ARKTISEN MERITEKNOLOGIAN TULEVAISUUSVERSTAS HELSINGISSÄ 11.10.2012.
Päivä: 05/10/2012
Yliopiston kolmas tehtävä haltuun ennakointiosaamisella
1. ALUEKEHITYS, 2. TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI, 3. STRATEGIAPROSESSIT, 4. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi, 6. Kaivostoiminta, 9.2 Kauppa, rakentaminen, ICT, hyvinvointi, palvelut, METODI, O. YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA MAANKÄYTTÖYliopiston kolmas tehtävä
”Tutkimus- ja oppilaitosten rooli on uuden paradigman mukaisessa tilanteessa hakea tutkimus- ja koulutustarveaiheet nykyisten ja tulevien yritysten välisten arvoketjujen ja arvoverkkojen eri vaiheista. Erityisesti on korostettava markkinoiden rajapintaa uusien tuotekehitysideoiden ja tutkimusaiheiden lähtökohtana. Vanhassa paradigmassa ratkotaan omia ongelmia, uuden paradigman mukaan arvoa voidaan luoda vain ratkomalla toisten ongelmia, tämä koskee erityisesti tutkimus- ja oppilaitossektoria.” (VNK 12/2006, Vaurastuminen kansallisena velvollisuutena, s. 48.)
Yliopiston kolmannen tehtävän kärki on yritysten ja niiden toimintaedellytysten kehittäminen ja sitä kautta työpaikkojen ja alueen elinvoiman luominen. Riippuen tieteenalasta, tämä voi tarkoittaa suppeampaa tai laajempaa näkökulmaa. Esimerkiksi yhteiskuntatieteilijä katsoo asiaa ehkä keskimäärin laajemmin ja moniulotteisimmin kuin vaikkapa pelkästään teknistieteellistä tai kaupallisten tieteiden näkökulmaa painottava. Kaikkia tieteen näkökulmia tarvitaan eikä ilman niitä kokonaisuus toimi. Uuden paradigman mukaisessa tilanteessa tutkijat ja opettajat hankkiutuvat tilanteisiin, jossa voivat saada vaikutteita ympäröivästä muusta yhteiskunnasta, kuten yrityksistä ja niiden tarpeista.
Yliopiston on hoidettava sen kolmas tehtävä, muun yhteiskunnan palvelminen ja aluekehittäminen.
Perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen välistä keskustelua on käyty ja käydään entistä enemmän. Tavallaan kysymys on myös yliopiston yhteiskuntavaikuttavuudesta. Mielestäni kysymys on osittain aikajänteestä ja käsitteiden tasosta, ristiriitaa ei välttämättä ole. Mutta koska eri toimijat käyttävät eri tasoisia käsitteitä ja puhuvat eri aikajänteestä, yhteistä punaista lankaa tai kieltä ei tunnu löytyvän. Eräällä tavalla samoja haasteita on ratkottava niin perustutkimuksessa kuin soveltavassa tutkimuksessa, yliopistossa ja tutkimuslaitoksissa kuin yrityksissä ja muussa yhteiskunnassa. Tästä aivan tuoreena hyvänä esimerkkinä on Oulun yliopiston Mining Schoolin yhteyteen perustettu kaivosten koerikastamo. Sekä kaivokset että yliopisto voivat simuloida pienoiskoossa erilaisia kaivosprosesseja. Jokainen kaivoshan tarvitsee oman räätälöidyn prosessin, jossa myös ympäristövaikutukset pitää huomioida. Toimeen on tultava ja leipää on jokaisen syötävä joka tapauksessa niin yliopistossa kuin sen ulkopuolella. Ympäröivä yhteiskunta ja sen tarpeet on huomioitava ja tunnistettava toiminnan lähtökohdaksi. Perustutkimuksen kautta toimittaessa aikajänteet yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen voivat olla pidempiä, mutta vaikutukset huomattavan suuria.
Puhujasta ja yhteiskunnallisesta toimijasta riippuen kolmas tehtävä on joillekin ensimmäinen tehtävä. Tärkeää olisi, että yhteiskunnallinen vaikuttavuuspyrkimys olisi tutkimus- ja oppilaitoksilla ylipäätään asialistalla. Toimivia malleja on havaittavissa esim. yliopistollisissa yksiköissä, jotka ovat selkeästi eriyttäneet perustutkimuksen, kehittämis- ja konsultointipalvelut ja koulutuksen. Jos näiden välillä saadaan toimimaan yksikön sisällä riittävän hyvä vuorovaikutus, ovat yliopiston ja yhteiskunnan menestyksen elementit kohdallaan. Asia voi olla käytännön tasolla problemaattisempi, koska saattaa kolmijako heijastella rahoituksen lähtökohtia ilman, että todellista rikastavaa vuorovaikutusta syntyisi. Jos nämä toiminnot voivat keskustella keskenään rikastavassa vuorovaikutuksessa, ollaan päästy asian ytimeen. Toisaalta on huomioitava, että em. kaikkia hyödyttävä vuorovaikutus voi syntyä myös pelkästään perustutkijan, konsulttiyrityksen ja vaikkapa yksityisen kouluttajan välillä.
Esimerkiksi Nokian tapauksessa ratkottiin aluksi voimakkaasti yliopiston / Teknillisen korkekoulun toimesta harvaan asutun Suomen eli arktisen toimintaympäristön haasteita. Väitöskirjoja ja diplomitöitä tehtiin aihetta tukien tuhansia mm. muutamien teeman kutsumuksenaan näkevien professoreiden ja tutkijoiden toimesta – perustutkimusrahoituksen salliessa tällaiset pyrkimykset. Insinöörit ja tekniikan tohtorit työllistyivät myöhemmin kasvavaan Nokiaan. Yliopistollisella perustutkimuksella oli siis roolia siinä, että yhteiskunta menestyi ja sai lisätutkimusrahaa suoraan ja välillisesti. Esimerkiksi haasteet, minkä johdosta Nokia osaltaan syntyi, eivät ole kadonneet minnekään vaan ovat entistä voimakkaammin läsnä, kun arktisille alueille Suomi mukaan lukien kohdistuu kasvavaa kysyntää. Pitkät etäisyydet, harva-asutus, kylmä ja säätilojen vaihtelut, herkkä luonto, ilmastonmuutos, pimeys, valo huutavat yliopistoa, tutkimus- ja koulutussektoria apuun sekä yhteiskunnan tutkimus- ja koulutusohjelmien tukea ongelmien ratkomisessa. Viime kädessä vaikuttaa historian valossa, että tulevaisuuden tekijöitä ovat yksittäiset tutkijat, professorit ja ihmiset, jotka tunnistavat haasteet ja vastaavat niihin kvartaalitalouden lähtökohdan sijaan kutsumuksellisena elämäntyönä.
Kolmas tehtävä haltuun ennakointiosaamisella
Ennakointi ammattimaisesti toteutettuna on oiva hyvä tapa kytkeä yliopiston toimintaa osaksi muuta yhteiskuntaa, sen ”arvoketjuja” ja vahvistaa sen kolmatta tehtävää. Yllä olevassa Kalevan artikkelissa todettiin, että Nokia sai vahvaa tukea aikoinaan myös Oulun yliopistosta, kun siellä siirryttiin ”etunojassa” vahvavirtapuolelta (suurteollisuutta) ns. heikkovirtapuolta (elektroniikkateollisuutta) tukeviin tutkimus- ja kehittämisohjelmiin. Mikä on tilanne tänään, onko kasvava kaivosteollisuus tai arktinen meriteollisuus siihen liittyvine ilmiöineen yliopiston kumppaneita, joiden kanssa ratkotaan yhdessä haasteita vai ovatko näiden edustajat eri leirissä toisiaan pelkästään toisiaan kritisoiden. Ymmärtävätkö toimijat tarvitsevansa toisiaan? Elämänkokemus on jo osoittanut, että näitä ongelmia ja yhteiskunnan kokonaisuutta ei voida ratkaista ideologisista esim. yhden poliittisen liikkeen lähtökohdista. Ideologista ja yhden liikkeen ajattelua on tosin muutakin kuin poliittista laatua. Yli puolue- ja ideologisten lähtökohdista nousevaa vision syntyä voi edesauttaa ammattimainen ennakointiosaaminen. Tarvitaan mm. ennakointia, joka ottaa laaja-alaisemmin eri intressiryhmät huomioon ja rakentaa yhteistä kokonaisvisiota.
Esimerkiksi koskaan ei olisi Oulun kaupungin liikennejärjestelmää rakennettaessa voitu saada aikaan nykyistä Suomen ja teollisuusmaiden mittakaavassa suurta kevyen liikenteen osuutta kokonaisliikenteestä, jos olisi kuunneltu vain yhtä puoluetta, koska toiselle sopi kävelykatu, mutta ei pysäköintitalo, toiselle yksityisautoilu, mutta ei joukkoliikenne (esim. aihetta käsittelevä artikkeli). Visiossa kokonaisuus kuitenkin tarvitsee näitä kaikkia ja jopa moottoritietä. Visio tai kokonaisnäkemys on ratkaiseva lähtökohta. Tällä hetkellä samanlaista kokonaisuuden ja realiteetit unohtavaa keskustelua voidaan nähdä monessa muussakin asiassa, jopa pelkästään tässä merkittävässä yliopiston roolin pohtimisessa. Kokonaisuus tarvitsee sekä perustutkimusta, soveltavaa tutkimusta, että tiedon- ja kokemuksen siirtoa ja viestintää, missä koulutuksella on keskeinen rooli. Tällä hetkellä toimijasta riippuen nähdään ehkä vain perustutkimus, kehittämistehtävä/kolmas tehtävä tai koulutus tärkeänä – on haitallista kaikkien kannalta, jos ei ymmärretä, kuinka nämä kaikki tarvitsevat toisiaan. Ennakointiosaamisella, kuten se alla olevassa artikkelissa ”Mitä on ennakointi?” ymmärretään, uskon voitavan osaltaan lisätä ihmisten ymmärrystä perus- ja soveltavasta tutkimuksesta ja niiden roolista yhteiskunnan kehittämisessä.
Katso yliopiston kolmannen tehtävän määritelmä.
Ks. myös artikkeli Mitä on ennakointi?
Kaivosten ympäristöongelmat ovat pitkälle ennakointiosaamisen käytön puutetta.