Tummuntarinat -blogi perustettu 11.4.2016 – Tietoja kirjoittajasta

1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi

Lupasin osaltani auttaa Pirkko Myllylää blogin perustamisessa 80-vuotispäivälahjaksi.  Lahjaksi hän sai myös Suomen Psykologiliiton hopeisen ansiomerkin, johon vaikuttivat mm. linkissä olevat CV-tiedot. Uskon Tummuntarinat-blogin palvelevan kaiken ikäisiä lukijoita. Blogi on lukemisen arvoinen ja hyödyllinen kaikille ja tuskin jättää kylmäksi ketään lukijaa. Kirjoittaja on kotoisin Keski-Pohjanmaalta.

Tummu tarkoittaa isoäitiä ja on Keski-Pohjanmaan murretta.

Tarina viittaa mm. blogin ja eräällä tavalla myös elämän punaiseen lankaan.

Tietoja Tummuntarinat -blogin kirjoittajasta

Mitä voimme oppia Tummuntarinoista?

Etenkin omista elämänkokemuksista  jokaisen oma tarinointi tekstein, päiväkirjoin, kuvin, piirtämällä, musisoimalla, keskustelemalla, juttuja kertomalla ja vaikka joklaamalla ja joikaamalla, runoja lausumalla tms. tavalla on äärimmäisen tärkeää – ymmärtäväinen opettaja ja kasvattaja hakeekin jokaiselle sopivat itseilmaisun muodot eri aikakausiin ja kannustaa siihen.   Tarinointi on eräänlaista vuorovaikutusta oman elämänsä kanssa. Jokainen löytäköön omat tapansa tarinoida – pääasia, että juttua tulee välillä ulospäin muutenkin kuin ongelmia itselle ja lähimmäisille sekä yhteiskunnalle aiheuttaen. Aktiivinen tarinointi säästää kustannuksia, kun ilmaista mieltään muulla tavalla tarinoiden, kuten on nähty tuhopolttojen, itsemurhien, väkivallan tms. tarinoinnin muotoja, kun ilmaisukeinoja ei ole ajoissa löytynyt.  Tarinointi on tärkeää vauvasta vaariin.

Tarinointi on meille jokaiselle elämänmittainen tehtävä ja siitä hyötyvät niin tarinankertoja kuin ympärillä olevat ihmiset, kaikki. Melkein voidaan väittää, että kun tarinointi (laajasti ymmärrettynä) loppuu, loppuu eräällä tavalla elämä. Tarinoimalla rakentuu oma identiteetti ja persoona ja sen tulevaisuus samoin kuin kansakunnan tulevaisuus (vrt. esim. Kalevala, Seitsemän veljästä, kuvataide, musiikki jne. Suomen itsenäistymisessä). Tarinointi on niin ihmisen kuin kansakunnan itsenäisyyden perusta. Tarinointi on myös talouden kannalta tärkeää mm. luomalla taloudellisia tavoiteltavia  arvoja.

Klikkaa tästä itsesi Tummuntarinoiden maailmaan -tietoja blogin kirjoittajasta