Sain kimmokkeen artikkelin tekemiseen juuri ilmestyneen YLE:n uutisen perusteella ja ajaessani viimeksi 2 vrk sitten samaista moottoritietä: ”Kolme loukkaantui vakavasti nokkakolarissa Oulun lähellä – Nokkakolari tapahtui moottoritiellä, jossa kaistojen välissä on aita.” (YLE
— väliseuranta ja artikkelin implementointi —
Ex-tieviranomainen: Vaarallisen moottoritien nopeudet heti alas (YLE 30.1.2015)
— — —

Oulussa moottoritiellä rytisee, vaikka oululaisten liikennejärjestelmä on muuten monin tavoin esimerkkillinen. Kuvassa Pohjantien moottoritie, joka ylittää Oulujoen. Sumu on arktinen ominaisuus ja on läsnä myös Oulun moottoritiellä ajoittain Kuvan kohta on onnettomuusaltis suuren liikennetiheyden ja ennen ja jälkeen osuuden kohdan suurten nopeusten vuoksi. Muistan jo Oulussa asuessani 80-luvulla nähneeni tässä kohdassa viereistä kevyen liikenteen väylää kävellässäni auton sinkoutumisen vastaantulevale kaistelle loskan vuoksi. Silloin ei ollut keskikaidetta. Suurilla nopeuksilla ajettaessa keskikaidekaan ei pidä autoja välttämättä omilla ajoradoillaan. Kuva YMy, syyskuu 2014.
Moottoritien / Pohjantien / Nelostien onnettomuuksia voi seurata ”on-line ajassa” mm. piipaa.infosta, Kalevasta tai YLE:n uutisista:
- http://www.piipaa.info/uutiset-oulu.php
- http://www.radiopooki.fi/uutiset-ja-haastattelut/kaksi-kolaria-ruuhkautti-pohjantieta-oulussa/40/2291
- http://yle.fi/uutiset/kahden_auton_kolari_ruuhkautti_pohjantieta/7258814
- http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kolmen-auton-peltikolari-katkaisi-pohjantien-kempeleessa/653612/
- http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kolmen-auton-peltikolari-katkaisi-pohjantien-kempeleessa/653612/
- http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pohjantien-rekkaonnettomuus-aiheutti-ennatysruuhkat-oulussa/663161/
- http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/lumimyrskyn-saldo-30-autoa-ruttuun-pohjantiella-kymmenia-kolareita-muualla-oulussa/623492/
Olen vieraillut viime aikoina kotikaupungissani Oulussa ja saanut kuulla, että moottoritiellä jytisee entistä tiuhempaan. Moottoritie on usein tukossa onnettomuuksien vuoksi. Tavoitellut aikasäästöt ja moottoritien suuri liikenteenvälityskyky eivät Oulussa toteudu toivotusti. Olen saanut vuosikymmeniä seurata keskustelua moottoritien nopeusrajoituksista Oulussa ja muusta kädenväännöstä, ainakin sivusta. Uskomukset mikä on tien tarkoitus, tieismit ja -opit törmäilevät vähintään yhtä paljon kuin autot moottoritiellä, jota on totuttu pitämään turvallisimpana tienä ajosuoritteisiin nähden. Etenkin Pohjantien moottoritiellä tällä hetkellä vallassa on perinteinen tielaitoksen oppi. Ennen kuin liikennemäärät olivat pienempiä jossa kussa mutkassa ongelma oli, että autot lensivät tieltä sillan kaiteeseen tai muuten ulos. Nyt liikennemäärien kasvettua peräänajot yms. ovat yleistyneet.
Oululaisilla on siis tällä hetkellä aitoja ongelmia moottoritiensä kanssa. Moottoritie on aikoinaan esimerkillisesti yleiskaavoitettu nykyiselle paikalleen jo 1940-luvulla Otto Iivari Meurmannin toimesta ja rakennettu 1960-luvulla ja se on hyvä ja toimiva tie. Siitä voisi olla ylpeäkin, kun on näin ennakoitu tie oikealla paikalleen ja kun se kulkee kaupungin keskellä eikä laidalla rinnakkaisteineen. Tie on pysynyt paikoillaan. Ongelmien lähtökohta on pyrkimys pitää liian suurta nopeusrajoitusta liikennetiheyksiin nähden etenkin moottoritien vilkaisliikenteisimmällä osuudella. Virallinen valtiollinen tiehallinto (nyk. Liikennevirasto ja ely-keskus, liikenne) on meillä tavoitellut aina suuria nopeuksia moottoritiellä ja pääteillä. Tienpitäjä on mieluusti tavoittelemassa uusia suuria hankkeita, jota luovuttamaton periaate, pääteiden nopeus 100 tai 120 tukee. Tätä mielellään maakuntien politiikot tukevat, saadaanhaan maakuntaan rahaa ja hankkeita ja ansio siitä myös politikoille.
On syytä mennä ja oppia tässä asiassa moottoriteiden kotimaahan USAhan tai ”Suomen Amerikkaan”, Espooseen ja erityisesti sen Länsiväylälle. Länsiväylä toimii ja välittää liikennettä sujuvasti ilman oululaisten kaipaamia jatkuvia liikenneonnettomuuksia erittäin suurilla liikennetiheyksillä. Töihin ehtii autolla Helsinkiinkin, 80 km / h, nopeuksien väliaikainen putoaminen esim. Kehä I kohdalla ei haittaa, kokonaisuutena matka sujuu yllättävän hyvin, vaikka tie on täynnä autoja (myös joukkoliikenne). Oululaiset esittävät – siis jotkut muut kuin minä sieltä kotoisin oleva – ratkaisuksi käytännössä hulluja asioita, kuten rinnakkaistien rakentamista alituisten onnettomuuksien johdosta tai lisäkaistoja. Kenellä siihen on varaa? Lisäkaistat liikennetiheydeltään suurimpaan kohtaan voitaneen hyväksyä, jos ensin pudotetaan nopeudet välityskyvyn ja liikenneturvallisuuden kannalta oikealle tasolle – ei vain teoriassa, vaan myös käytännössä. Tien yksinkertainen rakenne muuttuu samalla monimutkaisemmaksi. Teitä on jo Suomessa tarpeeksi kansankunnan kukkaroa ja tarpeita ajatellen, olisi alettava purkaa jo jostakin päästä. Oulussa Oulujoen ylitys pitää hoitaa hallitusti, mutta siinä nopeuksien kasvattaminen ei lisää mahdollisuuksia. Ilmaiseksi voisi päästä onnettomuuksista eroon ja töihin ajoissa neuvolla numero 1:
RATKAISU AJATTELUSSA JA ÄLYSSÄ – EIKÄ MAKSA JUURI MITÄÄN !
Tässä oululaisille kustannuksia, peltiä ja ihmishenkiä säästävä erittäin tuottava ohje asiantuntijoilta välitettynä ilmaiseksi (tilatkaa kuitenkin joskus jotakin, että tullaan toimeen):
-
Alennatte nopeuden kaupunkimoottoritielle sopivalle tasolle, esim 80 km/h. Tien välityskyky nousee ja onnettomuuksien määrä minimioituu. Matka töihin tai kotiin nopeutuu nykyisestä. Peltipoliisit valvomaan nopeusrajoituksia.
-
Vaihtoehtoisesti lisätkää älyä liikenteessä niin, että nopeudet vaihtelevat liikennemäärien mukaan, esim. sitten vaikka 70-100 km/ h (tasainen nopeus myös muuhun liikenneverkkon nähden parempi).
Nopeusrajoitusten noudattaminen moottoritielläkin vaatii seurannan!

Ratkaisu on ajattelussa tai ajattelussa ja uudessa teknologiassa. Ensimmäinen vaihtoehto ei maksa mitään! Toinen vaihtoehto maksaa, mutta ei paljoa verrattuna uusien teiden tekemiseen. Peltipoliisit valvomaan moottoritiellä optimoitua noin 80 km / h ajovauhtia. Kuva Oulusta moottoritien eritasoristeyksen päältä. Kuva YMy, syyskuu 2014.
On epä-älykästä hakea tuollaista jatkuvaa kolarointia vuodesta toiseen ajattelemattomuudella tai järjettömillä uskomuksilla. Tarvitaan älyä liikenteeseen. Äly ei ole vain tietotekniikkaa vaan laajempaa järjen käyttöä. Merkille pantavaa tosin on, että peltipoliiseja ei moottoritiellä näy, vaikka niihin teknologia antaisia mahdollisuuksia. Sen sijaan moottoritien jälkeisillä osuuksilla niitä näkyy.
Kun nyt yliopiston liikennetekniikan yksikkö lakkautettiin vuonna 1996, perusteena painopisteen siirtämiseen osaamiseen Oulun yliopistossa eli ICT:hen, niin tässä 2. vaihtoehdossa joudutaan turvautumaan konsultteihin tai muihin yliopistoihin matemaattisten liikenteenohjausmallien ja älysovellusten käyttöönottamiseksi. (Sama analogia myös kaivosten ympäristöongelmien ratkaisuun, johon liittyvä osaamista menetettiin rakennustekniikan yksikön lakkauttamisen vuoksi.)
Vahvalla rintaäänellä asiantuntemusta oululaisille tässä asiassa välittäen. Nelostie on vaatinut paljon uhreja, minäkin olin hautaamassa yhtä nuoruudessani. Miksi niitä tieten tahtoen hakea lisää – eikö liikenneturvallisuuden hakeminen ole vastuullisinta politiikkaa ja kun se ei lisäksi tässä maksa mitään – pelkkä nopeuden pudotus pelastaa tilanteen? Nyt eletään kuin aikoinaan vahvan markan politiikkaa, joku vannoo jonkun opin nimeen, kunnes kaikki romahtaa. Nyt laput 80:een, peltipoliisit töihin ja miettimään sitten älyohjausta ja lisäkaistoja tarvittaessa. Lasken oululaisten todellisen älykkyysosamäärän sillä, että montako viikkoa tästä kirjoituksesta nopeuksien tasapainottamiseen muu liikenneympäristö huomioiden Pohjantiellä menee.

Teknologiakaupunki Oulu tunnetaan esimerkillisestä yritysten, kunnan ja yliopiston yhteistyössä teknologian alalla, jonka seuruksena syntyi pörssiyhtiö Technopolis. Nyt pitäisi viisautta saada moottoritien käyttöoppiin. Mm. vuonna 1996 ICT:n hyväksi lakkautetun yliopiston liikennetekniikan yksikön vuoksi, parhaimmat neuvot voi saada alan konsulteilta. Kuva YMy, syyskuu 2014
Moottotien / Pohjantien onnettomuuksien seurantaa lyhyeltä aikaväliltä:
- http://www.piipaa.info/uutiset-oulu.php
- http://www.radiopooki.fi/uutiset-ja-haastattelut/kaksi-kolaria-ruuhkautti-pohjantieta-oulussa/40/2291
- http://yle.fi/uutiset/kahden_auton_kolari_ruuhkautti_pohjantieta/7258814
- http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kolmen-auton-peltikolari-katkaisi-pohjantien-kempeleessa/653612/
- http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kolmen-auton-peltikolari-katkaisi-pohjantien-kempeleessa/653612/
- http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pohjantien-rekkaonnettomuus-aiheutti-ennatysruuhkat-oulussa/663161/
- http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/lumimyrskyn-saldo-30-autoa-ruttuun-pohjantiella-kymmenia-kolareita-muualla-oulussa/623492/
RD Aluekehitys Oy:n tukeman Liikennementorin sivuston suosituimmat artikkelit tätä blogiartikkelia kirjoitettaessa.
- Kansainvälinen talvipyöräilykongressi oli Oulussa 13.-14.2.2013
- Näkemys ja visio kävelyn ja pyöräilyn edistämisessä
- Vaikuttaminen kävelyn ja pyöräilyn hyväksi. Hiljainen tieto käyttöön
- Tarvitaanko moottoritie-elvytystä?
- Liikennementorin sivuilla artikkeliesittely: ”Logistisitilla ratkaisuilla on tuettava tulevaisuuden klustereiden kehittymistä”
Ks. myös seuraavat:
- Vaikuta kevyen liikenteen olojen kehittämiseen Suomessa – ennakotilaa kirjaa
- On aika käynnistää VT3 ja VT8 kehittämisvision ja toimenpideohjelman laadinta
- RD Aluekehitys Oy ja Yrjö Myllylä – Nelostien kehittäjä jo yli 20 vuotta
- Liikennejärjestelmäsuunnittelu tulevaisuudentutkimuksen lähtökohdista
- Logistisilla ratkaisuilla on tuettava tulevaisuuden klustereiden kehittymistä
Lisättyjä artikkeleita 2.2.2015
- Pohjantien rajoitukset kiihdyttävät mieltä (Kaleva 16.8.2002)
- Tilannehuone-seuraa on line Pohjantien onnettomuustilannetta politiikkojen odotellessa rahoja onnettomuuksien perusteella nopeuden alentamisen tai nopeusrajoitusten noudattamisen valvomisen sijaan
- Ex-tieviranomainen: Vaarallisen moottoritien nopeudet heti alas (YLE 30.1.2015)
30.3.2016