka på Barents hav. Som en följd av kärnkraftsolyckan skulle en obebodd zon bildas runt kärnkraftverksområdet, stora delar av befolkningen flytta, speciellt från Murmanskområdet, och det skulle vara svårt att återbefolka området.

Boken erbjuder inga entydiga svar om framtiden utan material för diskussion och strategibildning. Läsaren får något att fundera över och han eller hon kan sätta sig in i den uppenbart svåra roll som Rysslands politiska ledning har. Till exempel kan en snabb avreglering av energipriserna i Ryssland, åtföljt av ett ryskt medlemskap i WTO verka som ett självklart bra mål, men det som är bra för Ryssland är enligt författarna inte nödvändigtvis bra för den ryska Barentsregionen.

När författarna resonerar om Barentsregionens framtid, handlar det framför allt om geostrategi, internationell politik och den politik som Moskva väljer. De regionala aktörerna anses inte ha möjligheter att påverka utvecklingen särskilt mycket – deras uppgift blir närmast att anpassa sig till utvecklingen. Detta perspektiv är förståeligt, när man fokuserar på energi- och gasutvinningens framtid. Jag anser dock att man i fortsättningen även borde undersöka vilka krafter som inverkar på utvecklingen i den ryska Barentsregionen, oberoende av direkt politiskt beslutsfattande (till exempel den informationsteknologiska utvecklingen). Det skulle också vara intressant med att använda längre tidshorisonter i analysen. Inom framtidsforskningen kan bokens horisont på 10–15 år anses vara kort, bland annat med tanke på möjligheterna att förutse vändpunkter i utvecklingen. Längre horisonter skulle också gå att förena med vissa andra metoder inom framtidsforskningen, till exempel Delfi-metoden som baserar sig på expertuppskattningar.

Boken är samtidigt ett utmärkt och efterlängtat exempel på hur man kan ge en mångfacetterad bild av en regions framtid genom att anamma framtidsforskningens utgångspunkter och systematiskt tillämpa dess metoder. Författarna tar också upp en viktig egenskap i framtidsforskningen, och framförallt inom den mera praktiska prognostiserande forskningsinriktningen: forskningen är även den en process som inverkar på beslutsfattandet.

PKS:lla 1,8 milj.m2 tyhjää toimistotilaa!: PKS elää muusta Suomesta ja muu Suomi PKS:sta – rakentamisen painopiste uudisrakentamisesta olemassaolevan kehittämiseen koko Suomessa

2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI

Helsingin Seudun Suunnat:

Tyhjän toimitilan määrä

”Kaiken kaikkiaan pääkaupunkiseudulla oli tyhjää toimitilaa 1,8 milj. neliömetriä. Siitä Helsingin osuus oli miljoona neliömetriä. Helsingissä vajaakäyttö on kasvanut useimmilla merkittävillä toimistoalueilla – myös kaupungin keskustassa. Espoossa tyhjän tilan määrä on lisääntynyt eniten Kilossa, mutta vastaavasti vähentynyt Leppävaarassa. Vantaalla tyhjän toimistotilan määrä pysyi ennallaan. Helsingissä toimistotilan osuus tyhjästä toimitilasta oli runsas puolet. Espoossa vastaava osuus oli miltei kolme neljäsosaa ja Vantaalla se oli kolmasosa. Siellä suurin tyhjästä toimitilasta oli teollisuus- ja varastotilaa.”

tyhja-toimistotila-pkslla

Tyhjän toimistotilan määrä pääkaupunkiseudulla (ylin käyrä). Tieto Helsingin Seudun suunnat -linkistä 20.9.2016.

Kuvan lähde Helsigin seudun suunnat 20.9.2016: http://www.helsinginseudunsuunnat.fi/fi/asunto-ja-toimitilamarkkinat/toimitilamarkkinat/tyhjat-toimitilat.

Em. teksti on lainausta linkin tekstistä lokakuussa 2015. Teksti on 20.9.2016 päivittynyt eikä vanhaa tekstiä löydy. Aikasarjojen mukaan tyhjän toimistotilan osuus olisi edelleen kasvanut vuoden takaisesta.  Linkin tekstin otsakkeen mukaan hieman vähentynyt. Tekstin mukaan ei kuitenkaan Helsingissä.  Tyhjä kokonaismäärä on uuden linkin tekstin mukaan pienempi kuin em. tämän blogiartikkelin tekstissä lokakuulta 2015. Herää kysymys, että tarkoittaako linkin teksti 1,2 milj. m2  koko PKS:n sijaan vain Helsingin tyhjän toimitilan määrää. Toisaalta teksti perustuu ilmeisesti uudempiin 2. vuosineljänneksen lukuihin, jotka eivät näy kuvan aikasarjassa.

Alla on päivitetty graafi, 24.11.2018. Lähde: Helsingin Seudun suunnat/ Catella Property Oy.

Screenshot_2018-11-24 18606df0-0271-4bb2-9505-6ac58d45e58d png (PNG Image, 1176 × 855 pixels) - Scaled (70%)

Alla on päivitetty graafi 18.8.2021, ”Toimitilojen käyttöasteiden (%) kehitys pääkaupunkiseudulla”. Lähde: Toimitilamarkkinat Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla 2020/2021Hanna Kaleva, Saana Kumpula, Perttu Rantanen (s. 21)

.Toimitilamarkkinat, Hki 2021

WP_20151013_040

Jotta Helsingissä voidaan hyvin, kaupungissa tai muualla Suomessa on oltava riittävästi vientiteollisuutta ja sillä hyvät toimintaedellytykset. Teollisuustyöpaikkoja on oltava riittävästi suhteessa palveluihin ja toimistoihin, jotta PKS:n 1,8 milj m2 tyhjää toimistotilaa täyttyy.

WP_20151013_019

Murmansk-jäänmurtaja on valmistumassa Helsingistä. Helsinki on maailman jäänmurtajien tuotannon keskuspaikka. Luovuttaako se tämänkin itsenäisen teollisuuden elinkeinohaaran ulkomaille olemalla huolehtimatta kaavoituksen kautta telakkateollisuuden edellytyksistä?

WP_20151013_025

Jotta Helsingin toimistoissa riittää istujia, tarvitsemme myös tällaisiä näkymiä Helsingissä tai muualla Suomessa. Helsingin telakka on maailman tärkein arktinen telakka – kaupunki ei ole kuitenkaan varautunut kaavoituksessa sen jatkumiseen. Ei kannata missata vaan varmistaa, että Helsingin toimistoissa riittää istujia.

WP_20150828_138 raj 2

Wärtsilän ja ABB:n pääkonttorit Helsingissä, samoin kuin muiden suuryhtiöiden, Metsä-Fibren, Talvivaaran jne., osoittavat, että jotta pääkaupunkiseudun toimistoihin voi syntyä työtä, tarvitaan toimiva vientituotantoteollisuus maakunnissa.

Yrjö Myllylä

(Ks. myös FB-keskustelu Ennakointi-ryhmässä .)

1,8 milj. m2  tarkoittaisi 100 000 työpaikkaa Helsinkiin 18m2:llä/ työntekijä. Sillä eläisi 200 000 asukasta? Mutta jos otetaan 25m2 / toimistotyöläinen, tämä olisi 72 000 työpaikkaa. Vähintään voidaan sanoa, että tarvittaisiin 50 000 toimistotyöläistä, että nämä tulisivat tehokäyttöön. Aina pitää olla tietenkin pieni varakapasiteetti.  Heitän hatusta, että tyhjän toimistotilan tavoite voisi olla 2-5 %, siihen ei juuri ole päästy, kun olen hiukan seurannut sivusta ja osallisena (toimitilavuokraajana Espoossa) tilannetta n. 20 vuotta, ollaan liikuttu paremmin 10 % tuntumassa ja nyt sen yli reippaasti 13 %:ssa, Espoossa jopa 21 %.

Toimitilaylikapasiteetista  on ollut jonkun verran keskustelua Suomessa, että kaavoitusratkaisuin pitäisi muuttaa toimistoja asuinkäyttöön. Luovutin jo noin 15 vuotta sitten RD Aluekehityksen erään  toimiston Espoon Kivenlahdessa tanskalaisen vahnusten hoivapalvelukeskuksen käyttöön. Työhuoneeni vuokrataso siihen majoitettuine senioreineen nousi roimasti. Fortumin toimistorakennus on päätetty muuttaa asunnoiksi Espoon Keilaniemessä. Metron kannattavaksi saaminen edellyttäisi Etelä-Espoon maankäytön tuplaamista. Jotta ihmisillä olisi töitä metron varrella, lienee pakko ottaa miljoona maahanmuuttajaa melko nopeasti ja rakentaa teollisuutta muualle Suomeen ensin?

Mahdollisia syitä nykytilanteeseen, pääkaupunkiseudun järjettömään toimistotilaylikapasiteettiin:

1) Pääkaupunkiseutu on Suomen pääkaupunkiseutu, tasapaino on oltava muun Suomen kanssa. Suomi ja pääkaupunkiseutu elää Suomesta (maantieellinen käsite). Ei vois sanoa yksiselitteisesti, että pääkaupunkiseutu on Suomen veturi. Se on tuonnin ja viennin ja tukkukaupan ja pääkonttereiden ja valtionhallinnon ym. palveluiden keskus. Tarvitaan kokonaisajattelua.

2) Suomessa vallitsee sodan jäljeltä vimmattu uudisrakentaminen, se näkyy yhtä paljon myös maakunnissa ja myös uusien teiden rakentamisessa, tänäänkin. Asfalttipinta-ala kasvaa (jos teitä ei aleta kehittämään nykyurillaan, nykyhallituksen korjausstrategia on kestämätön). Mikään talous ei pysty tällaista  jatkamaan. Yhteiskuntataloudellisesti on arvostettava vanhan kehittämistä talojen, teiden, yms. osalta. Kuka maksaa rapautuvat infran, kun uutta rakennetaan maakuntien ja pääkaupunkiseudunkin kärkihankkeilla – vanhan ylläpito ei ole uusien hankkeiden hyötykustannuslaskelmissa useinkaan mukana! Painopiste korjausrakentamiseen ja kehittämiseen –  se on järkevää, kannattavaa ja varsinaisesti työllistävää! Nykyfirmat eivät tätä sano, kun niiden organisaatio on viritetty uudisrakentamiseen. Saunoin juuri sattumalta betonifirman edustajan kanssa eikä hän ymmärrettävästi toivonut tällaista painopisteen muutosta korjausrakentamiseen, koska betonia menisi vähemmän.  Matti Vanhanen on käsitellyt ajatusta.

3) Verotuskäytännöt ohjaavat yritysten voittojen yms. sijoituksia kiinteistöihin. Onko tarkoituksenmukaista, että jokainen voittoa tekevä yritys joutuu sijoittamaan kiinteistöihin ja toimitiloihin? On myös kiinnitettävä huomiota, kuka omistaa tyhjät toimistotilat, mikä on eläkevakuutusyhtiöiden rooli kiinteistömassassa ja mikä näiden tyhjien toimistojen todellinen arvo mm. arvioitaessa Suomen nettovelkaa.

4) Asiantuntijatietoa ei osata käyttää hyväksi. Lähes jokainen asiantuntija ajaa omaa etuaan tietoisesti tai tiedostamattaan. Rakennusliikkeet niitä palvelevine suunnittelijoineen ja etujärjestöineen ovat kovia lobbareita. Olen vasta ollut pääkaupunkiseudulla Laiturilla tilaisuudessa, jossa ainoa tarkoitus oli saada pääkaupunkiseudulle lisää rakentamista, alan firmat ja kuntien kaavoitusvastaavat ja etujärjestön edustaja olivat paikalla. Ratkaisuna on esim.  RD Aluekehitys Oy:n käyttö päätöksentekoa tukevissa selvityksissä, koska se on erikoistunut asiantuntijatiedon käyttöön ja ainakin tiedostaa siihen liittyvät  ongelmakohdat. Tässä yksi luento eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan entisen pysyvän asiantuntijakonsultin Osmo Kuusen tilauksesta.

5) Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttoa. Suomessa vallitsee pohjoisiin verrokkimaihin verrattuna tilanne, että suhtaudumme maahanmuuttoon nihkeästi. Olen tehnyt yhden artikkelipohjan aiheesta, siitä tekstiä alla:

Smith ryhmittelee maailman maita ryhmiin ja tuo entisten mm. nopeasti taloutta kasvattavien ns. BRICS tai BRICSA-maiden rinnalle ns. NORC-maat, johon kuuluu myös edellisen kerhon kanssa yksi väestöä menettävä maa, Venäjä (-17 %). NORC-maiden väestö kasvaa vuotee 2050 mennessä 76 miljoonalla ihmisellä yhteensä 15 %. Sen pohjoisista maista Kanada, Islanti ja Norja kasvavat nopeimmin 20 % verran. Eniten NORC-maista suhteellisesti väkiluku kasvaa Kanadassa (31 %), Yhdysvalloissa (27 %), Islannissa (24 %), Norjassa (22 %) ja Norjassa (22 %). Suomen väkiluku kasvaa samassa ajanjaksossa vain 2 %. Pohjoismaissa väkiluvun kasvu on yhteensä lähes 3 miljoonaa, mutta Suomessa ei juuri mitään. Smith pitää pienen kasvun syynä Suomen nihkeää suhtautumista maahanmuuttajiin. Kansamme on aina kärsinyt eristyneisyydestä ja Suomi tunnetaankin mielenkiintoisena lääketieteellisenä tutkimuskohteena monien sairauksien osalta, jotka esiintyvät siellä, missä kaikki ihmiset ovat läheisiä sukulaisia toisilleen.

6) Teollisuus- ja työpaikkarakenteen muutos? Teollisuusrakenne on ehkä jossain määrin muuttumassa pk-yritysvaltaisempaan suuntaan ja ylipäätään yritysten keskikoko pienentymässä. Tällä voi olla vaikutusta, mutta en pitäisi tätä erityisenä tavoitteena niin voimakkaasti, kuin muut toimijat, ottaen Suomen arktiset olosuhteet huomioon. Suomea ei pidä tässä verrata Keski-Eurooppaan vaan pohjoisiin verrokkimaihin.

”Jotta pääkaupunkiseudulle syntyy yksi työpaikka, tarvitaan neljä työpaikkaa maakuntiin” -väite/työhypoteesi

Luku 1/4 osa työluku/ hypoteesi ja otettu täysin hatusta. Sitä voisi perustella

a) keskustelulla mm. erään pääkaupunkiseudun vuokra-asuntoyhtiön juristin kanssa,

b) yleisellä tuntumalla, että pääkaupunkiseudut maailmalla ovat 1/4-1/5 osa koko massasta (en ole tarkistanut). Suomen verrokkimaat on oltava arktisia maita, jossa teollisuuden ja luonnonvarojen jalostuksen merkitys kokonaisuudessa on suurempi kuin pienillä rintamaiden valtioilla.

c) Caseilla:

Case 1 Metsä-Fibre: Äänekösken sellutehdas synnyttää 100 pysyvää työpaikkaa Helsingin satamaan, ja muutaman muualle pääkaupunkiseulle, mm. Tapiolan pääkonttoriin.

Case 2: Wärtsilä Vaasa: Moottorituotanto Vaasassa tuo työtä Wärtsilän pääkontooriin Pitkänsillan pohjoispuolelle.

Case 3: ABB: Vuosaaren moottoritehdas ja pääkonttori kokoaa moottorit virallisesti, mutta esim. Azipodit kootaan ja koneistetaan osittain Taivalkoskella Telatekin tehtaalla ja tiettävästi myös Haminassa.

Case 4: Talvivaaran kaivos. Pääkonttori on ollut ollut entisessä työpaikkarakennuksessani Espoon Haukilahdessa.

Case 5: Yrityspalvelut ja etenkin kauppa ovat suorassa suhteessa talouden perusteisiin, ne työllistävät valtavia määriä, mutta eivät näytä itsenäisesti pystyvän siihen.

d) Työväite hatustani: 30 % työpaikoista on oltava teollisuutta, jotta kansakunta voi hyvin. Pragmaatikkona sanoudun irti teoreettisesta ajattelusta, että palveluyhteiskunta irtaantuu teollisuudesta Suomessa. Olemme nähneet viime aikoina Lapinkin teollistuvan, jonka väitettiin siirtyneen suoraan maatalousyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan. Teollisuuden ja palveluiden riippuvaisuuden havaitsin myös ”työministeri Sinnemäen toimeksiannossa”, että Suomen palvelurakenne on riippuvaista teollisuudesta. Kehitettäessä teollisuutta, kehitetään palveluita, joista osa Suomea palvelevia palveluita sijoittuu pääkaupunkiseudulle ja eri paikkakunnilla sijaitsevat toiminnot koordinoidaan usein pääkaupunkiseudulta. Ihmisten arvostamiin (sosiaalisen kanssakäymisen lähtökohtia myös) tiiviisiin keskustoihin koko teollisuutta ei voida saada.

Yhteistyöterveisin

Yrjö Myllylä, YTT,
Toimitusjohtaja
RD Aluekehitys Oy
Meriusva 5
FI-02320 ESPOO
www.rdaluekehitys.net
E-mail: yrjo.myllyla@aluekehitys.fi